Ambient on/off

Join the new world

 

Älkäähän peljätkö, Aulis on palannut!

Day 1,827, 11:43 Published in Finland Finland by Aulis Gerlander


Eilen kello 12.09 Lappeenrannan piskuiselle lentoasemalle laskeutui kaikessa hiljaisuudessa lentokone, pikkuinen Cessna. Koneesta nousi harmaahapsinen mies, joka oli pukeutunut marraskuiseen säähän aivan liian kevyesti. Risupartainen mies loikki nopeasti terminaalin lämpöön, ja nykäisi päässään olleen fedoran lähes silmiensä peitoksi. Terminaalissa mies ohjattiin luukulle, jonka edessä hän kaivoi laukustaan esiin sinikantisen passinsa, jonka kannessa luki República Federativa do Brasil. Virkailija kurkisti kuvaa ja miehen kasvoja muutamaan kertaan, mutta taivutti lopulta suunsa väkinäiseen hymyyn ja sanoi:
- Tervetuloa takaisin Suomeen, herra Gerlander.


Kuka ihmeen Aulis Gerlander?

Jos et ollut eSuomen asukas loppuvuonna 2009, et todennäköisesti tunne minua laisinkaan. Pieni esittely lienee siis paikallaan. Synnyin eSuomeen 21. marraskuuta 2009, ja varsin nopeasti päätin etten tyytyisi pelkkään rivikansalaisen asemaan. Lyhyen poliittisen urani aikana ehdin toimia sittemmin kuopatun Suomen Jalkapallopuolueen taustajoukoissa sekä eSuomen ePohjois-Korean konsulina. Otin myös aktiivisesti kantaa eSuomen poliittisen kentän tilaan mediavaikuttajana ja keskustelunavaajana. Lehdestä ja eSuomen foorumilta voi yhä lukea ainakin osan silloisista avauksistani.



Vuodenvaihteessa jouduin kuitenkin henkilökohtaisista syistä tekemään vaikeita ratkaisuja tulevaisuuteni suhteen. Ottamatta sen suuremmin kantaa taustalla olleisiin tekijöihin, oli maastamuutto väistämättömänä edessä, ja niinpä pakkasin käpsäkkini ja suuntasin eBrasilian lämpöön. Vielä tänäkään päivänä en suostu paljastamaan matkani tarkoitusta tarkemmin, mutta sen verran voin kertoa että pyrin tekemään vain sen mikä olisi parhaaksi rakkaalle kotimaalleni eSuomelle. Suureksi harmikseni en pystynyt velvollisuuksiani kuitenkaan odotuksien mukaisesti täyttämään.

Paluu juurille

Muutama viikko sitten heräsin eBrasiliassa rannalta ilman kenkiä ja lompakkoani. Liian monta caipirinhaa edellisiltana kenties? Noustessani istumaan huomasin käyttäneeni tyynynä brasilialaista lehteä, jonka kannessa kerrottiin eSuomen olevan ahtaalla vihollistensa välissä. Lukaisin jutun, ja päätin etten jäisi enää hetkeksikään toiselle puolelle maapalloa, vaan palaisin takaisin kotimaahani. Kyllähän sitä ihminen voi jatkuvaan auringonpaisteeseenkin kyllästyä...



Joten tästä päivästä lukien olen jälleen eSuomessa. Yritän päästä normaaliin päivärytmiin mahdollisimman nopeasti, ja hetki sitten sain myös kansalaisuuteni takaisin. Vuodet eBrasiliassa ovat pyyhkineet muististani lähes kaikki eSuomen kuviot, joten otan mielelläni vastaan ohjeitanne ja neuvojanne. Pidemmällä aikavälillä tarkoituksenani on jälleen aktivoitua politiikassa sekä nostaa Virallinen Valvoja takaisin ansaitsemalleen paikalle maan arvostetuimpien ja laadukkaimpien lehtien joukkoon.

Miten on, muistaako kukaan enää vanhaa Aulista?

Aulis Gerlander
Virallisen Valvojan päätoimittaja
 

Comments

Master Of Brutality
Master Of Brutality Day 1,827, 11:53

Toki muistetaan, tervetuloa takaisin!

Fozzie69
Fozzie69 Day 1,827, 20:27

Nukkumatin pahin vihollinen....

Cure
Cure Day 1,828, 23:34

Tervetuloa takaisin : )

Paroni
Paroni Day 1,828, 00:22

Tervetuloa!

Kammo XXlII
Kammo XXlII Day 1,828, 00:31

Kyllähän minä Auliksen muistan ja taisin olla juuri silloin lähettiläsvastaavana kun Aulis hoiti konsulin hommia. Tervetuloa vaan takaisin : )

kalupakki
kalupakki Day 1,828, 00:50

moi mitä kullu

Pedersprii
Pedersprii Day 1,828, 01:37

Moi aulis ketä mies tietä?

Ruben           Lagus
Ruben Lagus Day 1,828, 07:27

Aulis, Suomi on muuttunut poissaollessasi. Varo näitä "kullu"-miehiä!

Zacharia Raven
Zacharia Raven Day 1,828, 07:30

Hmm, enpä tainnut itse olla noihin ailkoihin aktiivinen. Tervetuloa kuitenkin takaisin. Jalkapallisteja muistellessani kuvittelisin, että sopeudut hyvin spurdolauman sekaan ; )

Matrim Cauthon
Matrim Cauthon Day 1,828, 09:12

Ollos tervetullut takaisin synkkään Suomeen!

Ripulipillu
Ripulipillu Day 1,828, 10:26

Tervetuloa vain! Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi osaksi suurta LEPiä

Corvus C
Corvus C Day 1,828, 10:45

Ei kai pallisteissa ollut kuin pari häirikköä? Kendo ja Kupu.

JokkeT
JokkeT Day 1,828, 10:46

Kukapa ei muistaisi Aulista?

Kendo Yanar
Kendo Yanar Day 1,828, 12:15

Foorumisti havaitu! : D

Meitsi syntyi tasan päivää myöhemmin (22 marraskuuta 2009) näemmä. Sulla on kyllä aika paljon kirittävää, et tainnut yhtään pelata täs välissä?

Jos puoluetta etsit, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi eSuomen suurimpaan ja seksikkäimpään puolueeseen, Liberaaliin Edistyspuolueeseen!!

Welcome back!

Aulis Gerlander
Aulis Gerlander Day 1,828, 12:27

Kiitos tervetulotoivotuksista! Mukavaa olla taas eSuomessa ja huomata, että jotkut allekirjoittaneen vielä muistavatkin.

Toistaiseksi pitäydyn vielä puoluepolitiikan ulkopuolella. Pitkän poissaolon jälkeen huomaan vain, että puoluekenttä on kovasti muuttunut, ja aionkin aivan ensimmäiseksi seurata millä kentillä mikäkin puolue säntäilee.

Tähän liittyen onkin tulossa mielenkiintoista asiaa Viralliseen Valvojaan jo lähipäivien aikana. Pysykäähän siis linjojen päässä!

juzmar
juzmar Day 1,828, 13:23

tervetuloa

Hawley
Hawley Day 1,829, 07:13

SJP o/

Olisko manifestin uudelleen julkaisu paikallaan näin foorumistien uudelleen herätessä? 😃

Kokkelis
Kokkelis Day 1,829, 07:45

On se kova äijä, vaihtaa täydet bonarit kotimaan kansalaisuuteen!
Instavote

Juluma
Juluma Day 1,829, 08:57

mitä kulluu

Ripulipillu
Ripulipillu Day 1,830, 06:36

kuka niillä bonareilla muutenkaan tekeemitää :DD no ei kukaa :DD HOMOT

 
Post your comment

What is this?

You are reading an article written by a citizen of eRepublik, an immersive multiplayer strategy game based on real life countries. Create your own character and help your country achieve its glory while establishing yourself as a war hero, renowned publisher or finance guru.