Elämä on täynnä mysteereitä ja jakoja

Day 3,416, 12:07 Published in Finland Finland by Otus Leucotis


Moim.

eSuomi on ollut pystyssä nyt päälle kahdeksan vuotta. Kahdeksaan vuoteen on mahtunut hyvin paljon erilaisia asioita, ja mediaan niistä onkin päätynyt vain murto-osa. Julkisuuden ulkopuolelle jääneistä asioista suurin osa on luonnollisesti normaalia hallintoropetusta, mutta lähes jokaiseen vanhan ajan presidenttikauteen kuului vähintään pari asiaa, jotka lakaistiin maton alle joko potentiaalisina skandaaleina tai muuten vain vähän hämärinä touhuina. Mutta olennaisinta on, että aina löytyy joku, joka tietää kulloisestakin asiasta paljon enemmän kuin julkisuuteen on lopulta tullut. Useiden vuoden 2012 skandaalien osalta se on ollut meikäläinen, kuten viime kevään ainoasta suomalaisesta artikkelisarjasta on voinut päätellä. Ihan kaikkea ei minun logeistanikaan valitettavasti löydy.

Viime viikolla Unionin korruptiokassa tyhjeni. Siinä ei ole mitään ihmeellistä - sitä joudutaan täyttämään aina parin kuukauden välein. Yleensä täyttövarat hankitaan keräämällä kolehtia puolueen varakkaimmilta jäseniltä (unohtamatta Jullea, jolta viedään sen vähäiset lounasrahatkin), mutta tällä kertaa päätimme poikkeuksellisesti tehdä pienen inventaarion ja yrittää täyttää kassamme nurkissa lojuvilla varoilla.

Jutun juju onkin, että tämä inventaario vei meidät aina Otuslovakiaan asti. Löysimme sattumalta arkistoistamme epämääräisen maininnan varastohallista 435, ja päätimme tutkia asiaa. Niinpä viime sunnuntaina Unionimafian aamuvirkut jäsenet seisoskelivat Otuslovakian teollisuusalueen ytimessä tuijottaen juuri avattuun varastoon täysin sanattomina. Emme ole vieläkään ihan varmoja mitä löysimme, joten lienee reiluinta antaa jollekin muutama päivä aikaa selittää ennen kuin Unionista tehdään pelin rikkain puolue.




Tiedätkö siis jotain bottimyynnistä tai eritoten siitä, liittyikö Puola jotenkin viiden vuoden takaiseen elokuun kassavarkauteen? Pistä viestiä tai /qme.

Sillä välin laitetaan tähän artikkeliin vaikka 20 tankin jako pystyyn, niin saadaan artikkelille vähän näkyvyyttä ja ehkä paikalle joku viisaampikin. Muussa tapauksessa palataan asiaan viikon päästä vähän isomman tankkijaon merkeissä.





Terkuin,
Otus Leucotis
Eduskunnan byrokratiatoimikunnan puheenjohtaja,
eSuomen sensuurikomission johtaja,
eSuomen varjohallituksen presidentti,
Otuslovakian perustaja ja itsevaltias,
poliittisen pelin vanha suurvisiiri,
juutalaisten yliherra, kettu,
se lehtimies, kielipoliisi, Unionisti
ja Jullen ePoikkis