[KILPAILU] Rengasta rakkaasi

Day 3,379, 09:30 Published in Finland Finland by Delete 5232734



Sunnuntaipäivä alkoi kääntyä iltaan. Istuin yhä puoluetoimistolla, vaikka tarkoitukseni oli ollut käydä vain nopeasti raapustamassa puumerkkini pariin sopimukseen. Olin tyystin unohtanut, että puolustusministeri oli jättänyt muistion, johon minun olisi pitänyt kommentoida jo eilen. "Hyökkää sinne, hyökkää tänne". Huokaisin syvään. Kurotin käteni kohti mukia vain huomatakseni, että lakritsajuuriteeni oli jäähtynyt jo hyvän aikaa sitten.

Nakkasin muistion sivuun ja annoin ajatuksieni vaellella. Vaalitkin olivat tulossa, ja Feministisen Puolueen kannatus oli surkealla tolalla. Pitikin mennä laukomaan ne anime-kommentit. Toisaalta, eihän lapsille suunnattujen piirrettyjen tuijottaminen päivästä toiseen voi olla terveellistä. Ja pitäähän hallituksen kaasukammiomiehilläkin olla jotain tekemistä.

Nousin ylös ja aloin tepastella ympäri huonetta. Tammilattian laudat narisivat vaitonaisesti askelteni alla. Olin jo pitkään ollut huolissani eSuomen väestöpohjan tilasta. Vanhoja tuttuja siirtyi ajasta ikuisuuteen, uudet naamat olivat harvassa. Syntyvyys oli tosiaankin pohjamudissa. Muistelin lukeneeni jostain, että suomalaiset ovat nykyään surkeita parinmuodostuksessa. Entä jos voisimme kannustaa kansalaisia lisääntymään? Tietystikin jotkut cendorr-suvun yksilöt lisääntyivät yksineuvoisesti jakaantumalla, mutta oliko yksikään puolue profiloitunut ajamaan perheiden asiaa? Pakkasin salkkuni ja lukitsin puoluetoimiston oven lähtiessäni. Ajatus ei jättänyt minua rauhaan edes kotimatkalla, kun istuin edustus-Audini takapenkillä.






Ystävät,

on tullut aika julistaa rakkauden ilosanomaa. Feministinen Puolue järjestää eSuomen ensimmäiset REALITY-HÄÄT! Haku "ohjelmaan" tapahtuu tämän artikkelin kommenttiosiossa.


Säännöt:

- Vihkiminen tapahtuu kommenttiosiossa kilpailijoiden ilmoittautumisjärjestyksessä
- Ilmoita itsesi ja kumppanisi nimi
- Molemmilta henkilöiltä täytyy tulla vahvistus
- Profiilin tekstikenttään tulee kirjoittaa "eMarried to x" tai vastaava, ja sen tulee pysyä siellä luettavissa vähintään ensi kuun 6. päivään saakka
- Multeja ei hyväksytä


Palkkio:

- Ensimmäisenä ilmoittautunut pariskunta saa 15 000 markkaa per osapuoli, toiseksi 10 000, kolmanneksi 8000
- Lisäksi pullaa ja tankkeja




Puolue lennättää voittajapariskunnan henkeäsalpaavalle rakkauslomaresortille.