Unioni - Suvaitsevaisuuden kehto (+Nakkijako)

Day 3,068, 06:43 Published in Finland Finland by Teeritarit


Vielä pari vuotta sitten Unioni tunnettiin suomalaisten keskuudessa eliitin viimeisenä linnakkeena, jonne sikariporras vetäytyi valtansa murennuttua. Vastaanotimme joukkoomme niin KooVeen fasisteja kuin Kauppaliiton juutalaisiakin, ja puolueen alkuaikoina suurimpana haasteenamme olikin saada kaikki viihtymään saman katon alla. eSuomeen rakennettuja metapelijärjestelmiä kaadettiin ennätysvauhtia, ja itse kullakin oli ongelmia pitää peli-iloa yllä.

Mutta sitten oivalsimme, että yhteiset poliittiset tavoitteet eivät ole ainoa keino pitää porukka kasassa. Myös jäsenistön erilaisuudesta voi ammentaa paljon. Kun erilaisuuden hyväksyy ja sitä syleilee, elon määrällä ei ole rajaa. Puolueohjelmat ja kiveen hakatut toimintatavat ovat erilaisuuteen pyrkiessä vain riippakiviä.

Tämä oivallus lieneekin syy, miksi Unioni on nykyään ylivoimaisesti Suomen aktiivisin puolue - sekä sisäisesti että ulkoisesti. Esimerkiksi Unionilla on tälläkin hetkellä käynnissä eSuomen historiallisista tapahtumista kertova artikkelisarja, ja sen päätyttyä käynnistyy jo neljäs Kulttuuriteko.

Unioni pitää myös liekkiä yllä IRC:n puolella - siinä missä kaikki muut kanavat ovat hiljentyneet jo vuosia sitten, #Unioni on kuolematon. Tosin eihän se nyt mikään ihme ole, että keskustelua ja väittelyä syntyy, kun paikalla on Julle, porvarifeministi, eSuomen viimeinen elitisti, astraali-organisaatio-animetosimies, suomimodet ja Cendorr veljineen. Lisäksi paikalla on myös satunnaisesti joku paikalle eksynyt uimaopettaja.

Ja tästä pääsemmekin artikkelin varsinaiseen sisältöön. Koska erilaisuus on rikkaus, Unionilla on tänään ilo ja kunnia kertoa, että jäsenistömme on rikastunut yhdellä ristiinpukeutujalla.





Kiinnittäkää erityisesti huomioita noihin silkinpehmeisiin reisiin



Tule siis sinäkin mukaan joukkoomme iloiseen! Unionissa saat olla vapaasti oma itsesi ilman moraalin tai maineen asettamia kahleita!

-Unionin markkinointiosasto

P.s. Edellä mainitun artikkelisarjan seuraava osa tulee tasan viikon päässä, joten hypetetään sitä pullajaon merkeissä. Kommentoikaa vaikka jotain kivaa, niin saatte lauantaiaamuun mennessä muutaman nakin.