Valtion lähettiläsraportit

Day 776, 07:19 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

On aika julkaista uuden vuosikymmenen ensimmäiset lähettiläsraportit. Kiitokset kaikille, jotka raportit kirjoittivat.

Kroatia - TTi09

eKroatia, Viikko 1

Armeija

eKroatia oli erittäin aktiivinen sotatantereella vuoden 2009 lopulla ja valloitti eSlovenian. Tätä vaadittiinkin jo useamman viikon ajan artikkeleissa ja usean aktiivikansalaisen suusta. Saman aikaisesti aktiivisten kansalaisten määrä oli laskemassa ja tämä oli myös keino kansalaisten aktivoimiseen ja uuden Baby boomin laukaisemiseen.

Politiikka

Eduskunnan äänestykset ovat pääasiassa olleet expan keräysäänestyksiä muuttaen tuotteiden maahantuontiveroa edestakaisin. Myös presidentin syrjäytystä yritettiin vuodenvaihteen jälkeen, mutta se äänestettiin nurin selvin luvuin. eKroatialla on vientikiellot voimassa eItalian, eItävällan ja ePohjois-Korean kanssa.

Edellisen presidentin lupaukset BKT:n ja kansalaisten määrän osalta ovat jäämässä selkeästi vajaaksi. Esimerkiksi asukasluku on jäämässä 14,484:n kansalaisen lupauksesta reilulla tuhannella. Maa-alueiden osalta lupaukset täyttyvät ja jopa ylittyvät eSlovenian ja eSlovakian sotaretkien myötä.

eKroatian EK vaalit eivät tuoneet suuria muutoksia puolueiden vallan jakoon. Suurimpana EK ryhmänä on edelleen oikeisto, merkittävimpänä puolueenaan "Hrvatska Stranka Prava", jolla on 13 paikkaa kongressissa.

Seuraavien presidentinvaalien ehdokkaat on nimetty ja joukosta löytyy melkoisia vaalilupauksia. Suurimman puolueen ehdokas lupaa 33% prosentin BKT kasvua, toisaalta Koza Nostra puoleen ehdokas lupaa eIltalian valloitusta (20x new region). Osa ehdokkaista tosin on todennäköisesti eSlovenian nationalistien ehdokkaita, joiden tarkoitus häiritä Kroatian poliittista kenttää.

Useat eSlovenialaiset ovat myös aloittaneet eKroaatti yritysten sabotoinnin, tehden töitä matalalla wellnessillä.

Terveisin Konsuli
TTi09


Norja - Absalom

Uusi vuosi on käynnistynyt eNorjassa tutun uneliaissa tunnelmissa - eduskunnalta ei juuri lakialoitteita ole tullut ja foorumillakin on melko hiljaista. Jonkinlaista aktivoitumista on kuitenkin havaittavissa, sillä viime päivinä on maassa koettu pienimuotoinen babyboom uusien ekansalaisten määrän hätyytellessä parhaimpina päivinä jopa sataa. Tehokasta rekrytointityötä on tehnyt mm. presidenttiehdokkaanakin oleva seko38, joka omien sanojensa mukaan on tuonut yli sata uutta pelaajaa eNorjan kansalaisiksi erilaisten peliyhteisöjen kautta (tai paremminkin ovat yhteisellä päätöksellä aloittaneet eRen). Tämä joukko on perustanut maahan myös uuden puolueen, Justice and Development Partyn. Ilmoille on kuitenkin heitetty epäilyjä kyseisen puolueen motiiveista - jäsenistö ei ole juurikaan rekisteröitynyt eNorjan kansallisille foorumeille eikä muutenkaan osoittanut seko38:aa lukuunottamatta mitään aktiivisuutta. PTO:n vaara on siis ilmeinen.

Poliittinen katsaus:
Norjan konsulaatti on perustettu ja värvää uusia lähettiläitä parhaillaan. Värväysartikkeli löytyy täältä.

Presidenttiydestä taistelevat kokeneet Binary Partyn Eha Pappkriger ja Teknokratene-puolueen reboot sekä jo edellä mainittu mahdollisen goonipuolueen seko38. En lähde veikkailemaan vaalien tulosta, mutta maassa, jossa presidentinvaalit on viime kierroksilla voitettu noin sadalla äänellä, on poliittinen vallankaappaus aina mahdollinen - olivatpa gooneja tai ei.

Hyväksyttyjä lakialoitteita:
MPP Romanian kanssa, kolme rahansiirtoa Bank of Norway:lle (208 ITL, 201 PKR, 305 SEK)

Lehtikatsaus:
Pressanvaalikampanjointia ja siinä sivussa varoitellaan äänestämästä seko38:aa ilmeisen PTO-vaaran takia. Crocky julkaisi artikkelin eNorjan taloudellisen tilanteen kohentamisesta, mm. verouudistusten avulla sekä perustamalla valtionyrityksiä juuri aloittaneiden pelaajien työllistämiseksi. eNorjan talouden eräänä suurimpana ongelmana on se, että maassa on vain 800 asukasta (joista alle puolet aktiivisia päivittäin), mutta yli 100 yritystä, mikä tarkoittaa että yritysten on vaikea rekrytoida riittävästi työntekijöitä pitääkseen tuottavuutensa tapissa. Artikkeli synnyttikin (eNorjan median mittapuun mukaan) hyvin runsaasti keskustelua ja pääosin ehdotuksia pidettiin hyvinä.

Tanska - Kaarle Suuri

Politiikka

eTanska on jo pitkään taistellut ulkomaisia gooneja vastaan. Joidenkin arvioiden mukaan maassa on n. 30-40 kansalaisuuden omaavaa serbialaista, joista osa haki nyt vaaleissa kongressiin.
Ulkomaalaisia eduskunnassa nyt on laskujeni mukaan viisi edustajaa (muutamien arvioiden mukaan neljä, en ole aivan varma), joten osa heistä on lähtenyt, esim. Unkariin pitäen silti kansalaisuuden itsellään. Luulen suurten taisteluiden vaikuttaneen goonien edustajakatoon.
eTanskan kongressi on 20:n edustajan kokoinen, entisen 40:n sijaan. Pieneneminen johtuu suunniteltujen alueswappien toteutumisesta ruotsalaisten kanssa.

Serbialaiset onnistuivat kuitenkin varastamaan paljon rahaa Tanskan kassasta ja tuhosivat talouden aika perusteellisesti. Jotkut goonit kertoivat lähteneensä Tanskasta lopullisesti, mikä ei vielä ole oikein uskottavaa.

Kongressipaikat jakautuvat seuraavasti:
The Union of Work-Shy Elememts omaa 10% kongressista eli 2 paikkaa.
Greatest Party of Papans sai vaaleissa kaksi edustajaa eli 10%.
Danish Liberal Partyllä on 15% edustajista eli 3 paikkaa kongresissa.
S.D.Pllä on 47% prosenttia kaikista edustajista ja selvä enemmistö yhdeksän paikan turvin.
Skinke's Peepshow Extravaganza omaa 15% kongressista ja kolme edustajaa.

Presidentinvaaleissa goonien ehdokas on KeeBMeisteR. Tanskalaiset pitivät foorumivaalit saadakseen kaikkien puolueiden äänet omalle ehdokkaalleen. Foorumivaalien voittaja oli crillep. Muut ehdokkaat olivat A.Holst (e😜residentti) ja BNMaarcher (e😜residenttiehdokas). A.Holst kieltäytyi kuitenkin vetäytymästä in-game vaaleista, mikä herätti plaojn keskustelua. Vaikka crillep voittikin foorumivaalit, on hänen puolueensa ehdokas BNMaarcher, joka luultavimmin saa valtaosan tanskalaisten äänistä. Gooniehdokas KeeBMeisteR näillä näkymin tulisi häviämään vaalit, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

eTanskan foorumilla on käyty keskustelua PTO:n estämiseksi vastaisyydessa. Nyt RL-tanskalaisetkin ovat alkaneet lämpeämään ehdotukselle, jossa ulkomaalaisia päästettäisiin auttamaan maata. Kekusteluissa ollaan pohdittu USAlaisten, ruotsalaisten ja kroatialaisten pelaajien kutsumisesta. Kroatialaiset olisivat ainakin näillänäkymin tuomassa oikean anti-PTO ryhmän apuun. Ryhmä on toiminut mm. eSveitsissä (ainakin he niin sanoivat). Ensivaaleissa tanskalaiset aikovat olla paremmin organisoituja. He myös aikovat tiputtaa goonipuolueet pois top-5 listalta.

Armeija

Tanskan armeija koostuu vain yhdestö osastosta, Den Kongelig Danske Kavalergang Forcesta. Sen tarkoitus on puolustaa eTanskan maata. Liittyeessä armejaan liittyjä saa:

-5 DKK:ta kuukausipalkaa
-Lahjoja kun on loukkaantunut
-Aseita
-Lippuja
-Parin jonka kanssa vaihtaa lahjoja.

Vaatimuksia ovat:

-Lvl 5
-Mahdollisuus taistella kun sitä pyydetään
-Jos omistat yrityksen, sen täytyy olla organisaation hallussa, koska muuten et voi muuttaa
-Et saa olla presidentin tai kongressiedustajan tehtävässä.

Syddanmarkk vapautettiin RW:llä Tanskalle. Jos aluetta ei swapata pois, kasvaa Tanskan kongressi valitettavasti kolmeenkymmeneen edustajaan. Tämä olisi huono juttu ajatellen gooniuhkaa.

Media

Mediassa esillä olivat esim. uudenvuodentoivotukset, HrBjornin artikkeli koskien presidentinvaaleja sekä eTanskan tiedotusministeriön lehden esiin astuminen. Ministeriö kehotti kansalaisia subbaamaan lehden ja osaalitumaan mediamogulprojektiin.

Kongressin äänestykset

Hylätyt:

-Valtava määrä goonien spämmiehdotuksia.
-Tanskalaisten muutama yritys siirtää rahojaan turvaan.

Hyväksytyt:

-Goonien Donate äänestykset omille tileilleen. esim. 27500 dkk:n siirto. Kova isku Tanskan taloudelle.

Käynnissä:

-Ei mitn.


Kanada - sampo55

Uusi kongressi on tehnyt paljon töitä. He ovat solmineet rauhan Kiinan kanssa, siirtäneet paljon rahaa pois maan tileiltä, uusineet liiton Australian ja Espanjan kanssa sekä painaneet 60 000 CAD.

Tulevissa presidentinvaaleissa ehdokkaita on kolme. Jacobi hakee kuudennelle kaudelleen CCP:n, CS😨n ja TAP:n tuella. Häneltä ei ainakaan kokemusta presidenttiydestä puutu. Toisena ehdolla on William Duncanin varapresidenttinä tunnettu Derek Harland. Häneltä löytyy kokemusta hallitustyöskentelystä ja häntä tukee DAL, CPF, CFP ja UN. Kolmantena ehdokkaana on CEP:n patar333. Hänkin on pitkän linjan poliitikko, mutta hänellä ei tule olemaan mahdollisuuksia Derekkiä tai Jacobia vastaan.


Puola - Scadens

Yhteiskunta

Puolan jättiläismäisen babyboomin vaikutuksia on toistaiseksi vaikea arvioida. Vaikka väestöä on erittäin paljon - tällä hetkellä Puolan 39157 pelaajasta 11051:llä on 0xp ja 17876 pelaajalla alle 10 xp. Maan talouden kannalta oleellinen tieto on, että tällä hetkellä 13775 pelaajaa on saavuttanut tason 6 (eli 35xp) ja 14978 pelaajaa 25xp. Puolan talouteen on siis odotettavissa vielä tuhansia kultaa, mutta väestöboomin terävin kärki on taittunut. Joka tapauksessa, Puolan taloudellinen ja sotilaallinen voima kasvoi boomin ansiosta merkittävästi.

Politiikka
Puolan presidentinvaalit tullaan käymään näillä näkymin kolmen ehdokkaan kesken: Cerber, BuzzY ja Loewy. Cerberin jatkokauden takana on tällä hetkellä kolme suurinta puoluetta: Polska Partia Patriotyczna, Partia Wolnych Ludzi ja Narodowa Demokracja.

Sota ja armeija.

Puola on taistellut viime aikoina menestyksekkäästi Saksan rintamalla, ja on onnistunut voittamaan lähes jokaisen taistelun. Mikäli Saksan sotaonni ei käänny, Puola onnistuu hävittämään Saksan kartalta ja siten katoavat myös Puolaa vastaan olevat MPP:t.

Media
Mediassa käytiin lyhyt propagandasota Unkarin ja Romanian (sekä tietysti Puolan) kesken, kun molemmat osapuolet kaunistelivat historiankirjoituksia uusille pelaajille. Unkarin tarkoituksena tällä rintamalla oli käännyttää aloittelevat pelaajat Unkari-myönteisiksi ja Puolan nykyistä hallintoa vastaan. Luonnollisesti myös taistelukäskyjä on väärennetty.
Nyt Puolan mediaa hallitsevat lähinnä oppaat uusille pelaajille ja sotakäskyt Saksaa vastaan.

Kongressin äänestykset
Tavallisten liittojen solmimisten ohella merkittävin uudistus on ruoan tuontiveron muuttaminen takaisin 99%:iin entisestä 1%😒ta.


-Kammo22, lähettiläsvastaava ja lainsuojaton