eSuomi nousuun, Sininen Puolue mukana talkoissa

Day 1,004, 12:54 Published in Finland Finland by Sinivalkoinen Liitto


Raportit kertovat erikoisista tapauksista eSuomen kaduilta. Ensimmäinen raportti kertoo tapauksesta, jossa eräällä eSuomen kadulla tavattiin ihminen hymy huulilla. Syytä tähän erikoiseen käyttäytymiseen ei tiedetä, asiantuntijat epäilevät, että hänen uskonsa yhteisöön on palannut. Kohtaamisia kyseisen henkilön kanssa tulee välttää, koska emme vielä tiedä onko uskon palautuminen tarttuvaa.

Toisessa raportissa kerrotaan itsensäpaljastajasta, jonka ovat monet kohdanneet eSuomen pimeillä kujilla. Hän on riisunut pitkän harmaan takkinsa jo kymmenien viattomien kansalaisten silmien edessä. Oikeuskansleri on kuulustellut useita silminnäkijöitä, jotka eivät kuitenkaan ole kyenneet järkytykseltään antamaan varsinaista lausuntoa. He ovat vain huutaneet kuuluvasti: ”Se on SININEN! ..sydän”. Oikeuskansleri selvittää liittyvätkö tapaukset toisiinsa. On mahdollista, että kaduillamme hiippailee henkilö hymyillen ja sinistä sydäntä esitellen. Kehotamme kansalaisia varovaisuuteen.

Työtä tarjolla

Sininen Puolue on käynnistänyt ensimmäisen yrityksensä, jolla tuodaan yhteisöön lisää työpaikkoja. Työpaikoista oli selvästi pulaa, koska kaikki kymmenen paikkaa täytettiin todella nopeasti. Myös Sinisen Puolueen jäsenet ovat saaneet auki uusia yrityksiä, joissa on vapaita työpaikkoja. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa työpaikkailmoituksia, jos et ole itsellesi töitä löytänyt.

Sininen Puolue ajoi myös eduskunnassa onnistuneesti läpi esityksen, joka nostaa minimipalkan 0,1 → 0,2 FIM. Sininen Puolue tulee jatkamaan työtä, jolla yritetään parantaa eSuomen taloutta. Yrittäjien ahdinkoa pitää helpottaa, eikä työntekijöitäkään unohdeta vaikka heille tukitoimia onkin jo suunnattu.

Tule mukaan!

Me Sinisen Puolueen jäsenet uskomme yksilönvapauteen, demokratiaan ja vastuun kantamiseen. Puolueemme on aatteiltaan isänmaallinen, pääpaino on demokratian ja läpinäkyvän hallinnon toteuttaminen eSuomessa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, osallistumaan eSuomen yhteisön kehittämiseen. Yhdessä nostamme eSuomen suosta!

-Puoluehallitus