[KDP] Puolenkuun summaus

Day 906, 10:05 Published in Finland Finland by AFFENA INC


”Kuukausi on pitkä aika – Niin oikeassa elämässä kuin eRepublikissakin”

Olen aina tähän päivään asti pitänyt oheista sanontaa totena. Samalla kun puheenjohtajakauteni lähenee loppuaan olen kuitenkin alkanut epäilemään sanonnan todenperäisyyttä. Tuntuu kun kaikki olisi tapahtunut kaksinkertaisella nopeudella tai pikakelauksella. Vastahan se huhtikuun viidestoista oli..?

Huhtikuun puolessavälissä minut valittiin johtamaan Kansallisdemokraattista puoluetta toisen kerran eLämässäni. Lähdin kauteen halunani kehittää puoluetta eteenpäin ja johtaa sitä parempaan suuntaan eSuomen poliittisella kentällä. Seuraavassa käyn hieman lävitse kaudelleni asettamia tavoitteita ja niissä onnistumista.

Medianäkyvyyden lisääminen

KDP:n medianäkyvyys ja artikkelien julkaisutahti ei viime aikoina ollut päätä huimannut ja pyrin tuomaan tähän asiaan muutosta. Olen julkaissut artikkeleita tasaiseen tahtiin ja KDP on ollut mediassa hieman aikaisempaa paremmin esillä. Puoluekokouksessamme päätimme myös antaa jäsenistölle ainutlaatuisen mahdollisuuden julkaista artikkeleitaan puolueen lehdessä, jos artikkelit noudattavat puolueemme linjaa. Halukkaat kirjoittelijat siis tarttukoot sulkakynään!

Eduskuntavaalit

Asetin yhdeksi tavoitteekseni hyvän suoriutumisen eduskuntavaaleissa. Tässä onnistumme puolueena hienosti, sillä KDP onnistui taannoisissa eduskuntavaaleissa loistavalla tehokkuudella saamaan kaikki ehdokkaansa läpi. Ehdokkaamme eivät myöskään ole kullankaivajia, vaan aktiivisia toimijoita, joten KDP:lle annettu ääni ei mennyt hukkaan.

Hupitoiminta jäsenten aktivoimiseksi

Eräs tavoitteistani oli järjestää puolueemme jäsenistölle politikoinnista erillään olevaa hupitoimintaa. Käynnistin KDP:n diplomacyn, joka sai välittömästi aktiivisen osanoton. Peli on tälläkin hetkellä vielä kaunnissa ja sen etenemistä voi seurailla foorumillamme. Nykyisen pelin päätyttyä tulemme todennäköisesti aloittamaan uuden kierroksen, jolle toivotaan uusiakin osanottajia.

Puolueen jäsenmäärän lisääminen

Tässä en ole onnistunut ihan toivomallani tavalla, puolueen jäsenmäärä on ailahdellut hieman armeijan operaatioista riippuen suunnilleen entisellä tasollaan. Uutta aktiivista jäsenistöä on kuitenkin ilmaantunut tasaiseen tahtiin foorumille ja erityisesti IRC:hen, mikä on erittäin positiivista. Pysykäähän jatkossakin aktiivisina.


KDP pitää yhtä!

Tulevaisuus

Kansallisdemokraattinen puolue tulee jatkossakin olemaan vakuuttava toimija politiikassa. Tulemme jatkamaan omaa vakaata linjaamme, johon kuuluvat keskeisinä asioina oikeistolaisuus, kansallismielisyys, yrittäjähenkisyys ja vahva maanpuolustuksellisuus. Kansallisdemokraattinen puolue on myös avoin yhteisöllisyydelle ja on valmis toteuttamaan omaa linjaansa yhteistyössä yli puoluerajojen.

Kansallisdemokraattisen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi on nousemassa puolueemme nuoremman linjan aktiivi Jem Rio.
Jem Rion hellässä huostassa puolue tulee jatkamaan kulkuaan ja aktiivista toimintaa eSuomen politiikassa ja myös kokemaan pienehköjä uudistuksia.
Haluan toivottaa uudelle puheenjohtajallemme onnea ja menestystä tulevaan kauteen.


Pidetään lippu korkealla!

Lopuksi

Lopuksi haluan kiittää puoleemme jäsenistöä siitä, että soitte minulle toisen kauden puolueemme johdossa. Olen olut aktiivinen, yrittänyt parhaani mukaan onnistua tehtävässäni ja ennen kaikkea olemaan luottamuksenne arvoinen. Kaudestani olen omasta mielestäni suoriutunut varsin hyvin, mutta toivon myös että olen täyttänyt teidän odotuksenne.

Kiitokset kaudesta!

Muistakaa myös foorumimme ja IRC-kanavamme #kdp @ quakenet!


KDP - Kansallisen Demokratian Puolesta!

ollizu,
Kansallisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja

14. toukokuuta 2010