Kysely koskien Paronin toimintatapoja presidenttinä

Day 3,411, 04:52 Published in Finland Finland by Golpel
Hei kansalaiset!

Muutama viikko sitten otin satunnaisesti yhteyttä pelin aktiiveihin koskien Paronin toimintatapoja presidenttinä. Toivoin suurempaa aktiivisuutta vastaamisessa, mutta täytyy tyytyä tulleisiin vastauksiin. Haluan sanoa heti aluksi, että otanta ei ole kattava mutta antaa hyvän osviitan siitä, mitä kansa ajatteli.

1. Parantuiko vai heikkenikö eduskunnan huomioiminen mielestäsi Paronin presidenttiyden aikana? Jos muutosta tapahtui, kerro lyhyesti.

1. En osaa sanoa. En ole ollut hetkeen eduskunnassa ennen tätä kautta.

1. Heikkeni. Paroni ei kunnioittanut eduskunnan ylintä päätäntävaltaa ollenkaan, vaan hallituksen äänekkään enemmistön kanssa ohitti tämän täysin.

1) Ei eduskunnalta kyselty juuri mitään ja jos kyseltiin, nii kuitenkin lopulta tehtiin aivan päinvastoin

1. Paroni pakotti airstrikeä eduskunnalta paljoa kyselemättä kautensa lopulla. Loppu siis ainakin oli täysi katastrofi asioiden läpinäkyvyyttä ajatellen. Eduskunnan huomioiminen siis heikkeni merkittävästi kauden loppua kohden.

1. Aikalailla samanlailla eduskunta huomioitiin kuin muidenkin presidenttien toimesta
Ainoastaan siinä kuuluisassa Viron sodan lopettamisessa ja Serbian MPP:n pakottamusessa ek sivuutettiin. Niin ha siinä airstrikessa.

1. Eduskuntaa ei oo juurikaan konsultoitu viimeisten kuukausien aikana mistään, lähinnä torkkupeittoja tuuletettu. Kai siinä ensimmäiset kunnon reaktiot presidentin toimintaan ja mielipiteisiin saatiin vasta kauden loppupuoliskolla, ja ne vaihteli suuresti eduskunnan sisällä. Osa kannatti actionia seurauksista riippumatta, enemmistö ei.

2. Nauttiko presidentti mielestäsi eduskunnan luottamusta toimissaan? Jos ei, kerro lyhyesti.

2. Vaikea sanoa tämäkin, mutta näytti nauttivan jonkinlaista luottamusta, muttei kuitenkaan hirveän suurta. Sandaaleja näytti olevan paljon, eikä eduskunta vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä, mutta eipä mennyt kuitenkaan impeachikään läpi.

2. Mielestäni ei. Hän toimi täysin vastuuttomasti kautensa loppupuolella eikä enää ansainnut luottamusta.

2) Ei. GimliPertin I am 🍑 ment äänestyksessä 56% edustajista äänesti erottamisen puolesta. Jos äänestys olisi ollut pari päivää myöhemmin, se olisi todennäköisesti mennyt läpi

2. Uskoakseni impeach olisi mennyt läpi kauden viimeisinä päivinä. https://www.erepublik.com/en/main/law/Finland/188802 oli hilkulla mennä läpi ja loppukauden tapahtumat hyvinkin olisivat lisänneet impeachin kannatusta rakaisevasti. Presidentti ei siis mielestäni nauttinut eduskunnan luottamusta kauden lopulla.

2. Tarpeeksi näköjään kun ei impiitsille löytynyt lopulta tukea, toki kakkosehdokas vaikuttaa tähän.

2. Mielestäni Paroni nautti ek:n suosiota, aina viimeiseen päivään saakka, jolloin Paroni alkoi vähän sooloilemaan ja menetti ek:n luottamuksen.

3. Paronin viimeaikaista ilmaiskuehdotusta on kritisoitu laittomaksi ja huolimattomaksi. Mikä on mielipiteesi tästä?

3. Äänestin kyllä. Minusta se näytti ihan hyvältä idealta, mutta ainakin jonkun verran huolimaton se kyllä varmasti oli.

3. Täysin holtitonta ja hölmöä toimintaa. Tällaisista asioista pitää ensin keskustella hallituksen kanssa, jonka jälkeen viedä asia hyvin alustettuna eduskunnalle, joka päättää mitä tehdään. Ja mikäli päätetään lähteä sotaan tulee myös sotalistoja infota asiasta ajoissa ja selkeästi, jotta kaikki ovat tietoisia ja pystyvät valmistautumaan.

3) Valmistelematon ilmaisku on aina huolimatonta. Toteutuessaan siinä olis menny valtion rahoja puoli miljoonaa hukkaan, on se sen verran laitonta, että oikeuskasleri vois tulla jakamaan virkakiellon.
Muutenkin kokonaisuudessaan outo juttu. EK:lle (tai hallitukselle) ei kerrottu etukäteen vedoten mm. siihen, että edellinen AS kariutui tietovuodon takia. Tässä pitää kuitenkin tietää se, että pressa itse vahingossa vuosi AS suunnitelman. Hupsista.

3. Ilmaiskuehdotus oli mielestäni huonosti suunniteltu ja Paronilla näytti olevan lähes pakonomainen tarve saada se toteutettua, eduskunnan kanssa keskustellen tai ei. Laittomaksi en itse ehdotusta tuomitsisi vaikka eduskunnalta ei ehdotuksesta pahemmin kyselty. Eduskunnan tehtävä tosin on äänestää alas tälläiset ehdotukset.

3. Olihan se vähän turhautuneena juosten kustu. Ei ole helppoa liittoumatilanteessa hiekkalaatikkoleikkimme.

3. Käsitykseni mukaan se oli täysin Paronin oma idea eikä edes hallitus ollut tietoinen asiasta, joten kyllä se taisi olla vähän laiton ja huolimaton...

4. Jos oletetaan, että keskimääräisesti presidentti on asteikolla 4-10 7(seitsemän), niin miten luokittelisit Paronin?

4. En osaa sanoa. En ole ollut kovinkaan aktiivinen politiikassa lähiaikoina, joten en pysty vertaamaan.

4. Alkukausi 8. Loppukausi 5. Kokonaisuutena 6.

4) Ois ollu vitonen ilman viimeisintä AS sekoilua. Nyt on kuitenkin pakko antaa nelonen.

4. Antaisin arvosanan 5,5. Plussaa siitä että presidentti oli jokseenkin aktiivinen kaudellaan.

4. Viimeisen kahden vuoden presidenteistä ehkä 8. Koko eSuomen ajalta 6.

4. Annetaan arvosanaksi 6. Mielestäni Paroni oli hyvä ja aktiivinen pressa aina viimeiseen päivään asti, jolloin hön alkoi perseilemään ja väitetysti vsrasti kassan. Tämän takia vain 6. Ilman tuota vikaa päivää arvosana olisi ollut 8 luokkaa.

Sanoma on negatiivinen, mutta kertoo hyvin tarinan siitä, miten kansa näki Paronin toimet. Toimet siis tuomitaan täysin, ja ehdottomasti.