[Presidentinvaalit] Tunnelmia vaaleista
Antska
Lue myös edellinen vaaliartikkelini: Henkilöhistoria ja ministerihaku
Tervehdys eSuomalaiset!
Ajattelin tässä nyt kertoa lyhyesti omista näkemyksistäni ja ottaa kantaa uusien ehdokkaiden esille nostamiin asioihin. Aloitin vaalikampanjoinnin aikaisessa vaiheessa ja viimeiset pari päivää ovat olleet todella kiireiset. Olen kampanjoinut ircissä, vastannut pariin haastatteluun ja kirjoitellut tämän jälkeen kaksi artikkelia. Haluan myös erityisesti kiittää Eriusta ja Kansallisdemokraattista puoluetta sekä Wanhoja Partoja, jotka päättivät eilen tukea minua tulevissa vaaleissa!
EDENistä
Minä tulen ajamaan ja tukemaan eSuomen EDEN-jäsenyyttä kaikin mahdollisin keinoin. Tuuttitonttu kommentoi artikkelissaan: "tällä kaudella esimerkiksi emme ole juuri eden operaatioihin osallistunut." Silti EDEN on tukenut meitä taistelukentällä monin erilaisin tavoin. Me olemme saaneet suoraa sotilaallista tukea Viroa vastaan ja EDEN sekä Kroatia on jakanut paljon pullaa eSuomalaisille taisteluun Viroa vastaan. En mitenkään pysty näkemään meidän EDEN-jäsenyyttämme huonona asiana tai en pysty ymmärtämään miksi joku haluaisi erota EDENistä, koska olemme saaneet niin paljon enemmän liittoumalta kuin olemme antaneet.
eSuomen armeijan toimintaperiaatteista
Minun kaudellani eSuomen armeija EI tule tekemään voittoa. Minun mielestäni, jos odotamme sotilailta halukkuutta orjatöihin on myös valtion pistettävä omaa rahaa likoon, eikä netota sotilaitten kustannuksella. Panostus näkyy myös suurempana vahinkona taistelukentällä, joten viron pojjjaaat varautukaa!
Minun armeijassani ei säästetä varusteissa
Terveisin
Antska
LEPin Presidenttiehdokas
Comments
lepakko
Lyhyestä virsi kaunis 😁
Voted
Eriu... Antska for teh presidency! o/
Pidän harmillisena sitä, että vaalityösi perustuu minun sanoman kahden lauseen siteeraamiseen. Haluaisin kuulla enemmän. Tarkennettakoon tähän, että molemmat seikat on täysin toissijaisia minun kampanjassani, tuo armeijan voiton tuotto on asiayhteydestään erillään, tarkoitin, että lähtökohtana oli täysin veroraharahoitteinen armeija, nyt voisimme joa tehdä voittoa, mutta sitähän emme tietysti pitkässä juoksussa halua. Eden kantani totesin tulevan kauden kannalta merkityksettömäksi. Mutta lähdetään tältä pohjalta siis vaaleihin. Hyvä että ehdit osallistumaan eretyöhön tämänkin verran.
http://www.erepublik.com/en/article/-presidentinvaalit-henkil-ouml-historia-ja-ministerihaku-1893665/1/20
Siellä tulevan kauden tavoitteet:
1. Aion ajaa sodan jatkamista Viroa vastaan
2. Rahaministeriö takaisin
3. Nyymiministeri
4.AVS-haut uudestaan auki ja uusien pelaajien tutustuttaminen hallitustyöhön
@Antska
Kovin epäolennaisiin asioihin olet mahdollisella kaudellasi keskittymässä, kun nuo neljä asiaa mainitsit : (
Ei, kyllä eSuomi ansaitsee nytkin tekijän. Onneksi on vaihtoehtoja.
Hienoja tavoitteitahan nuo ovat, Nyymiministeri + AVS haut ovat erinomainen tapa tutustuttaa nyt babyboomin mukana tulleet monet monet pelaajat eSuomen hallintoon.
@Seppo
Mainitse joku muu ehdokas jonka artikkelissa on enemmän tekemistä? Kiinnostaa oikeesti, koska luettuani läpi en mitään löytänyt 🙂
seppohan harrastaa vain mielikuvamainontaa. Lyhyellä perustelemattomalla lausahduksella pyrkii saamaan äänestäjän epäilemään 😁 Taidettiin tuo retoriikan muoto opettaa minullekkin joskus kauan sitten lukiossa.
Minusta taas Antskalla on hyvät pointit ohjelmassaan. Tuovat selkeyttä ja keskittyvät uusiin, sillä uusia meillä ei olisi kovin montaa varaa menettää.
Toki myös vanhat tulee ainakin armeijassa ottaa huomioon, mutta uusien saaminen paremmin ja paremmin mukaan yhteisöön ja sen toimintaan on ensisijaisen tärkeää.
Sen sijaan nämä kaksi diktaattorivaihtoehtoa eivät oikeastaan lupaa mitään muuta kuin lisää kaaosta ja vallankeskittämistä, sekä taidot johtaa puuttuu toiselta kokonaan ja kyky keskittyä yhteisön hyvään oman pikkuporukkansa sijaan, toiselta. Voitte miettiä kummin päin.
Ja tässä näemme hienosti, kuinka lavanche jo saneleekin jo itse paikkauksia Antskan vaalitavoitteisiin. Hienoa, että teillä on toimiva järjestelmä jolla kierrätetään kansikuvaan uusi presidentti, aina kun edellinen kuluu loppuun. Antska on muuten ollut viimeaikoina aika paljon esillä eressä...
Ja tosiaan diktatuuriin olisin pakoitettu, koska demokratia tässä pelissä tarkoittaa eliitin olemassa olevien valta-asemien suojelemiseksi luotua järjestelmää, jolla voidaan muutoksen tekijöiden pyrkimykset lannistaa upottamalla heidät välittömään suohon erillaisten äänestysten ja rangaistusten muodossa.
Eli jotta oikeasti saisin vaalilupauksiani ajettua haluan olla rehellinen ja ilmoittavani suoraan käyttäväni tarvittaessa sitä viimeistä sanaa. Tämähän pätee jo nytkin ihan samalla lailla nykyhallinnossa. Ainoa vaan että siihen viimeiseen sanaan ei tarvita kansan mandaattia, riittää että on päässyt siihen asemaan, että voi todeta kansan olevan väärässä.
Se on hienoa todeta, että vaaliartikkelistani nämä arvostelijani on lukenut peräti 3 sanaa, joihin sitten takerrutaan joka välissä.
Annan ne teille tässä:
- "voitto"
- "diktatuuri"
- "eden kanta penseä"
Näistäähän sitä riittääkin puhetta pitkäksi aikaa sitten.
@Tonttu
Olen lukenut sinun vaaliartikkelisi kyllä ihan kokonaisuudessaan ja siellä ainut linjaus tekemiseen on se, että käärit hihat ylös ja rupeat hommiin. Eiköhän kaikki presidentitehdokkaat rupeaisi hommiin, jos heidät valitaan.
Minua myös lähinnä naurattaa ajatus, että olen joku "eliitin kiiltokuvapoika". Ihan itse ja omasta halusta ja motivaatiosta olen hakenut presidentiksi nyt. Myös se, että en ole ollut kauheasti esillä ei ole mielestäni huono asia. Turha se on koko ajan olla tyrkyllä mediassa, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.
Fakta on kuitenkin se, että minulla on enemmän kokemusta hallitustyöstä kuin sinulla ja paljon enemmän kokemusta armeijatyöstä.
Terveisin
"Kiiltokuvapoika"
Antska on meidän pikku "kiiltokuvapoika" < 3
Tosin sillä vain nyt sattuu olemaan hiukan paremmat suunnitelmat seuraavalle kaudelle. Ja hän ei luule, että se liittouma joka voittaa eniten roundeja on parempi.