[IKP Tiedottaa] Mielipidettänne kaivataan

Day 464, 08:30 Published in Finland Finland by Engram
IKP:n jäsenet ! Presidentinvaalit ovat ensi viikolla, ja nyt haluamme kysyä teiltä mielipidettä erääseen akuuttiin asiaan.

Kuka ehdokkaaksi ?

Puolueella on kaksi mahdollista ehdokasta, Engram (minä siis) ja Vihtori.
Tähän kysymykseen kaipaamme, teidän, jäsenien, mielipidettä. Asiasta on syntynyt eripuraa ja molempien ehdokkaiden puolella on plussia ja miinuksia.

Engram

Engram on IKP:n nykyinen puheenjohtaja ja tiedotusvastaava. Hänet tunnetaan myös kansanedustajan työstään, jota hän on hoitanut jo yhden vaalikauden, ja toinen on parhaillaan menossa. Engram on myös eSuomen Sisäasian ministeri ja toimii täten merkittävässä luottamustehtävässä. Engram kuuluu myös IKP:n perustajiin ja on täten aina ollut mukana sen toiminnassa tähän hetkeen asti.

Vihtori

Vihtori on myös yksi IKP:n perustajista ja sen entinen äänitorvi ja keulahahmo. Vihtori on toiminut kansanedustajana joulukuussa ja tammikuussa ja sen ajan veti hommia täysillä, mutta epäaktivoitui pian sen jälkeen. Vihtori on aiemminkin ollut ehdolla presidentiksi, mutta LEP voitti murskaavalla ylivoimallaan ja massallaan. Vihtori on myös merkittävä tekijä pelaajien rekrytoimisen kannalta.



** Pyrin tekemään artikkelista niin neutraalin kuin vain pystyin ja kirjoitin esittelyt tasapuolisesti **