Unioni, tie tulevaisuuteen

Day 3,231, 12:18 Published in Finland Poland by Hautausmaa


Unioni on pitkän historiansa aikana ollut mukana muokkaamassa eSuomen kehitystä ja tulemme osallistumaan siihen myös jatkossa. Puolue on aatteiltaan isänmaallinen puolue, jonka pääpaino on demokratian ylläpitäminen. Asioiden käsittely ja päätöksenteko ovat mahdollisimman avointa ja toiminta on aktiivista IRC:issä sekä erensisäisessä päivänpolitiikassa. Päätöksenteko suoritetaan yhdessä puolueen jäsenten kesken puoluekokouksissa, jotka ovat muodustuneet puolueessa jo perinteeksi.

Puolueena kannatamme ja uskomme yksilönvapauteen, demokratiaan sekä vastuunkantoon.



Kansalaisten kasvu ja viihtyvyys on ratkaisevaa

Yksilöiden tulee pystyä kehittymään sekä kasvamaan viihtyisässä ja aktivoivassa eSuomessa. Unioni kannattaa uusien eSuomen kansalaisten kehittymistä, mutta haluamme toteuttaa politiikkaa, joka pitää eSuomen mielenkiintoisena myös kokeneemmille kansalaisille.

"Ihmiset toivovat ruokaa syödäkseen sekä varakkuutta ja elämäniloja osakseen. Jos ihmiset kykenevät tyydyttämään nämä toiveensa ja saamaan varakkuutta odotustensa mukaisesti, niin kykenet kehittymään heidän kanssaan. Jos loukkaat kansalaistesi sydämiä, niin et voi menestyä heidän avullaan."
- Kenraali Guanzi, Zhou dynastia, n. 1045-221eaa.

Yrittäjyys valtion kehittymisen tukijalkana

Yrittämiseen liittyy aina riski, jonka yrittäjä itse ottaa perustaessaan ja johtaessaan yritystään. Valtion on toimillaan ja päätöksillään mahdollistettava panoksellaan yritysten mahdollisuus maksimoida yrityksen kyky työllistämiseen, hyödykkeiden tuottamiseen ja sitä kautta verotulojen kasvuun.

Vain vahva armeija mahdollistaa rauhan

Suomi tarvitsee vahvan armeijan. Armeijan vahvuutta tulee kasvattaa, mielekkäin ja turvallisin keinoin. Uusien pelaajien aktivointi ja sitä kautta näiden vahvuuden ynnä sotilasarvon kasvattamisessa on meille tärkeää. Kokeneemmille pelaajille tulee pyrkiä osoittamaan toimintaa, jossa he voivat käyttää kykyjään. Tämä tulee kuitenkin toteuttaa riskeeraamatta eSuomen tulevaisuutta. Rajaa on ennenkin yritetty siirtää kohti Itää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tekemisen hinta ja hyöty tulee olla balanssissa.

"Se, että armeija kykenee käyttämään vahvuuttaan, perustuu sotilaisiin. Se, että joukot kykenevät kohtaamaan kuoleman, perustuu oikeudenmukaisuuteen. Se, että oikeudenmukaisuus saa joukot suoriutumaan, perustuu kenraalien toimiin. Niinpä käskyissä pitää hyödyntää oppineisuutta ja hyökkäyksissä sotilaallisuutta. Näin napataan pakostakin voitto vihollisesta."
Kenraali Huainanzi, Kolmen kuningaskunnan kausi vuodet 220-250.

Ehdokkaamme

Unionin ehdokkaat toimivat yhdessä puolueen tavoitteiden ja arvojen mukaisesti. Anna äänesi heille, he ovat luottamuksesi arvoisia.

Otus Leucotis ei esittelyjä kaipaa.

GimliPertti - se Kejjompi ehdokas.

9axel5 ei myöskään kaipaa esittelyjä.

SauronEnwrath - uudempi vahvistus Unionin riveihin, nykyinen PJ.

Jullu - aktiivisempi kun Gospel, vaikka katuojasta.



Unioni, turvallinen valinta eSuomen tulevaisuudelle

====

[Artikkeli on osa eSuomen historian elävöittämisprojektia, jossa artikkeli muotoillaan historiallisten lähteiden pohjalta.]