HTJ:iin tila viimeaikoina

Day 924, 08:52 Published in Finland Finland by Melmis
MelmiSanomat pahoittelee artikkelien välille syntynyttä suunnatonta aikaväliä ja pyrkii korjaaman tämän ongelman tulevien artikkelien osalta.

HTJ:iin tila viimeaikoina

HTJ (Hitaan/Hätäisen Toiminnan Joukot) eSuomen armeijan koulutusyksikkö on kärsinyt viimeaikoina pahasta operaatiovajeesta. Oman tietoni mukaan viimeisimmästä HTJ operaatiosta on kulunut jo hurjat 8 päivää. Ja se on paljon se. Ainakaan taisteluiden määrästä sen ei pitäisi johtua sillä tälläkin hetkellä erepublikissa on käynnissä 11 taistelua. HTJ on koulutusyksikkö joten luulisi sen voivan tehdä harjoitusoperaatioita ilman aseita vähemmän tärkeisiin taisteluihin esim.harjoitussotiin.

Kun kauan sitten itse liityin HTJ:iihin operaatio tiheys oli muistaakseni suunnilleen 1 operaatio 2-3 päivän välein. Jotain kertoo sekin, että suurinosa operaatioista joihin itse olen ottanut osaa ovat päättyneet PERUUTETTU ilmoitukseen. Tosin en kovinkaan moneen operaatioon osallistunut nyt jo toista kuukautta jatkuneen eduskunta jäsenyyteni takija. Enkä enää ole HTJ:iin jäsen erinäisistä syistä.

Tähän ongelmaan on luultavasti kuitenkin tulossa muutos. Ollizu ja Urhoktor ovat lupailleet vaaliartikkeleissaan HTJ:n toiminnan parantamista.


Melmis
MelmiSanomien päätoimittaja