[Unioni] Kaikkien aikojen Kulttuuriteko!

Day 4,863, 08:51 Published in Finland Poland by Hautausmaa

Rakkaat eSuomalaiset!

Väki vähenee, pidot paranee. Unioni järjesti pari viikkoa sitten pienen aktiviteetin, jossa oli mahdollista saada 300 tankkia kertomalla kuulumisensa pienen taideteoksen perusteella. Piirrokset olivat oikein hienoja, käykäähän katsomassa ne läpi!

Kuvien innoittamana ryhdyimme muistelemaan hieman menneitä vuosia ja Kulttuuriteko-kilpailujen sarjaa, jota Unionin aktiivit aikoinaan pyörittivät. Kulttuuriteko -kilpailuihin kuului perinteisesti kuvakilpailu, runokilpailu ja tarinakilpailu. Kilpailut järjestettiin vuosina 2013, 2014 ja 2015, mutta vuoden 2016 osalta kilpailu jäi alkumetreille aktiivikadon vuoksi.

Nyt haluamme kuitenkin palauttaa parrasvaloihin aiempien kilpailuiden voittajia sekä muita kunniamaininnan arvoisia kuvia ja runoja, ja äänestää niistä yksi kaikkien aikojen kulttuuriteoksi. Lopussa on myös muutamia teoksia, jotka aktiivimme loivat Unionin sanomalehtiä elävöittämään. Osa teoksista on valitettavasti poistunut säilytyspalveluiden kaatumisten myötä, eikä kaikista teoksista ole enää tiedossa alkuperäistä tekijää, mutta näitä saa ilmiantaa kommenteissa. Tarina- ja kirjoituskilpailuiden tuotosten tarkastelun jouduimme tilan puutteen vuoksi jättämään mahdolliseen seuraavaan artikkeliin.



Teokset:

1. Tuntematon, 2013
"Rajattomien aavojen tuuli
Kurittaa lyhtyäni
Viheltää
Pauhaa
Iskeytyy kasvoihini
Loputon vapaus
Kuristaa kurkkua, hiljalleen kiristyen
antaa mieleni kuumeta
Tuiskussa kurottamine
Kuin viimeinen henkäys
ennen pelastusta
tai
tuhoa
Cendorr on palannut"


2. Öisellä kävelyretkellään herrasmieskorppi kohtaa kummallisen näyn, tuntematon, 2013


3. Tuntematon, 2013
Sota
Jo leimuuvat tuliset viirit,
kaks joukkoa tanterell' seisoo,
kuin ukkosen pilveä kaksi,
niin uhaten toinen toistans.
He ryntää päin
ja yhteen iskee,
kuin aalto ja karinen ranta,
ja alkavi hirveä leikki.


4. eSuomen menestynein pariskunta, Otus Leucotis, 2013


5. Enwrath, 2013
"Yhteiskunnan elätti on hän,
taas tuolla riehuu, häntä häpeän.
Aina siellä ostarin nurkalla
elämäänsä tuhlaa juomalla.
Voi Tamsku pienoinen!
Älä ole niin väkivaltainen!
Ohikulkijoita viattomia potkia ei saa
sillä keräät ainoastaan huonoa karmaa."


7. temski on ilkeä ihimnen ja huono pulue toveri, Jermu Kaaleppi, 2013


6. Tuntematon, 2013
Oodi Presidentille
"Seppo pressana karttaa tutki,
vastustajansa lakoon hutki,
kaatuikin kaikki Sepon tieltä,
ei paina mikään herran mieltä.
Tornit valtavat alas maahan potki,
ei Lavanche pitsaa viikkoihin hotki.
Huomenna valtaa koko Romanian,
ja siinä sivussa myös Kroatian.
Babyboominkin jostain väsää,
tuskin koskaan forumii nähää.
Irkkikin on eliitin luoma,
älä siis ikinä siihen luota!"


7. Mainoskuva, tuntematon, 2014


8. Mainosruno, Enwrath, 2014
Unioni täällä, riemua keräämässä!
Oma kulttuuritekosi säkin nyt tee,
pääset mukaan meidän posseen eeppiseen!


9. Jullen loma, Temski, 2014


10. Maa ihanin, Temski, 2014

Esittelenpäs teille todella hienon maan
maa, josta moni lähtee kokonaan

Harvat ihmiset maansa eteen uurastaa
mutta lopettavat kun vain pilkataan

Liittolaiset koetaan vain taakkana
Kyllähän me itse pysytään vankkana

Nykyään kukaan jaksa tehdä mitään
Mikään ei kiinnosta enää ketään

"Eliittiä" vihaava kommari presidenttinä
Kuitenkin vain oma eliitti sisäpiirinä

Suurin puolue on vanhoollisin
Joka on kuitenkin vain kumileimasin

Maa, jolla ei ole mitään päämäärä
Ihan sama kuka tai mitä häärää

Ihana maa tämä eSuomi
Toisella nimellä eSuoli


11. Terveiset Virolle, tuntematon, 2014


12. Haiku halityynystä, tuntematon, 2014

Ilta jo saapuu,
vieressäin neito kaunein
tyynyistä söpöin.


13. Kampanjakuva


14. TheJuliusCaesar, 2015
Mi' lähtivät nuo veikkoset
Suomeen sateentekijät
järjestelmän luojat ja kantaisät

Soil3d, titityy ja muut
kadonneet on kaik' ynnä muut
Yhdysvaltain valta hallitsee

Jopa Zacharia, armain, Tanskaan on kaikonnut
Noneli peräs' seuras'
Suomeen ei ketään jäänyt.


15. Tuntematon, 2014


16. Tuntematon, 2015
Mitä, nyt jo?
Ei hetkeäkään rauhaa saa
Aika lyö kuin kallio
Ei lepoa ei untakaan

Hetkikö lyö?
Onk' hukkaan mennyt kaikki työ?
Ei lain
Kulttuuriteko valvoo ain'


17. RIP pieni punatulkku, 2014-2014


18. Tuntematon profeetta, 2015
ios, tuo kyltymätön sekopää
mitaleista tarpeekseen saada ei voi
joko riittäis fasismi tää?
Aika sosialismin on.

"Vallankumoukseen!"
Toistin hurmiossa
rakenteiltaan vajavainen
itsekö mitalia vain halajin?


19. Tuntematon, 2015
Silmiäni en saa vedettyä irti:
puun varjossa istuu tyttö söpö.
Suuret, kirkkaat silmät loistavat,
viattomuudesta ja ihanuudesta kertovat.
Kawaii~


20. DFSL1997, 2015


21. Tuntematon, 2015
Erius, ah, tuo oppi-isä
taivaan ja maan luoja
babyboomin alullepanija
spurdoille elämän suova

ulkopolitiikan suunnantuoja
Jafarinille vain houreen luoja
Erius! Ei suurempaa ole lain
kun oppipoika jatkaa siitä mihin isäntä jäi.


22. Tuntematon, 2015


23. Tuntematon, 2015
Paljon on menetetty,
vieläkö on uhrattavaa?

Kansalta valta on viety
omalla suostumuksellaan.
Vielä rahvaasta voi puristaa,
herrat torneissaan nauraa.

Vaan vielä koittaa päivä
jolloin valta kansalle palaa.
Siihen valmistautukaa,
maamme pelastakaa.


24. Tuntematon, 2015


25. Otus Leucotis, 2015
Punatulkku pien'
kovin on yksinäinen,
kuoli siemeneen.


26. Otus Leucotis, 2015


27. Kuokkavieras lumikkoraveissa, Enwrath, 2015


28. Kampanjakuva


29. Kampanjakuva


30. Kampanjakuva


31. Kampanjakuva


32. Vaalimainos


Nyt on siis aika valita kaikkien aikojen kulttuuriteko! Kerro mikä teoksista oli suosikkisi, niin saat 50 q7 tankkia! Perustelemalla viestisi hyvin saat lisäksi 150 q7-tankkia ekstraa.
Jäikö jotain laadukasta pois äänestyksestä? Voit toki käydä läpi alla olevat artikkelit ja etsiä omaa suosikkiasi!
2013 osa 1
2013 osa 2
2013 osa 3
2013 osa 4
2013 osa 5
2014 osa 1
2014 osa 2
2014 osa 3
2014 osa 4
2014 osa 5
2015 osa 1
2015 osa 2
2015 osa 3
2015 osa 4
2015 osa 5
2016 Coming soon!



Terkuin,
Unionin puoluetoimiston laiskimukset