Äänestä ajatuksella

Day 1,473, 05:54 Published in Finland Finland by Jermu Kaaleppi
Presidentinvaalit lähestyvät. Ehdokkaita on alkanut tippua ja osa on kerinnyt jo vaaliartikkelinkin julkaista. Usealla puolueella on kuitenkin vielä suunnitelmat täysin auki, vaikka vaaleihin on enää muutama päivä. Ei hätää. Seppo kertoo totuuden.

Varsinkin presidenttiehdokkaiden vaaliartikkelit pursuavat erilaisia titteleitä, kuin ne olisivat jonkinlaisia palkintoja. Mitä enemmän pystyy listaamaan ministerivirkoja ja muita tehtäviä, niin sitä kokeneempi pelaaja on. Näin sinun halutaan ajattelevan. Todellisuudessa kyseiset tittelit eivät välttämättä kerro kokemuksesta paljoakaan tai ainakaan se ei tee muista ehdokkaista yhtään kokemattomampia, vaikka titteleitä olisikin vähemmän. Harvassa ovat ne puolueet, jotka nykyään laittavat ehdolle henkilön, joka ei olisi oikeasti kyvykäs hoitamaan presidentin tehtäviä. Ei viran menestyksekäs hoitaminen vaadi loppututkintoa ydinfysiikasta, eikä vuosien pelikokemusta. Ei.

Eniten titteleitä listanneen ehdokkaan taustajoukot tuntuvat herkästi aktivoituvan, muita ehdokkaita vähätellään, koska eivät muka ole tarpeeksi kokeneita. Perusteluina vertaillaan titteleitä, joka ei osoita mitään ehdokkaan kokemuksesta tai kyvykkyydestä hoitaa virkaa. Tämä osoittaa mielestäni lähinnä sen, että nämä taustajoukot ovat kokemattomia ja kyvyttömiä, kun eivät pysty muuten tuomaan ehdokastaan esille.

En kuitenkaan vähättele kokemuksen tuomaa etua, mutta kokemusta ei voi mitata yksinkertaisesti listaamalla titteleitä. Siihen täytyy taustajoukkojen keksiä muita keinoja, joilla tuoda esille omaa presidenttiehdokasta.




Tyhjiä lupauksia

Vaalien alla tehdään myös loputtomasti lupauksia. Saat kuun ja tähdet taivaalta, jos äänestät vaaleissa. Luvataan uudistaa kaikenlaista, lisätä peli-iloa ja vähentää byrokratiaa. Mitä merkittäviä uudistuksia eduskunta tai hallitus on tuonut sinulle viimeisen kahden kuukauden aikana? Eipä kovin merkittäviä, en minä ainakaan keksinyt. Eikä se ole yksin eduskunnan tai hallituksen syy, muutokset vaativat työtä ja niitä on hyvin vaikea keksiä. eRepublikin pelimekaniikka on suuri ongelma, se luo varjon moneen asiaan. Kuitenkin, meidän tulisi vaatia ehdokkailta konkreettisia esimerkkejä. Ympäripyöreitä lupauksia kerrotaan, kun halutaan saada pesää kapakkaillan päätteeksi, pelissä niillä ei ole mitään arvoa.

Tässä avainasemaan nousee äänestävä kansa. Meidän pitää itse ehdottaa ja vaatia, pelkkä huutaminen ei auta. Emme voi vaatia parannuksia asioihin, jos emme kykene kertomaan mitkä ovat ongelmakohtia. Eivät kansanedustajat ja hallituksessa toimivat ole taikureita tai ajatuksenlukijoita, vaan heille pitää antaa luu mitä pureskella.


Pelistä on moneksi

Pelit ovat viihdettä, eRepublik pitäisi myös pystyä tarjoamaan sitä. Peli on monipuolinen, vaikka se yrittääkin pukeutua vain "sotasimulaattoriksi". Ei kukaan käske sinua sotimaan. Tarjolla on esimerkiksi politiikka, pääset vaikuttamaan eSuomen yhteisön käytäntöihin ja suuriinkin päätöksiin. Tämän tukena on eMedia, sanomalehdet. Se on tehokas kanava saada omia mielipiteitä julki, paljon tehokkaampi kuin keskustelupalsta. Voit myös kullan kiilto silmissä pyörittää yrityksiä, käydä valuuttakauppaa. Tämäkin alue tarjoaa tekemistä pitkäksi aikaa, kysy vaikka Kauppaliitosta.

Pelistä on moneksi, vaikka se kieltämättä on samalla raivostuttavan rajoittunut. Onneksi pelin ongelmia vähentää sen ympärille muodostuneet yhteisöt. Lisäksi pelin tarjoamat asiat menevät helposti ristiin, sodilla on selkeä vaikutus talouteen. Eikä EDEN pyörisi hetkeäkään ilman politiikkaa.

Oman näkemykseni mukaan eValtioiden ympärille muodostuneiden yhteisöjen ajama politiikka on avainasemassa, kun puhutaan pelaajien peli-ilosta. Päätöksillä on selkeä vaikutus sotiin (Suomen armeijaan) ja moneen muuhun asiaan. Nämä taas vaikuttavat yksittäisten pelaajien peli-iloon. Siksi on ensiarvoisen tärkeää vaatia ehdokkailta käytännön lupauksia ja seurata niiden toteutumista. Jos ei kyetä kaiken aikaa hieman uudistumaan, niin vaarana voi olla pelin arkipäiväistyminen, eikä kukaan pidä hampaiden pesua viihteenä.




Tylsää arkea vastaan

Itse näen ja koen, että eSuomen politiikassa olisi selvästi tarpeen puhaltaa muutoksen tuulet. En vain vielä ole löytänyt tarpeeksi pientä räppänää, jonka riittävän moni suostuisi yhdessä avaamaan. Mitä sinä haluat eduskunnan ja hallituksen tekevän? Kerro se heille, jos et muualla, niin vaikka kommentoimalla tätä artikkelia. Lupaan toimittaa kommentit oikeille tahoille.

Tylsää arkea vastaan voi taistella myös äänestämällä. Äänestämällä niitä henkilöitä, jotka antavat konkreettisia, sinua miellyttäviä, ehdotuksia muutoksista. Eivätkä ne muutokset tarvitse edes olla kovin suuria, että ne riittävät ylläpitämään peli-iloa. Konkreettiset muutokset kertovat myös ehdokkaan olevan oikeasti kiinnostunut virasta, koska on viitsinyt pohtia mahdollisen viran tuomaa vastuuta.

Kyse ei ole siitä, mitä ehdokkaat tarjoavat. Kyse on siitä, mitä sinä haluat.


- SeppoKumpu