[KDP] Rauhamaen bunkkerissa, osa III

Day 936, 10:49 Published in Finland Finland by AFFENA INC
KDP – Rauhamaen bunkkerissa, Osa III



Tervetuloa seuraamaan Rauhamaen bunkkerissa-sarjan jo kolmatta osaa. Kuten varmaan muistanette, tarkoituksena on esitellä hieman KDP:n jäsenistöä, iältään aina vauvasta vaariin. Samalla voimme tutustua hieman yhteen eSuomen varjelluimmista kohteista, nimittäin Rauhamaen bunkkeriin.


Bunkkerin sisäänkäynti näytti haastateltavien mielestä melko karulta

Toimittajana tällä kertaa haastateltavia hiostaa kirjoitusvirheiden kunigas, typojen hallitsija, itse Kaarle Suuri. Jotta silmänne eivät vaurioituisi, neuvon käyttämään jo tässä vaiheessa aurinkolaseja. Näin suojaatte näkökalustonne typojen vaaralliselta sätelyltä. Kiitos.


Rauhamaen rakennuttamat vanhat kuulust..haastattelutilat hehkuivat lämpöä

"Tervetuloa, siirtyisimmekö jo itse asiaan, eli kysymyksien pariin?"

Stogis: mikäs siinä, siirrytään vaan.

Erinomaista, näin aluksi voisitte esitellä hieman itseänne ja kertoa hieman historiaanne Erepublikin parissa. Kuinka esimerkiksi löysitte tienne Kansallisdemokraattiseen Puolueeseen? Pieni kertomus myös nykyisitä toimistanne ja tekemisistänne saattaisi kiinostaa yleisöä.

Stogis: Peliin synnyin 30.3.2009 eli reilu vuosi sitten. Heti kun pystyin liityin Isänmaalliseen Kansanpuolueeseen 9.4.2009. Puoluepolitiikka kiinnosti minua jo heti alussa ja kansanedustajaehdokkaaksi lähdin heti kuin oli vain mahdollista ja minut valittiinkin Nord-Norgesta ensimmäiselle kaudelleni toukokuussa.

Kuten on tiedossa, oli IKP aivan hukassa kevään hölmöilyiden jäljiltä. Toukokuussa olin jo täysillä puuhaamassa puolueen uudistamista Noplamodon ja Rauhamäen kanssa. Me jaksoimme uurastaa taantuvan puolueen eteen. Kesäkuussa saimme puolueen johdettavaksemme, mutta myrsky alkoi pian, kun Vihtori lähti omatoimisesti IKP:n eduskuntaehdokkaaksi ja valitsemisensa jälkeen perusti KKP:n. Tässä tilanteessa minä tulin Noplan kanssa siihen tulokseen, että uuden puolueen perustaminen oli nyt todellakin ajankohtaista uudistuslinjan suuntauksen jatkuvuuden turvaamiseksi. Kirjoitin uuden puolueohjelman, troikkamme Keijolla vahvistettuna kokoontui ircin syövereihin ja perustimme Kansallisdemokraattisen puolueen. Loppu onkin historiaa. Mielestäni olen vain kerran liittynyt puolueeseen, ja se oli IKP. KDP oli vain tämän luonnollinen jatke, jota sattumoisin olin perustamassa.

Tammikuun presidenttikauteni jälkeen olen istunut nyt kolme kautta kansanedustajana paitsi venäläismiehityksen aikaisessa eduskunnassa. Nyt toimin rakkaan oppipoikani Ollizun hallituksessa kummitoiminta- ja maahanmuuttoministerinä. Rivikansanedustajan tehtävien ohessa olen ollut kasaamassa kansainvälistä oikeistoyhteistyötä erityisesti Puolan veljespuolueen, Kansallisdemokratian, kanssa. Mukana ovat myös kreikkalaiset ja kroaatit.

Seuraavaksi kysytään mielipidettänne muutamista asioista: Minkälaiseksi arvioisitte puolueesi nykyisen tilanteen? Uusia tähtiä nousemassa vanhojen porskutaessa eteenpäin? Minkälainen asema Kansallisdemokraattisella puolueella on mielestänne eSuomen politiikassa?


Stogis: KDP:n tilanne on aivan mahtava, kun nyt miettii, mistä tilanteesta lähdimme silloin vuosi sitten. Meillä on eSuomen johdossa toinen kansallisdemokraattinen presidentti ja hallituksessa olemme olleet tänä keväänä edustettuina paremmin kuin koskaan. Mahtavaa on myös se, että meillä on useita nuoria ja kokeneita poliitikkoja. Kokemus jakautuu nykyään tasaisemmin koko puolueessa, eikä vain parin vanhan jäärän kesken. Ehkä näin veteraanina kuitenkin haluaisin nuoremmille sanoa pilke silmäkulmassa, että älkää unohtako meitä vanhoja veteraaneja. Kaikin puolin voin kuitenkin sanoa, että puolueen henki on erittäin toverillinen.

On hienoa nähdä näin jälkeenpäin, että visioni dynaamisesta, tehokkaasta, aktiivisesta ja voimakkaasta oikeistopuolueesta on käynyt toteen. KDP noteraataan jatkuvasti joka eduskuntakauden jälkeen aktiivisimmaksi eduskuntapuolueeksi yhdessä LEP:in kanssa. Paikkamäärämmekin ovat vakiintuneet sinne 7–8 paikan tienoille viime vaaleja lukuunottamatta, mikä on erittäin hieno asia.

Kansallisdemokraattisella Puolueella on ollut värikäs historia yhdessä muiden puolueiden kanssa. Minkälaisia suhteita haluaisitte KDP:n muihin puolueisiin pitävän yllä? Kuinka suhtaudutte itse eSuomen poliittisen kentän edustajiin?


Stogis: Kuten puolueohjelmassa sanotaan, KDP pyrkii yhteistyöhön kaikkien isänmaan etua ajavien puolueiden kanssa. KDP:n on hyvä tehdä yhteistyötä eri suuntiin ja säilyttää sen vanhat suhteet sekä solmia uusia. Kommunistien kanssa ei tule koskaan lähteä yhteistyöhön. Vasemmistonvastaisuus on ydinosa KDP:n ohjelmaa.

Viime syksyn ja oikeastaan presidentiksi valitsemiseeni asti olin varmaan keskustaoikeistolaisen suuntauksen tiukka kannattaja. Maltillisuus korostui suhteessa korppeihin ja SP:hen. Puhuin kommunisminvastaisuuden yhteydessä fasisminvastaisuudessa. Jouduin korostamaan maltillisuutta suhteessa enemmän kuin normaalisti olisi ollut tarpeen. Kansainvälisen oikeistoyhteistyön, oikeiston välien paranemisen ja miehityksen jälkeisen uuden poliittisen kentän jälkeen itsekin olen voinut palata iikoopeeläisilleni juurilleni hyvässä mielessä. Kannatan edelleen asiallisuutta ja rationaalisuutta, mutta se ei sulje mahdollisuutta myös vahvan nationalistiseen ja oikeistoradikaaliin ajatteluun. Mielestäni KDP:nkin pitää aina välillä muistaa radikaalit perinteensä.

LEP:inkin kanssa minulla on hyvät välit ja kehotankin KDP:n tulevaakin johtoa vaalimaan näitä suhteita oikeistoyhteistyöstä huolimatta. Kuten olen julkituonut, suhtaudun myönteisesti oikeistoyhteistyöhön, jonka hienoin esimerkki oli viime presidentinvaalit. KDP:n on kuitenkin muistettava, että se on ainutlaatuinen vastaus eSuomen ongelmiin, ja sillä on avaimet isänmaamme onneen. Eli itsenäisyydestä ja omalaatuisuudesta on puolueen pidettävä kiinni jatkossakin.


Bunkkerin puutarha edustaa omaa tyyliään

Mielenkiintoista, mutta siirtykäämme nyt pois puoluepolitiikasta
Millaiseksi kuvaisitte maamme nykyistä tilannetta, niin sisä-, kuin ulkopoliittisestikin ajateltuna. Minkälaisen tulevaisuuden haluaisitte nähdä eSuomessa, hurjaa menoa vai tasaista kasvua? Mikä olisi mielestänne pahin mahdollinen tulevaisuus maallemme?


Stogis: Tilanne on tällä hetkellä vakaan turvallinen, kuten ennen miehitystäkin. Ainoastaan miehitys oli tätä hurjaa aktionia. Toisaalta vanhempana pelaajana muistaa, ettei ne viime kesän gooniuhat ja muut vastaavat olleet mitään herkkua. Sisä- ja ulkopoliittisesti tilanne on vakaa. Vaikka sotimisessa varmasti paloikin suurin osa siitä kullasta, joka valtiolla oli vielä minun presidenttikaudellani, on taloudellinen tilanne maassa hyvä.

Vakaus on hyvä, mutta se tekee hallaa väestötilanteelle. Pahin tilanne on se, että maamme markkinat ajautuvat tiettyjen organisaatioiden monopoliin, halinninto jähmettyy, väestömäärä vähenee ja meistä tulee Phoenixin nyrkkeilysäkki, joka ihmeellisesti saa juuri ja juuri torjutuksi idästä tai etelästä tulevat hyökkäykset. Pitkäaikainen miehitys olisi tietenkin pahin. Se tarkoittaisi eSuomen loppua, kun ryssät saisivat eSuomen passeja.

Pelissä valttia on suuri tehokkaasti organisoitua väestö. Silloin voisimme näyttää Virolle ja Venäjälle. Se olisi parasta.

Kuinka suhtaudutte nykyiseen presidenttiin ja hänen hallitukseensa? Millainen olisi oma "dream team"-hallituksenne, kokemus korvaisi tuoreuden, vaiko toisin päin

Stogis: Oma hallitukseni oli aikanaan aika dream team-kokoonpano. Kansallisdemokraattien tarjonta ministerinpaikoille oli vain tuolloin liian heikkoa. Tosin silloiset alivaltiosihteerit ovat nyt sitten KDP:n ministereitä. Kokemus, aate ja tuoreus pitäisi yhdistyä tasaisesti. Tuoreita tyyppejä voi nakittaa alivaltiosihteereiksi ja apulaisministereiksi ja kokeneita tärkeisiin hommiin. Systeemin tulee olla itseensä tasapuolisesti täydentävä ja kaiken tulee tapahtua hyvässä vuorovaikutuksessa. Mielestäni näin on ainakin viime ajat toimittu, mitä olen KDP:n poliitikkojen hallitusuraa seurannut.

Aatteella mielestäni tulee jonkin verran olla vaikutusta hallituksen muodostamisessa. Vaikka painottaisikin kokemusta, osaamista ja tuoreutta, ei se estä pyrkimystä muodostaa tietyn ideologian mukaista hallitusta, esimerkiksi oikeistohallitusta.


Bunkkeriin on ikuistettu eSuomen historiallisia hetkiä erilaisin patsain

Onko jotain mitä odottaisitte tai haluaisitte eSuomen mahdollisesti tekevän tai toteuttavan lähiaikoina?


Stogis: Ryssälle turpaan sekä Viroon EDEN-mielinen ja heimohenkinen hallitus. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty.

Mitä ajattelette adminien keskustelua herättävästä V2-uudistuksesta? Onko Erepublikin yllä viimeinen isku pelaajien sietokyvylle, vaiko täydellinen pelastus?


Stogis: Olen nyt tuota betaa hakannut ja kyllähän se jänskältä näyttää. Eri asia onkin sitten se, että tuleeko siitä yhtään hauskaa. Riski on siinä, että mitä monimutkaisemmaksi peliä kehitellään, sitä monimutkaisemmaksi eri mokausmahdollisuudet käyvät. Saa nähä mitä tästä tulee, mutta kyllähän sitä kieltämättä on sekä skeptinen että toiveikas. Nykyinen V1 on paljon yksinkertaisempi kuin V2 ja silti tässäkin versiossa on tapahtunut ties minkälaisia mokia.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.


Matkalla bunkkeriin tapasimme KDP:n jäseniä, jotka ovat olleet testaamassa juuri tullutta betaa

Näin loppuun kysyisin vielä omia suunnitelmianne tulevaisuuteenne Erepublikissa? Onko jotain, mitä haluaisitte myös vielä sanoa yleisölle?

Stogis: Tarkoitus on jatkaa toimimista KDP:n ja isänmaan hyväksi. Toivon, että kansainvälinen oikeistotyö kehittyy edelleen ja se tuo mukanaan uusia tehtäviä. Itse aion olla vielä toistaiseksi mukana politiikassa kaikista mahdollisista lopettamispuheistani huolimatta. En minä mitään muutakaan osaa. Toivon jatkoa kansanedustajuudelleni ja olen jatkossakin kiinnostunut hallitustyöskentelystä.

Kiitokset haastattelusta! Menomatkallanne haluatte varmaankin tutustua erään KDP:n jäsenen taiteeseen? Hyvä, tässä muutama taideteos.