[Presidentti] Sodasta ja PJ-vaaleista

Day 1,916, 06:40 Published in Finland Finland by Tse Kim

Sota Viron sekä Puolan kanssa on nyt jatkunut yli 10 päivää eikä loppua vieläkään näy. Virolla on enää yksi alue Suomessa, Ahvenanmaa, jota yritämme pitää EK-vaaleja varten vielä Viron hallussa. Kuitenkin Puola kärkkyy tätä aluetta vielä, sillä heidän päätavoitteenahan on estää meitä, suomalaisia, saamasta eduskuntaa seuraavalla kaudelle.


Kuva kerkesi vanhentua, sillä Western Finland on nyt Suomen hallussa

Tilanne näyttää olevan paranemaan päin, Iso-Britannia ja Norja pääsivät sopimukseen sotansa lopettamisesta, joten Norja saa vallatut alueensa takaisin. Vestlandet on jo Norjan hallussa, Sorlandettia vain enää odotellessa. Kanadassa myöskin juhlitaan edistymistä, sillä Espanja joutuu nyt keskittymään Portugaliin, jolloin Kanada on päässyt vapauttamaan yhden alueistaan ja muita alueita pyritään vapauttamaan parasta aikaa.

Sen sijaan Ruotsissa ja Suomessa ollaan vähän tukalammassa tilanteessa. Puola edelleen kärkkyy Ruotsia ja Suomea, jolloin meidän haaveemme maidemme palauttamisesta ennalleen on pelkkää toiveajattelua. EK-vaalien kannalta myös tilanne näyttää huonolta, Ruotsilla on 1 alue, Gotlanti, Latvian hallussa ja Suomella 1 alue Viron hallussa. Näitä alueita pyritään käyttämään helpottaakseen EK-vaaleja pitämistä, sillä alueiden vapauttaminen Puolalta on osoittautunut todella vaikeaksi tehtäväksi. Suomen osalta tilanne on pahentunut koko ajan, sillä alkuun menetimme Southern Finlandin Puolalle RW-intoisten takia ja nyt Western Finlandille näyttää käyvän samalla tavalla, sillä alue on nyt vapaata riistaa.

Ohjeistus RW:hin [Western Finland pilattu jo]

Jätetään siis ne Viron alueet rauhaan, kunnes toisin sanotaan ja keskitytään Puolan härnäämiseen mieluummin!


Presidentin reaktio, kun näki suomalaisten vapauttavan Western Finlandia

PJ-vaalit

Kuten viime vaaleissa, myös näissäkin vaaleissa hallitus kysyi ja sai luvan eduskunnalta puuttua tarvittaessa PJ-vaaleihin. Tällä kertaa hallituksen ei onneksi tarvinnut puuttua vaaleihin, sillä ainoa virkakieltoinen ja unkarilaisten päästäjä näissä vaaleissa, kalupakki, jäi reilusti Gabriel Lavanchen jälkeen LEP😒sä.

Näissä vaaleissa Korppien tapaus oli kyllä mielenkiintoinen, sillä kuukausi sitten Vihtori joukkioineen saivat silloisen Sinisen Puolueen haltuunsa osittain hallituksen ATO-toiminnan avustamana. Näissä vaaleissa sitten oli Vihtorin näytönpaikka, eli saisiko hän pidettyä puolueensa itsellään, jos hallitus ei alkaisi sekoittamaan pakkoja. Näin ei nyt käynyt, sillä WP Attak tuli ja voitti vaalit, jättäen Vihtorin ja hänen uskolliset kannattajansa nuolemaan näppejään. Turhautuneena eräs näistä kannattajista sitten pisti äänestyksen presidentin erottamisesta tehtävästään. Kysynpähän vaan, jos te saitte puolueen haltuunne hallituksen ATO-toiminnan takia, miksi meidän pitäisi sörkkiä vaaleja entistä enemmän että saisitte pidettyä valtaamanne puolueen? Voisi sanoa, että karman laki kävi tässä toteen.


Tilastoa vaaleista

Kyselytuntia siirretään ensi viikolle, johtuen viikonlopun aiheuttamista kiireistä. Pahoittelen, jos joku oli jo tähän innoissaan varannut aikaa!

- Temskih
Korppien/kaikkien/pakasteasiamiehen rakastama eSuomen presidentti