Pienistä puroista suuri joki

Day 1,002, 11:16 Published in Finland Finland by Sinivalkoinen Liitto


Eduskunnassa ja hallituksessa käydään keskustelua keinoista, joilla eSuomen taloutta yritetään piristää. Sininen Puolue on vahvasti keskustelussa mukana, mutta katsomme, että resurssimme riittävät paljon muuhunkin. Lisäksi näkyviä muutoksia tuskin saadaan aikaiseksi yhdellä tai edes kahdella korjausliikkeellä, vaan kyse on koko yhteisöä muovaavasta muutoksesta. Yhteisön viimeisetkin resurssit on suunnattava eSuomen tukemiseen, kaikki muu on toisarvoista.

Työpaikat ovat eSuomessa vähentyneet, eikä niitä jollain aloilla tarjolla olenkaan. Samaan aikaan yrittäjät joutuvat laskemaan palkkoja ja vähentämään työntekijöiden työtunteja, koska vaikka tuotteet eivät käy kaupaksi, niin yrityksen pyörittämisestä on jatkuvasti kuluja. Kaiken tämän lisäksi on yritettävä pitää huolta yhteisön uusista jäsenistä, uusista pelaajista. Heillä on erityisen vaikeaa, koska heillä ei ole minkäänlaisia säästöjä. Heillä ei ole ystäviä, joilta kysellä töitä, jos niitä ei pelin kautta löydy. Lisäksi aloittelijoiden työtaso (skill) on alhainen, joten palkka on erityisen pieni.

Suuria muutoksia pienin askelin

Sininen Puolue on käynnistämässä omat tukitoimensa yhteisölle, tarkoituksena on tuoda ainakin uusia työpaikkoja eSuomeen. Tarkka määrää ei ole vielä selvillä, mutta ainakin 10-20 uutta työpaikkaa pitäisi nopealla aikataululla eSuomeen syntyä. Mahdollisuuksien mukaan uusien työpaikkojen määrää yritetään tuostakin kasvattaa. Näillä toimilla ei eSuomi vielä suosta nouse, mutta jostakin on aloitettava.

Lisäksi Sininen Puolue aloittaa ruoka-avun jakamisen aloittelijoille, joiden työtaso (skill) on korkeintaan viisi (5). Nyt ei ole oikea aika takertua ideologiaan, vaan jakaa tukea kaikille eSuomen kansalaisille, tukea saa kerran viikossa. Yksi tukipaketti käsittää neljä pullaa. Ruoka-apua tarvitsevien kannattaa ilmoittautua foorumilla, linkki. Siellä on myös lisätietoa asiasta. Ellei yhteisön keskustelualue ole tuttu, niin puoluesihteeri seuraa myös jonkin aikaa tämän artikkelin kommentointia, eli tänne voi myös laittaa pyynnön tukipaketista.

Tule mukaan!

Me Sinisen Puolueen jäsenet uskomme yksilön vapauteen, demokratiaan ja vastuun kantamiseen. Puolueemme on aatteiltaan isänmaallinen, jonka pääpaino on demokratian ja läpinäkyvän hallinnon toteuttaminen eSuomessa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, osallistumaan eSuomen yhteisön kehittämiseen. Yhdessä nostamme eSuomen suosta!


-Puoluehallitus