[Valtio Tiedottaa] Presidentin virkaanastujaispuhe ja hallitus

Day 686, 11:10 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI
Valta on taas kerran vaihtunut. eSuomen tasavallan uusi presidentti on Urokhtor 268 äänellä. Seuraavaksi presidentin virkaanastujaispuhe:


Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe


Viimeiset päivät ovat olleet mielenkiintoiset. Sen lisäksi, että avec pelasti Norjan valtaamalla sen, jotta sen avoimet sodat sulkeutuisivat, on mediamylläkässä ollut mukana presidentinvaalit. Vaaleissa oli alunperin mukana minä ja JokkeT, mutta myöhemmin mukaan tuli muutama muu ehdokas. Äänestyspäivänä te, kansalaiset, äänestitte kansallenne presidentin, minut. Kiitän suunnattomasti antamastanne tuesta ja lupaan toimia virassani hyvin, pettämättä odotuksianne.

Tilanteesta johon avec johti maamme on minun todella hyvä lähteä hoitamaan lupauksieni toteuttamista. Viime kauden budjetti oli sen verran ylijäämäinen, että investoinnit mm. valtion talouden vakauttamiseksi ovat mahdollisia ja pyrinkin löytämään tähän keinoja kaudellani.

Toivon, että kansa on tyytyväinen valintaani ja hallitukseeni. Kuten kampanjoidessani sanoin, painotin ministereitä valitessa osaamista ja yhteistyökykyä. Olen onnistunut tavoitteessani mielestäni hyvin ja hallitukseni on yhtenäinen. Olen myös nostanut kolme viime kauden alivaltiosihteeriä ministerin virkaan. Alivaltiosihteerien käyttäminen ministerien oppipoikina siis toimii ja toivon, että myös oman hallitukseni alivaltiosihteereistä löytyy uusia kyvykkäitä henkilöitä hoitamaan ministerin virkaa tulevaisuudessa.

Urokhtor
eSuomen Tasavallan Presidentti


Presidenttimme poseeraa kuvassa



eSuomen hallitus:

Tasavallan presidentti - Urokhtor

Varapresidentti - Gabriel Lavanche

Puolustusministeriö
* Puolustusministeri - Petsku
* NTJ:n komentaja -
* HTJ:n komentaja - Vilhelmi Kanervikkola
* AVS -

Valtionvarainministeriö
* Valtionvarainministeri - Scadens
* AVS -

Ulkoasiainministeriö
* Ulkoasiainministeri - Muffe42
* Lähettiläsvastaava - Kammo22
* AVS -

Sisäasiainministeriö
* Sisäasiainministeri - Olympos
* Opetusministeri - Kuhaa/yaff
* AVS -

Viestintäministeriö
* Viestintäministerit - Engram & Vilhelmi Kanervikkola

Puolustuspoliittinen neuvonantaja - Lilla T
Hupiministeri - JamTzu
Siivouspalvelun johtaja - Jorma Ollila
Hovikoodaaja - Shadikka



Hallitus kokoontuun Urokhtorin johdolla



Päivä 686/ 6.10.2009
klo: 21:11
eSuomen Tiedotusministeri Vilhelmi Kanervikkola