[Näkökulma] Rauhaa ja rationaallisuutta

Day 1,422, 10:02 Published in Finland Finland by wag0nite

Presidentinvaalit päättyivät vajaa viikko sitten, mutta eduskunnan puolella vaalien jälkipuinti kuhisee ennennäkemättömän agressiivisesti. Vaalit olivat tiukimmat aikoihin: ehdolla oli kolme suuriinpiirtein tasavahvaa ehdokasta. Jälkipuinti sai kuitenkin ikävän käänteen presidentti Eriuksen pillastuttua vaaleissa toiseksi jääneeseen SeppoKumpuun hänen vuodettuaan Kansallisen turvallisuuden foorumiosion materiaalia yleiseen mediaan. Tätä seurannut keskustelu otti ennalta-arvattan käänteen sen muuttuessa lähinnä vaalien puimiseen molempien puolien pullistellessa mitä luovimmilla kielikukkasilla.


Erius sai kaudelleen unelma-alun. Sotaonnemme kääntyi kuin katkaisijasta Eriuksen tarttuessa vallankahvoihin. Lauantai-aamuyön kansanjuhla muuttui kuitenkin yhtä nopeasti kansalliseksi krapulaksi. Presidentinvaaleista peräisin olleet jännitteet räjähtivät käsiin ja eduskunnan ilmapiiri vajosi uusiin ulottuvuuksiin.

Eduskunnan kohutussa rangaistusäänestyksessä ei äänestetty pelkästään siitä, tekikö Seppo oikein vai väärin. Äänestys oli siitä, onko Seppo kova jätkä vai ei. WP:n edustaja nostikin kissan pöydälle kyseenalaistaen Eriuksen motiivit rangaistukseen: "Yleisessä tiedossahan on, että ilmassa leijuu impeachment-äänestyksen uhka nykyistä presidenttiä vastaan. Nyt sitten kauhialla kiireellä ajetaan Seppokumpua bänniin." Mielenkiintoiseksi tilanteen tekeekin se, että Eriuksella olivat erittäin harvassa henkilökohtaiset tukijoukot vaaleissa. Sen sijaan ganjawarriorin ja Sepon tukijoukot ovat jatkaneet vaalien yli kovaäänisempänä kuin itse hakijat. Erius olikin vaaleissa monien äänestäjien mielestä "paras huonoista vaihtoehdoista". Tämä ei suoranaisesti kannusta hänen äänestäjiään puolustamaan yleistä sylkykuppia.



Yksi asia, joka jäi meikäläistä häiritsemään, on se, miten kenenkään mielestä Kansallisen turvallisuuden materiaalin vuotaminen voisi olla siistiä. Oli aihe mikä hyvänsä, on sen sijoittamiseen Kansalliseen turvallisuuteen eikä yleiseen jakoon yleensä hyvä syy. Silti enemmistö kansanedustajista ei kokenut Sepon ansaitsevan rangaistusta. (Myönnettäköön, että äänestyksen asettelu ei ollut paras mahdollinen.) Finlander93 kiteytti osuvasti tilanteen ironian keskustelualueella: "Jos tämän olisi tehnyt joku trolli tai täysin tuntematon henkilö, ei tätä keskustelua edes käytäisi." Väitänpä myös, että jos äänestyksen ja keskustelun olisi pistänyt tulille jokin toinen taho, olisi tulos näyttänyt hyvin erilaiselta.

Huvittavaa on myös se, että jotkut edustajat rinnastivat Kammon julkaiseman Syväkurkku-artikkelin Sepon tekoihin. On hyvä muistaa, että Kammolla ei ole enää edes oikeuksia Kansalliseen turvallisuuteen.

Jo tämän vuoden kesäkuussa None|i nosti esiin huolensa eduskunnan foorumien luhistuvasta tahosta: "Ennen EK-foorumiosio on ollut hyvien ideoiden toteuttamisen alusta, rakentavan keskustelun keskus ja jopa "ei-puoluepolitiikan" mekka jossa mies on saanut rauhassa keskustella aiheesta muiden EK edustajien kanssa, puolueseen ja IG-asenteeseen puuttumatta. Nykyisellä EK-kauden posteissa se nykyään alkaa olla mahdotonta." Taisin olla toisella kaudellani EK😒sa tuolloin. Silloin None|in piikittelyn seurauksena edustajat edes hetkeksi katsoivat nolona peiliin ja vaikenivat viikoksi jo perinteiseksi muodostuneesta "Eliitti vs. Kansa"- kädenväännöstä. Kauaa ei kuitenkaan tuota rauhaa kestänyt: tällä hetkellä eduskunnan keskustelualue muistuttaa enemmän peruskoulun leikkikenttää kuin milloinkaan aikasemmin. Jopa Wanhojen Partojen kommentit ovat välillä niin luokatonta piikittelyä, että tuntuu erikoiselta, että puolueessa voi olla mitään ikärajaa.

Eräs WP:n edustaja totesi keskustelussa: "Mihinkään virkaan ei pidä asettaa bannia, jos siihen virkaan päätyy kansanäänestyksen tuloksena. Jos kyseessä on joku muu virka, suhtautuminen riippuu silloin kulloisistakin toimijoista". Tämähän on ihan totta ainakin IG:n puolella. Presidenttiehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa, ja kansa päättää, kenestä tulee IG-presidentti. Mutta onko meillä velvollisuuksia päästää toistuvasti yhteisön sääntöjä rikkoneita henkilöitä yhteisön työvälineihin käsiksi ja jopa niiden admineiksi? Tähän kysymykseen en voi vastata muuta kuin ei. Suurin osa pelistä, jopa pelin sisältö ja rikkaus, on meidän, eli yhteisön, luomaa, eli täysin pelin ulkopuolella olevaa abstraktia rakennelmaa. Foorumit eivät ole Platon antamia, vaan yhteisön luomia ja yhteisön kustantamia. Ne eivät ole eSuomen valtion vaan eSuomen yhteisön.

Oletetaan kuitenkin, että ganjawarrior olisi voittanut vaalit. Ennen vaaleja ganja sekä WP:n puheenjohtaja eivät jättäneet mitään epäselvyyttä siitä, että ganjan hakeminen oli läppä. Ja meidän olisi muka velvollisuus päästää läpällä hakenutta perseilijää meidän ajalla ja vaivalla luotuihin rakenteisiin käsiksi? Jos ganja olisi voittanut, vanha hallitus olisi todennäköisesti jatkanut toimintaansa ja kieltäytynyt luovuttamasta oikeuksia bannatulle pelaajalle. Ganja olisi luonut oman hallituksensa, joka olisi ollut abstraktiuudessaan tasan yhtä oikea kuin vanha hallitus. Presidentti on pelin sisäinen virka, kaikki muut ovat yhteisön luomia. Valta ei olekaan pelissä keskittynyt yksiselitteisesti yhteen konkreettiseen Platon luomaan napaan. Yksi pelin harvoista hienouksista onkin se, että IG-puoli on niin yksinkertainen. Me luomme vallan. Me luomme navat. Kun yhteen napaan ei luoteta enää ja sen olemassaoloa ei nähdä enää tarpeellisena, se poistuu. Jos ganjan hallitus olisi saanut suuremman osan kansan luottamuksesta kuin vanha, se olisi kaikessa hiljaisuudessa muuttanut käsitettä eSuomen yhteisöstä. Foorumit, #erepublik.fi-kanava ja hallinnolliset kanavat ovat yhteisön luomia valtanapoja muiden joukossa. Ne ovat tällä hetkellä tärkeitä, jopa välttämättömän oloisia, mutteivät korvaamattomia. Ne ovat yhteisön perinteiden ja historian rakentamia ja ne ovat muovautuneet yhteisön sääntöjen mukaisiksi. On kuitenkin täysin mahdollista että kansan usko vanhaan yhteisöön katoaa. Tällöin vanha yhteisö menettäisi merkityksensä ja uudet kanavat luotaisiin. Mutta meillä ei ole mitään velvollisuuksia päästää yhteisöä loukanneita henkilöitä meidän luomiimme rakenteisiin.

Minua äänesti viime eduskuntavaaleissa kahdeksan kansalaista. En väitä, etteikö osa äänistä olisi olleet puolueelleni strategisesti ohjattuja, mutta uskon, että muutama äänestäjistäni kuitenkin uskoo tekemisiini. Kirjoitinkin tämän artikkelin heille. Tästä tulikin ensimmäinen lehteeni kirjoittama artikkeli, joka ei liity eduskuntavaaleihin. Eri mieltä saa olla, mutta minullakin on siihen oikeus 🙂

-wag0nite
Kansanedustaja