[VAALIT] Kauppaliitto koko kansan puolueeksi

Day 2,000, 06:50 Published in Finland Finland by Suomisen Olli
Kauppaliiton jäseniä pidetään yleisesti rikkaina oman edun tavoittelijoina. Ylimielisesti asioihin suhtautuvina snobeina. Kieroina, itsekeskeisinä, jopa epäisänmaallisina. Eikä puolue pääse yhtään helpommalla, vaan se nähdään konservatiivien viimeisenä linnakkeena, jonka taivaankaareen asti nousevien tornien juuressa makaa Liberaalin Edistyspuolueen rauniot.



Zacharia Raven Fun Club haluaa kuitenkin muistuttaa kaikkia, että kansamme suurin sankari on tämän paljon parjatun puolueen jäsen ja emerituspuheenjohtaja. Puolueelle on siis annettava mahdollisuus, käännettävä toinenkin poski.

Istuva puheenjohtaja, Ruben Lagus, on pyrkinyt viime aikoina muuttamaan puolueen synkkää imagoa. Jotta se näyttäisi kansan syvissä riveissä edes hieman ihmismäisemmältä, ei niin ällöttävältä. Hän on julkaissut Kauppaliiton nimissä monenlaista julkaisua, joissa päivän polttaviin asioihin on pyritty ottamaan hieman neutraalimpi ja maanläheisempi ote. Hän on ikään kuin asettanut koko puolueen ristille, kansan armoille.

Kaunis ele ja odottamaton, mutta rehellisyyden nimissä istuvan puheenjohtajan olisi syytä katsoa peiliin. Ruben on varmasti pätevä puheenjohtaja, mutta aivan liian urautunut voidakseen tuoda Kauppaliittoa lähemmäksi yhteisöä. Vanhat tavat pysyvät tiukassa, eivätkä ne palvele Kauppaliittoa, eivätkä varsinkaan Suomen etua. Kauppaliitto on luomassa nahkaansa, meidän kaikkien on osoitettava tukea tälle muutokselle. Autetaan Kauppaliittoa muuttumaan koko kansan puolueeksi.



Jopa jumalat vaikenevat, kun Zacharia Raven morsettaa Habbo Hotellin syövereistä salaisesta bunkkeristaan. Kauppaliiton istuva puheenjohtaja on väärässä, Zacharia ei ole vaiennut. Eikä hän ole hylännyt Suomea tai sen kansaa. Zacharia Ravenin viisaus ja tahto toteutuvat täällä edelleen. Pitää vain osata kuunnella. ZRfc levittää suuren sankarimme ilosanomaa, me osaamme kuunnella. On aika siirtyä sanoista tekoihin, tapahtukoon Zacharian tahto.

Tänään, toukokuun kahdentenatoista, ilmoittaudun ehdokkaaksi puheenjohtajavaaleihin. Suomisen Olli puheenjohtajaksi Kauppaliittoon. Tehtävä on tiedossa ja kristallin kirkas; jatkaa ja laajentaa istuvan puheenjohtajan aloittamaa uudistusta. Auttaa Kauppaliittoa luomaan nahkansa. Suomi ansaitsee koko kansan Kauppaliiton!

Muutos nähdään helposti negatiivisena asiana. Kauppaliiton uudistuminen on kuitenkin koko yhteisön etu. Eikä tarkoitus ole vaihtaa koko moottoria, pieni hienosäätö riittää pitkälle. Kyse on pienistä asioista, joilla on kuitenkin suuri positiivinen vaikutus.



Hyvistä ideoista ja ahkerista tekijöistä ei pidä luopua vaalitappiosta huolimatta. Tähän tulisi muutos puolueessa allekirjoittaneen kaudella. Seuraavissa presidentinvaaleissa WP Attakille hävinnyt Kauppaliiton presidenttiehdokas hallituksineen ei laittaisi hanskoja naulaan ja katkeroituisi, vaan lähtisi avoimin mielin diktaattorin avuksi. Vaaleissa ei ole häviäjiä. Tämä olisi sitä todellista yhteisöllisyyttä.

Kauppaliiton on myös aika katkaista napanuora, MU Mossad on riittävän vahva pärjätäkseen omillaan. Kauppaliiton pitää määrätietoisemmin ajaa koko yhteisön asiaa, joka käsittää kaikki sotilasyksiköt. Ei vain yhtä. Tämä muutos vapauttaa samalla enemmän resursseja Mossadin kehittämiseen, joten muutoksella saavutetaan vain positiivisia asioita. Allekirjoittaneen johdolla Kauppaliitto saisi laajan ja aktiivisen puoluehallituksen, joka ei kuitenkaan olisi sidoksissa sotilasyksikkö Mossadiin.

Kauppaliitto on pyrkinyt koko historiansa ajan levittämään kapitalismin ilosanomaa. Tämä on ollut vähintäänkin haastavaa, vallitsevissa olosuhteissa jopa mahdotonta. Peli ei tarjoa tähän riittävästi eväitä, lisäksi me suomalaiset olemme kovin värikästä sakkia. Meitä ei voi sulloa samaan vaunuun. Kauppaliitto voi kuitenkin olla koko kansan puolue, levittää ilosanomaa.

Allekirjoittaneen puheenjohtajakaudella Kauppaliitto siirtäisi kapitalismin muutaman askeleen taaksepäin. Siitä ei luovuttaisi, mutta se ei olisi enää listan kärjessä. Kapitalismia paremmin yhteisöä yhdistäisi kuppa. Tämä bakteerin aiheuttama sukupuolitauti on avain rivien tiivistämiseen yhteisössä. Kauppaliitto levittämään kupan ilosanomaa. Olen vakuuttunut, että kauppaliitossa on monia, jotka jakavat mielellään. Kuppa koko Suomeen!



Kuten jo tuli todettua, niin kapitalismi ei puolueesta katoaisi. Se vain hieman perääntyisi ja vaihtaisi suuntaa. Kauppaliitossa on paljon eVarakkaita pelaajia (tosielämässä persaukisia). Puolue on siis mitä parhain levittämään vaalitankkien ilosanomaa. Vaalitankit hyödyttävät koko yhteisöä, ne pitää ehdottomasti saada vähintään yhtä yleiseksi käytännöksi kuin vaaliartikkelit tai itse äänestäminen.

Tässä asiassa haluan toimia hyvänä esimerkkinä puolueväelle ja koko Suomelle. Tarjoan viisitoista Q7 panssarivaunua jokaisesta äänestä. Ennakkoon, ennen vaalipäivää yksityisviestillä ilmoitetuista äänistä tarjoan kaksikymmentä Q7 panssarivaunua. Valinta on sinun.



Kiitos mielenkiinnosta. Tässä artikkelissa esittelin muutamia syitä, jotka toivottavasti vakuuttavat sinut ja ystäväsi äänestämään minut, Suomisen Ollin, Kauppaliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Näin puolue pystyisi toden teolla aloittamaan näkyvän ja positiivisen muutoksen kohti koko kansan puoluetta. Päämääränä Suomi, jonka yhteisö vetää yhtä köyttä. Jonkun on näytettävä esimerkkiä ja tultava ensimmäiseksi vastaan, olkoon se Kauppaliitto.

Muista ilmoittautua myös puoluevaltuustoon, joka kokoontuu täällä pelissä. Tervetuloa vaikuttamaan!


Suomisen Olli Kauppaliiton puheenjohtajaksi!


"Neutraalius on meille kaikkein suurin tappio. Ei tuo pohjoinen liittouma meille riitä alkuunkaan" -Zacharia Raven, Co-founder of Asgard

"Minulla on ollut päämääriä, ja olen ne saavuttanut. Toistaiseksi olen ajanut kahta asiaa, ja molemmat olen vienyt itse alusta loppuun asti." -Zacharia Raven, Mission accomplished

"Foorumi on tärkeä osa yhteisön päätöksentekoa. Kansan mielipidettä tulee kuunnella, ja kansaa pitää aktivoida osallistumaan yhteisöön, mutta yhteisön ei pidä olla pakotettu käsittelemään sen ulkopuolisten ajatuksia." -Zacharia Raven, Proud and loyal player of Erepublik.fi

"Foorumin ulkopuolisten kansanedustajien äänten hyväksyminen foorumilla vaarantaa koko yhteisön päätöksenteon, ja tekee turhaksi koko foorumin työkaluna." -Zacharia Raven, still proud and loyal player of Erepublik.fi

"When the train is coming, the best time to jump infront of it is when it can't stop before you die. Does that mean you should jump, because it is the best time to die? The timing is irrelevant, if the result is death." -Plain old Zacharia Raven

"Koze there will be a disvcussion first
and you are not qualified to decide what i put forth, anyways.."
-Zacharia Raven, My Hero

"Muistan kans yhen hauskan jutun, eikun ei se ollutkaan hauska." -Zacharia "Sakke" Raven

"Miten pikkumainen ihminen voi olla. Kehtaatkin väittää itseäs presidentiksi. Saatanan p*ska." -Zacharia aka Mr. Raven

"Mut mä ajattelenkin asiaa vain ja ainoastaan eSuomen kannalta." -Zacharia Korppi

"Olen noin miljoona kertaa viisampi kuin sinä tulet koskaan uskomaan. Olen pelannut tätä peliä niin kauan, että toisin kuin suurin osa, kykenen pitkäaikaisiin suunniteltuihin operaatioihin, ja tiedän jo monta päivää ennen, mitä tulen tekemään, miten reagoimaan ja minkä sävyisiä artikkeleita julkaisen. Tämäkin artikkeli oli valmis jo eilen." -Zacharia Raven, Better than god





Puheenjohtajaehdokas
Kauppaliitto,
Suomisen Olli