[FAP Informerar] Fria Aland Parti/Vapaa Ahvenanmaa Puolue
Vilhelmi Kanervikkola
-Prioriteettimme numero yksi on eAhvenanmaan itseäistäminen. Liian pitkään ovat nämä saariston asukit joutuneet sietämään mantereella asuvien ylivaltaa ja sortoa! Ålandin täytyy saada itsenäisyys ainakin eMaailmassa.
-Toinen tärkeä asia on eSuomen muuttaminen kaksikieliseksi. Ruotsinkielisten asukkaiden syrjiminen on aivan käsittämätön teko eSuomen kaltaiselta sivistysvaltiolta! Valtiontiedotuksiin täytyy heti ruveta lisäämään toimintaohjeet myös ruotsiksi, vaika sitten englannin kustannuksella. Myös tavallisia kansalaisia tulee kannustaa ruotsinkielen käyttöön. Valtion tukijärjestelmä voisi olla paikallaan.
-Wellnessin ylläpitäminen. Jokaiselle suomalaiselle/ahvenanmaalaiselle pitäisi taata Valtion toimesta täysi wellness-huolto.
-Ahvenanmaalle täytyy saada oma hallitus heti. koska Suomen valtionjohto on osoittanut kyvyttömyytensä Ålannin asioiden hoitamisessa, olemme me FAPissa päättäneet toimia. Ahvenanmaan hallituksen muodostavat tästä eteenpäin Kanervikko sekä Kammo. Tästä eteenpäin, Suomen Presidentin sijaan voitte ottaa yhteytä heihin kaikissa Ahvenanmaata koskevissa asioissanne.
-eSuomen verotuloja on alettava ohjaamaan Ahvenanmaalle. Ålannin erityisaseman vuoksi, pidämme 33% osuutta verotuloista miniminä. Puolueen pitkän tähtäimen tavoitteena on lopulta nostaa tämä luku aina viitenkymmeneen asti. Verotulot tulee käyttää ahvenanmaalaisten hyvinvointiin ja Ålannin kehittämiseen. DS:n ostamista Ahvenanmaan turvaamiseksi pitää pohtia.
-Kannatamme puhtaita eEnergianmuotoja. Tuulivoima on ylivoimainen verrattuna muihin saastuttaviin tapoihin. Ahvenamaalle täytyykin rakentaa tuulipuisto, jonka energiasta kaikki ålantilaiset pääsevät nauttimaan.
Vaadimme Oikeutta!
Muistakaahan käydä allekirjoittamassa tämä open letter: http://www.erepublik.com/en/forum/topic/109470/free-land-1/1
-Uuden Maailman 612. päivänä, eÅlannin hallituksen johtokunta, Kammo ja Kanervikko.
Comments
HEJA ÅLAND!
HEJA ÅLAND! o/
"Dear President Erius, here are the launch codes of our nukes. Are 5 enough?"
Heehee. Affenanmaa on yksi eSuomen parhaita alueita huippuunsa viritetyn terveydenhuollon ansiosta.
HEJA ÅLAND! o/
eeeeeeeeeeeeeeeeeeeei! ruotsia! x(
Minne katosi eNordics?
Rob Dougan: Citizenshippi estää sen tekemisen lähes täydellisesti. Enkä usko että se toteutuisi 2 viikossa.
Äh - vain hidaste - eikö nämä ole sama asia? Ahvenanmaasta voisi tulla puolueeton pääkaupunki eNordicsille! Siinä vaiheessa kun peli mahdollistaa Ahvenanmaan itsenäisyyden niin eiköhän se mahdollista myös pohjoismaiden rauhanomaisen liittymisen Ahvenanmaan lipun alle!
Lontoo edelleen eNordicsin ensimmäiseksi viralliseksi kieleksi mielestäni ..
(mutinaa mutinaa)
Vai ruotsia eSuomeenkin, nej tack vaan...
Tai sit toi oli läppä koko ehdotus... 😃
Tehno Uljas: Ska vi tala svenska?
Fap fap fap.
Wut.?
Heja svenska! Långe livet till Kanervikko!
eFinland har nedtryckt Åland för länge. Ålänningar kan inte tala deras språk och eFinlands redering har hotat deras rättighet att ha flera riksdagsmän än människor i Lappland. Åland ska vara självständig! HEJA ÅLAND!
Vilhelmi: Nouuuu, et voi pakottaa, en onneks osaa kun muutaman lauseen, tulee lyhyet keskustelut... 😃
Fap fap fap is order! \o
FAP will rule! HEJA ÅLAND \o
Eikä ja kenen jurrinen idea oli hyökkää tonne venäjän hoodeille? 😃
Tuhnu Puljas: Me blokimme eVenäjää tuolla. Olin itse tukemassa suunnitelmaa *wink wink*
Vilhelmiina: hieno homma.
Haha. 😃 50% tuloista affenanmaalle. 😃 Tai no, ite asun Western Finlandissa, joten olen siis rantahurri. Kai meidätkin otetaan mukaan Ålandiin?
Vad helvete? Varför är jag inte i regeringen?!
"Åland can be available as an autonomous entity after the implementation of a more complex Resistance War module that we are thinking about. Until then, it is difficult to separate Åland from Finland."
Sanotaanpas että paskan marjat. Mikä todellisuudessa on vääryyttä, ei pidä tuoda esille tännekkin. Kts. Pakkoruotsi
Ei vittu, en mä ruotsia osaa puhua :/ Ei tätä varmaan pelaa edes yhtään ahvenanmaalaista.
Finkare imperialister gå till helvete! eAhvenanmaa ahvenanmaalaisille!
Sledge Hammer: Siihen ei ole vaikeaa tehdä muutosta 😉
Mun ruotsin kielen taitoon vai ahvenanmaalaisten pelaamiseen?
Ålanti ålantilaisille! Heja Åland!
Sledge Hammer: molempiin 😃
Suosittelen lukemaan artikkelin kommentteineen esimerkiksi n. klo 2:55 😃
Aww Jeez not this shit again!
Aww Jeez not this shit again!
Tämähän olisi pitänyt kirjoittaa ruotsiksi hej.