[Presidentti] Zacharia Raven, elokuu 2012

Day 1,750, 01:46 Published in Finland Denmark by Zacharia Raven


Kausi alkaa olla lopuillaan, ja on hiljalleen aika valmistella info-pakettia seuraavalle presidentille. Sitä ennen täytyy kuitenkin vielä käydä läpi mennyt kuukausi. En ole nähnyt yleensä presidenttien käsittelevän itse presidenttiyttä kauden jälkeen, joten aluksi perehdyn tässä artikkelissa siihen.

Presidenttiys

Harva pelaaja on presidentiksi yrittänyt yhtä monta kertaa kuin minä. Kun nyt lopulta olen saanut yhden kauden toimia virassa, josta olen kolme vuotta haaveillut, voin sanoa että oli hyvä, etten päässyt siihen aikaisemmin. En olisi ollut valmis.

Presidenttiys on mielestäni ainoa asia, mihin tässä pelissä kannattaa pyrkiä, edes kerran. Vasta yhden täyden kauden jälkeen voi sanoa todella pelanneensa eRepublikia. Siihen ei pidä kuitenkaan ryhtyä kovin heppoisella kokemuksella, tai oman edun vuoksi. On pelaajia, joilla saattaa olla enemmän vaikutusvaltaa käytännössä kuin presidentillä, mutta todellinen valta on kuitenkin presidentin käsissä silloin, kun puhutaan eSuomesta.



Luin joskus aikanaan jonkun ylläpitäjän haastattelun, jossa hän sanoi presidenttiyden vaikuttaneen häneen ihmisenä, ja että hän sai ylennyksen oikeassa elämässä sen jälkeen. Olin itse vain kesätöissä mutta havaitsin samanlaisia vaikutuksia työhöni. Vaikka käytin työaikaani erenkin pelaamiseen, olin tehokkaampi ja osallistuvampi työssäni, kuin ennen presidenttiyttä.

Koen, että presidenttiyden tuoma vastuu ja laajamittaisen organisoimisen järjestäminen, sekä kaikenlaisten huutelijoiden sietäminen yhdessä joko murskaavat presidentin, tai vahvistavat häntä. Mitä enemmän kokemusta on sisäpoliittisista kahnauksista, sitä paremmin osaa hahmottaa olennaisen haitallisesta.



On tärkeää varmistaa, että hallitus on yhteistyökykyinen, ja joskus se onnistuu vain vaihtamalla ministereitä tai neuvonantajia. Riitapukareiden paapominen pelkästään aikaisempien meriittien perusteella mitätöi paperilla tehokkaan hallituksen. Presidentti ei nimittäin pysty kaikkea tekemään itse, vaan joutuu delegoimaan vastuuta. Delegointi on johtamisen tärkein elementti, eikä sitä saa unohtaa.

Millä tavalla erepublikin presidenttiys sitten vaikuttaa siihen, millainen työntekijä olet oikeassa elämässä? Se riippuu presidentistä ja ihmisestä. Minä omistauduin täysin eSuomelle. Kulutin jopa työaikaani sen asioiden eteen. Ollessani junassa lainasin täysin tuntemattoman ihmisen kannettavaa tietokonetta päästäkseni käynnistämään hyökkäyksen Viroon. Samalla tekstailin Asgardin sotastrategiasta Nonen kanssa.



Vastaavaa omistautumista en ole koskaan millekään pelille tai yhteisölle osoittanut.Kotonakin tein enemmän töitä eSuomelle, kuin töissä työnantajalleni. Sekä ajallisesti että tuotoksellisesti.

Presidenttinä oleminen on kokonaisvaltainen johtajakoulutus, sillä siinä pääsee johtamaan ulkopolitiikkaa, liittoumapolitiikkaa, sotastrategiaa, taloussuunnittelua sekä osallistumaan sisäpolitiikkaan.

Etenkin sota- ja liittoumapolitiikka ovat paikoin hyvin hektisiä osa-alueita. Saatat käydä suunnitelmia läpi 5-6 tuntia putkeen, ja seuraavana päivänä kaikki menee uusiksi jonkin toisen maan NE tai impeach äänestyksen vuoksi. Välillä päätöksiä täytyy tehdä nopeasti, ja toivoa että lopputulos ei olisi katastrofi. Ulko- ja puolustusministereiden käskytys oikeisiin tehtäviin on sekin tärkeää, jotta rattaat pyörivät.

Presidenttinä oleminen avartaa silmiä. Jos siinä virassa todella toimii vain eSuomen hyväksi, niin oppii pian hahmottamaan, ketkä ajattelevat samoin, ja ketkä eivät. Se oli minulle ainakin varsin mullistava havainto monin paikoin.

Tiedän nyt, keiden kanssa haluan tätä peliä jatkossa pelata. Arvostukseni eräitä tahoja kohtaan on laskenut, ja joitain kohtaan kokonaan kadonnut. Nämä tahot löytyvät pitkälti edellisistä hallituksista, joiden takia jouduin tekemään muutamia katkeria päätöksiä. Tiettyjen pelaajien oman edun tavoittelu vahingoitti paikoin enemmän eSuomea kuin minua, ja heitäkin näkyy nykyisten ehdokkaiden hallituslistoilla.



Suosittelen presidentiksi ryhtymistä niille, jotka ovat kiertäneet jo lähes kaikki ministeriöt läpi. Ne ovat kaikki vain valmentavia tekijöitä lopulliselle koitokselle, presidenttikaudelle. Tarvitsette vankan uskon itseenne ja tekemiseenne. Tiedän täytyy kestää populistitrollien huutelua ja entisten presidenttien alentuvaa sävyä. Ettekä saa antaa kummankaan vaikuttaa.

Neuvoja pitää kuunnella, mutta täytyy tunnistaa, milloin kyseessä on sinun vähättely, selkäsi takana toimiminen tai ihan suoraan sinua vastaa hyökkääminen. eSuomessa on muutamia piirejä, jotka pyrkivät vaikuttamaan presidenttiin lähes keinoja kaihtamatta. Heistä osa testaa, sortuuko presidentti. Silloin he iskevät itse, ja nostavat itsensä jalustalle.
Sisäpolitiikka onkin presidentille lähinnä ansa. Siitä ei voi pysyä erossa, mutta siihen ei saa sekaantua. Katkerat vastustajat, häiriköt ja muutamat ihan oikeasti henkisesti epävakaat henkilöt ovat valmiita vahingoittamaa koko maata yrittäessään saada presidentin hajoamaan.



Itse lakkasin oleskelemasta erepublik.fi kanavalla aika pian kauden alun jälkeen. Se on iso apu, kun haluaa keskittyä vain olennaiseen päivän aikana. Eduskunnan, hallituksen, armeijan ja Asgardin kanavat pitävät kyllä tarpeeksi kiireisenä. Niiden lisäksi lähes koko ajan on privaviesti tulossa jonkin maan edustajalta, joka vaatii välitöntä huomiota.

IRC kanavat ovat pieni osa. Iso osa kuluu padien, artikkelien ja muiden vastaavien parissa. Tiedon käsittely ja sen muuttaminen hyödylliseksi informaatioksi onkin olennainen asia, joka myös kehittyy. Kun presidentti julkaisee jotain, se huomioidaan usein muissakin maissa, ja siitä tulee kysymyksiä, haastattelupyyntöjä ja niin edelleen. Kaikki tämä yhdessä määrittää presidenttiyden.

Zacharia Raven – elokuu 2012

Talousleikkaukset

Kausi alkoi epämieluisalla tavalla. Nonen kanssa huomasimme, että edellisen kauden menoilla eSuomella ei olisi yhtään mitään enää kahden kuukauden päästä. Toisin kuin siis näen nyt huudeltavan, tukien ja muiden leikkaaminen ei ollut minun kiusa eSuomelle. Se oli ainoa tehtävissä oleva asia.

Edeltäjäni kausi oli jättänyt Valtion talouden konkurssiin menevälle raiteelle. FoG perustettiin ilman EK lupaa ja sen budjetti muotoutui kauden kuluessa. Palkkasotureihin hassattiin melkein miljoona. Pakon edessä ryhdyimme välittömästi laatimaan suunnitelmaa talouden vakauttamisesta. Eduskunnalle ei kelvannut FoGin osittainen säästäminen, joten se täytyi poistaa kokonaan. Uusilta pelaajilta otettiin toistaiseksi pois aloitustuet ja tukirahat.

Talouskurin ei ollut tarkoituskaan olla pysyvä. Jarrut piti laittaa pohjaan, koska muuten seuraavalle presidentille olisi lyöty käteen luu, ja sitä olisi sanottu kassaksi. Toisin kuin edeltäjäni, tajusin heti ensimmäisestä päivästä alkaen käsitteen ”kestävä talous”, joka siis ei rajoitu omaan kauteen, vaan hahmottaa eSuomea kahden, kolmen kuukauden päähän nykyisellä menolla.



Kavallus

Noin 14.8 Valtion varallisuus kavallettiin varsin tehokkaasti. Meidän säästöohjelmamme muuttui sen seurauksena pysyväksi ainakin tälle kaudelle. Saimme hätäapua vanhoilta ystäviltämme, joten täysin tuhoon emme joutuneet, vaikka rahoja ei ole vieläkään palautettu.

Tekotapa kavalluksessa on tuntematon. Huhujen mukaan valtion orgeille mentiin proxyillä. Salasanoja ei ollut vaihdettu, joten joko ne oli hakkeroitu, tai sitten apuna oli käytetty edellisen presidenttien jättämää turvakysymystä presidentin gdocissa. Itse en siitä ollut tietoinen. Jos se doc on annettu edellisissä hallituksissa eteenpäin, tekijä voi olla melkein kuka tahansa.

Kavallus oli hyökkäys minua kohtaan. Olen pahoillani, että eSuomi joutui välikäteen. En tiedä, kuka teon takana oli, mutta olen suututtanut urallani niin monta tahoa, että vaihtoehtoja on monia.

Adminit eivät ole virallisesti vastanneet tickettiini kuin kerran, ja silloinkin kiittivät että olin yhteydessä. Banneja luvattiin epävirallisia reittejä pitkin, mutta ei ole kuulunut.

Saimm siise vanhoilta ystävämailta taloudellista apua, joten emme ole perikadossa. Tilanteemme on säästöohjelman avulla edelleen toimintakykyinen, mutta ei paljon muuta. Vaalilupaukset eivät kassaa täytä. Realismi tulee luultavasti joillekin iskuna vastoin kasvoja, jos hallitukseen pääsevät. On todennäköistä, että ellei seuraava presidentti käytä omia varojaan Valtio menoihin, säästöjä joudutaan jatkamaan ainakin osittain. Itse toivoisin uusien pelaajien tukien asteittaista palauttamista.



Sankarit

Kauden aikana kohtasimme monia vaikeuksia, ja ne vaikeudet nostivat esiin sankareita. Suurin yksittäinen sankari on None|i. Hän on ollut puoli hallitusta koko kuukauden ajan. Olen pystynyt luottamaan häneen kaikissa mahdollisissa asioissa. Sisimmiltään None on armeijan miehiä, mikä selittää sen, että hän palvelee koko osaamisellaan. None tekee hommia koko sydämestään, ja se sydän sykkii eSuomelle.

Toinen sankari on puolustusministeriö. Siinä missä sisäsiittoiset ja itseriittoiset poliittiset ryhmät ajavat eSuomea ailahtelevasti egobuustien motivoimina, armeija tekee työnsä eSuomen eteen. Vezku ja Cobalth ovat osoittaneet, että itsekeskeiset poliitikot leikkeineen eivät tätä maata kannattele, vaan armeija.

Armeijan komentajat pyörittävät viikkojakoja ja operaatioita aamuin illoin, ilmeisesti jopa öisin. Hiljainen työ on hyvin raskasta, eikä se sovi herkkähermoisille. Olen koko sydämestäni kiitollinen koko armeijan väestölle siitä, kuinka voimakkaalla tahdolla te tämän kuukauden veditte, vaikka pakon sanelemana teiltä rahoitusta pienennettiinkin roimasti.

Kolmas sankari on Vanha Torni. Kauden alussa oli tilanne se, että ”muutama entinen presidentti”, joka periaatteessa oli Norsunluutornin johtama
porukka e😜residenttejä ja hallituksen jäseniä, olivat huseeranneet eSuomen Pohjoisen Liittouman partaalle sillä asenteella,että ”me emme ole raportointivelvollisia kenellekään, koska toimimme yksityishenkilöinä”.

Presidentiksi päästyäni eSuomen ja minun avukseni tuli vanha ja kokenut avec. Asgard ammensi hänen taitojaan liittouman luomisessa ansiokkaasti.
Avecin kanssa työskentely oli minulle hieman samanlainen tilanne, kuin jos kärppäjunnu pääsisi pelaamaan Gretzkyn kanssa samaan ketjuun. Avec edustaa sitä ryhmää, johon eSuomi on tottunut luottamaan. Ei sitä porukkaa, joka tekee asioita, koska se on tänään kivaa.




Asgard

Uusi liittouma – tai tällä hetkellä vielä Suomen ja Ruotsin yhteistyö – on valtava riski, ja hyppy tuntemattomaan. Sen suunnittelutyö tehtiin huonosti, pelkkä hupi ja vaihtelu motivaationa. Sittemmin olemme saaneet sille liittosopimuksen, saimme sovittua siirtymäajasta, ja hahmotelleet MPP rintamaa.

Asgard ei tule koskaan olemaan järkevin ratkaisu eSuomelle. Se tulee aina olemaan uuden sukupolven voitto järjestä ja pitkän aikavälin kestävästä suunnittelusta. Asgard tulee kuitenkin myös edistämään pohjoisten maiden yhteistoimintaa, kehittämään armeijaa ja mahdollisesti luomaan uusia mahdollisuuksia sotarintamalla.

Pieni liittouma hyötyy siitä, että päätökset tehdään lähellä, eikä niiden eteen jouduta tekemään kuin muutaman maan myönnytyksiä.
Sotamenestys riippuu paljon siitä, miten ONE maat tukevat ABC-valtioita. Silloin kun ne ovat sidottuja muualle, pääsemme valtaamaan jopa koko Viron. Sitten taas menetämme koko Viron. Tähän seuraava presidentti pääsee panostamaan MPP maiden etsimisellä, ja nykyisten MPP maiden houkuttelemisella auttamaan.

Tällä hetkellä Ruotsi on aloittanut pyynnöstäni vihdoin NE-äänestyksen Latviaa vastaan. Täten Asgard saa lopultakin täysimittaisen sodan aikaiseksi, ja Viro ja sen tukijat joutuvat hajauttamaan iskemistään. Toivon mukaan se helpottaa meidän etenemistämme.

Logo-kilpailussa olen valinnut Suomen voittajaksi seuraavan teoksen


Teos on SlickyNickin tekemä. Lopullisesta logosta päättää seuraava HQ.

Muutoin Asgardista ei ole uutta kerrottavaa. Olemme edelleen sodassa ABC kanssa. Kävimme kiivaita taisteluita Louna-Eestissä, ja olimme kahdesti lähellä vallata koko Viron. Ne olivat huikeita taisteluja, joista tahdon kiittää koko armeijaa ja eSuomea.

Lopuksi

Olen nauttinut jokaisesta hetkestä presidenttinä ollessani. Tähän kauteen olin varautunut koko peliurani ajan. Tiesin, että minulla oli nyt tai ei koskaan – tilanne. Nyt jo presidenttiyteni kärsi ajanpuutteesta, etenkin viikonloppuisin. Arkisin olin töissä, mutta pääsin foorumille ja peliin. Tulevaisuudessa näköpiirissä ei ole enää aikaa. Teen opinnäytetyötä, ja sen pitää olla valmis jouluun mennessä. Sen jälkeen täytyy yrittää suorittaa yliopiston kursseja, ja elokuussa lähden luultavasti interreilaamaan.

Voi olla, etten enää ikinä ehdi presidentiksi. Voi olla, että jokin yksittäinen kuukausi se saattaisi onnistuakin, jos koulua ei ole paljon. Se on varmaa että ainakaan kolmeen, neljään kuukauteen en pysty tähän panostamaan.

Tiesin että ensimmäinen kausi tulee olemaan haastava. Tiesin, että vanhat vastustajani kömpivät esiin ja yrittävät kaikin keinoin vahingoittaa minua ja sitä kautta eSuomea. Siksi olen tyytyväinen kauteeni. Sain tilaisuuden toimia johtajana, ja onnistuin. Lopputuloksista sinällään voidaan olla montaa mieltä, ja etenkin siitä, miksi eduskunta joskus päätti jotain, mutta minä olen tehnyt kaikkeni. En kadu mitään, ja se on mielestäni tärkeä asia.

Tulen auttamaan seuraavaa presidenttiä – oli se kuka hyvänsä – niin paljon kuin hän sitä haluaa. Toistaiseksi kukaan ei ole tarjonnut minulle mitään virallista roolia, joten panokseni saattaa jäädä pelkkään testamenttiin, jossa avaan keskeisimpiä asioita kauden alkuun liittyen.

Kiitän koko eSuomea siitä, että teitte tämän mahdolliseksi. Annoitte minun uralleni huipennuksen äänillänne. En tule koskaan unohtamaan teitä, jotka autoitte minua.

Kiitollisuudenvelkani ja silmieni avautuminen tulevat johtamaan siihen, että joudun vaihtamaan puoluetta sellaiseen, jonka aktiivijäsenet pelaavat tätä peliä paremman eSuomen, eivätkä huvin, vaihtelun ja pienten piirien edun vuoksi.

Ikinä enää en voi olla tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat vastuussa tällaisista lausunnoista KT-alueella eSuomen liittoumapolitiikassa. Siirretty myöhemmin julkiselle alueelle, tänne
.

Otus Leucotis wrote:
No siis, koska tämä on yksityinen projekti, meillä ei ole mitään raportointivelvollisuutta kenellekään. Me jatketaan hommaa tasan niin kauan kuin halutaan, toimitaan niin nopeasti kuin halutaan, ja ennen kaikkea me tiedotetaan niin paljon kuin me itse halutaan.

Tietäkää ketä äänestätte presidenteiksenne. Välittäkää siitä, millainen hallitus heillä on. Jos äänestätte ylimielisiä sisäpiirivempuloijia, niin sellaisia te myös saatte. Ja lopputulos on se, että eduskunta joutuu päättämään asioista ilman tietoa, luottaen vain siihen, että kyllä joku tietää. Ei tiedä. Tuota porukkaa kiinnostaa vain muutamien pelaajien tekemisen lisääntyminen, ei koko eSuomen etu ja järkevät ratkaisut.

Jatkossa jään taka-alalle päivänpolitiikassa. Eduskuntaan tulen hakemaan, koska se ei vaadi kauheana aikaa. Presidentiksi en enää hae, ellei ole varmaa, että käytössäni olisi selvästi enemmän aikaa, etenkin viikonloppuisin. Ministeriöistä valtiovarainministerin ja puolustusministerin paikka ovat vielä kokeilematta, joten nekin voisivat olla mielenkiintoisia, jos aikaa olisi.

Toivon menestystä Asgardille ja seuraavalle hallitukselle.
Kiitos eSuomi.