Syväanalyysi: Erius osa 1

Day 2,800, 16:01 Published in Finland Finland by Bogeberg
Erius

Antikristus, Anarkisti, Rautakansleri ja Epäjumala Tewion profeetta. Edesmenneen La Sol - liittouman johtohahmo sekä usean lipaston pappi.



Eriuksen oman kertomuksen mukaan, hän saapui Suomeen Isosta-Britanniasta, joka herättääkin samantien epäilyjä hänen motiiveistaan. Miksi syntyperäinen lädi saapuisi köyhään Suomeen kärsimään vilua ja pakkasta? Mitkä olivat Eriuksen todelliset tarkoitusperät hänen saapuessaan kylmään korpeen? Oliko Erius jo tuolloin myynyt sielunsa saatanalle, vai korruptoiko jokin hänet vasta myöhemmin?

Pian eSuomeen saapumisensa jälkeen Erius alkoi määrätietoisesti luomaan ympärilleen henkilökulttia. Hän väitti olevansa pelastaja, joka murtaisi eliitin ylivallan ja toisi eSuomelle helpotuksen. Taitavana puhujana Erius onnistui luomaan ympärilleen vahvan tukiverkon, ja saamaan kansan puolelleen. Usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen Erius onnistui lopulta nousemaan eSuomessa huipulle hänen voitettuaan heinäkuussa 2009 presidentinvaalit.

Jo vaalien aikana heräsi epäilyjä voittiko Erius puhtaasti. Ehdokaslistoille oli ilmestynyt tuntematon Indonesialainen, joka oli ilmeisesti sotilasliitto PEACEn lähettämä vakooja, jonka pyrkimyksenä oli kaapata valta eSuomessa. Ulkoisen vihollisen pakottamana eSuomen kansa yhdistyi Eriuksen taakse ja näin Erius sai ensimmäisen suuren poliittisen voittonsa. On kuitenkin perin epäilyttävää ajoitus jolloni tämä "kaappausyritys" tuli. PEACE pelasi kaiken täydellisesti Eriuksen pussiin, joten lienee todennäköistä, että Erius junaili todellisuudessa koko jutun. Myöhemmin Eriuksen kaudella eSuomi menetti Latvian valtauksensa PEACElle. Voiko moinen muka olla sattumaa? Luultavasti Eriuksella oli vahvat PEACE-kytkökset, joista ei tiedetä kaikkea vielä tänäkään päivänä, olihan hän aiemmin asunut eIndonesiassa, PEACEn kärkivaltiossa!

Eriuksen ensimmäinen presidenttikausi päättyi näin ollen katastrofiin. Kaikki aikaisemmin saavutetut voitot menetettiin, ja eSuomen asema kansainvälisillä vesillä heikkeni valtavasti. Voidaankin liioittelematta sanoa, että siinä missä Erwin Schauman vei eSuomen maailmankartalle, kusi Erius sen sieltä pois.

Poliittisesta epäonnistumisestaan huolimatta, Erius luultavasti nettosi kaudestaan vallan hyvin. Zemgalen ja Latgalen menetys PEACElle tuskin jäi Eriukselta rahastamatta, vaan käteinen vaihtoi omistajaa kulisseissa kun eSuomen rajoja piirrettiin uudelleen.

Olemme päässeet tarinassamme ePäivään 5.8.2009. Erius oli viimeiset puolivuotta aktiivisesti politikoinut eSuomessa ja lopulta saavuttanut päämääränsä: hän oli noussut eSuomen huipulle. Se hinta minkä eSuomi maksoi tästä, ja ne tavat jolla Erius asemansa saavutti varmasti kuvottavat heikompaa lukijaa. Erius on jo tähän mennessä osoittanut häikäilemättömyytensä, mutta pahempaa on vielä luvassa. Seuraavassa osasssa raotamme lisää mystisyyden verhoa joka Eriuksen ympärille on laskettu ja paljastamme lisää puolia Eriuksesta, jotka ovat suurelta yleisöltä jääneet pimentoon.