Olen palannut...
Cendorr
Kolmen päivän lomani on päättynyt, ja olen palannut. Kuten asiasta kiihottuneet jo uutisoivat, olin väliaikaisesti poissa yleisten syiden vuoksi. Poliittinen ajojahti ns. kärjistyi.
Vähän pettynyt olen. Ruben Lagus ja Zacharia Raven epäonnistuivat tehtävässään, elän vieläkin. Hehheh... KRAAK!
😉
Varsinkaan Zacharia Raven ei nykyään tunnu onnistuvan missään. Zaken tuki TheJuliusCaesarille yleisten arvioiden mukaan pilasi TJC:n mahdollisuudet lopullisesti. Varsinkin Zacharian ylimielinen, lähes narsistinen artikkeli sekä Wanhoihin partoihin kohdistuvat solvaukset muualla olivat viimeinen naula arkkuun. Toimitus kiittää jälleen Zachariaa, kerrassaan mainiota työtä.
Presidentinvaalit menivät osaltani täysin ohi, en ehtinyt edes äänestää. Kuulin huhuja, että joku Cendorr osti silti ääniä WP Attakille. Mielenkiintoista. Eräillä henkilöillä vitutus on siis suuri, kun vaalituloksesta ei tällä kertaa voikaan syyttää Cendorria.
Arvaa kuka?
Vaalit olivat rehelliset. Huhuttiin jopa, että korpit multaisivat. Tahtoisinpa nähdä, missä nämä multit ovat. Esittäkää minulle yksikin äänestänyt multi, niin tutkitaan asiaa yhdessä lisää. Muussa tapauksessa ulinat pois.
Saa nähdä, mitä tästä eteenpäin. Attak jatkaa, ilmeisesti mielenkiintoinen kausi tulossa. Korppiministeriö tulee uutena kuvioihin. Minua povattiin jo tiedotusministeriksi, mutta vaalitaktisista syistä huhua oli hyvä rauhoitella. Asia on WP Attakin käsissä, ketä hän ministereikseen valitsee.
Virallisia tuloksia odotellessa, oikein aurinkoista päivää! (Muistakaa käydä ulkona, siellä on oikeasti kaunis sää
😉) (edit: ainakin täällä)
Comments
[removed]
Poliittinen ajojahti? Paremminkin multien metsästystä. Älä turhaan kuitenkaan ota sitä märkää sientä päälaeltasi pois vielä. (edit korjattu typo)
Tervetuloa "takaisin"
Tervetuloa!
Oli roolisi mikä tahansa toivottavasti teet ehdokkaiden tavoin työtä yhtenäisen eSuomen eteen? Respect jne. Hieno voitto tulossa Attakille jokatapauksessa.
On. Itse en ehtinyt näkemään missä äänimäärät liikkui, mutta kuulemma ääniero jopa lähemmäs sata ääntä?? Jos vertaa kuukauden takaisiin vaaleihin, joissa se oli vain 9 ääntä, niin voihan tästä päätellä jotain... ainakin sen että Attakin kannatus on kasvanut, eikä kansa ole enää niin pahasti jakautunut kuin vielä vähän aikaa sitten. Attakin sovitteleva ja kaikki huomioon ottava linja on tilannetta parantanut. Mutta pieni vihainen joukko pystyy silti pitämään kovaa ääntä, ja luomaan illuusiota jostain suurestakin vastarinnasta, mitä todellisuudessa ei ole.
"Attakin sovitteleva ja kaikki huomioon ottava linja on tilannetta parantanut."
Niin että mikä?
Eikö hänen linjansa ole sun mielestä yhtään sovittelevammaksi muuttunut jos vertaat vaikka kuukauden takaiisin vaaleihin? : ) Missä tynnyrissä sinä elät...
On myös mielenkiintoista nähdä, miten kokonaisäänimäärä on muuttunut.
Cendorr, miten se linja on muuttunut sovittelevammaksi? Kaiken tekemisen yksin sijaan hän ottaa pari kaveria korpeista tueksi? Nonen kanssa neuvottelemisen sijaan otetaan riski kassan menettämisestä ja pistetään ticketiä menemään? Luettelehan nyt yksityiskohtaisesti kaikki ne Attakin linjaa "kaikki huomioon ottavat" ja "sovittelevammaksi" tekevät asiat.
En kuluta sun saivarteluun tämän enempää aikaa, koska lista on pitkä.
Nonen kanssa on muuten neuvoteltu sen verran kun kassavarkaiden kanssa neuvotellaan. Monta mahdollisuutta on ollut palauttaa rahat, eivätkä ne ilmeisesti vieläkään ole poissa. Attak aloitti jopa keskustelun virkakiellon poistamisesta, varmaan siinä uskossa että se helpottaisi jotenkin rahojen takaisin saamista.
Maltillisempi linja on foorumin kanssa ja oikeastaan ihan kaikessa jos viitsisit lukea kuukauden takaiset vaaliartikkelit. Minä en sulla ala listaa tekemään, kun tiedät varsin hyvin itsekin.
+ "eliitille" oma ministeri tiedossa. Eikö tässä ole aika suuri ero diktatuurimalliin? Nyt valoja tauluun!
"Eliitti"ministeri on vain suosion kaupustelua ja näennäistasa-arvoisuutta aivan kuten Juliuksen hallituksessa ollut Korppiministeri olisi ollut.
"En kuluta sun saivarteluun tämän enempää aikaa, koska lista on pitkä."
Höhö. Olet ottanut tavaksesi vältellä vastaamista vetoamalla juuri tuollaisiin "lista on liian pitkä" yms. juttuihin. Väitit itse kuitenkin Attakin linjaa sovittelevaksi ja kaikki huomioon ottavaksi, joten perustelu vastuu tulisi olla jälleen sinulla. Jostain syystä niitä perusteluja ei kuitenkaan jälleen kuulu.
Millä tavalla Attak ei ota huomioon muita? Hän on tuonut pikkutarkasti asioita esimerkiksi eduskunnan käsittelyyn. Jafarinin ministerinimityksestä itsestäänselvään liittolais-MPP:hen. Linjaukset foorumin käytön suhteen on pehmentyneet huomattavasti. Jos esimerkkiä todella vaadit, niin muistelepas mitä hän kirjoitti kuukausi sitten. Taisi puhua koko foorumieduskunnan lakkautamisesta? Ja vaalitulos sen myös osoittaa, entistä suurempi osa kansasta kokee Attakin omaksi presidentikseen.
Peppukipua voi helpottaa bebanthenia ostamalla.
[removed]
Cendorreilen ja poistan kommenttini oikeinkirjoituksellisista seikoista johtuen.
"Millä tavalla Attak ei ota huomioon muita?"
Kun minä kysyn miten Attakin linja on muuttunut sovittelevammaksi ja "kaikki huomioon ottavaksi" sinä vastaat kysymällä miten se ei olisi muuttunut. Mmmm... Juu näinhän se keskustelu tuleekin hoitaa - siirtää vastausvastuu kysyjälle : D
"Hän on tuonut pikkutarkasti asioita esimerkiksi eduskunnan käsittelyyn."
Itsestäänselvyys jokaiselta presidentiltä - Attak ei ole tehnyt tuon suhteen juuri mitään toisin. Jafarinin ministeri nimitys voidaan pitää ainoana asiana, mutta senkin kummallisuutta pohdittiin eduskunnassa ja Attak hyvin selkeästi toi ilmi, että asiasta keskustellaan tarkemmin vain jos yli puolet eduskunnasta on eri mieltä nimityksestä (eli hän aikoi kuitenkin runnoa Jafarinin pestin läpi).
"Taisi puhua koko foorumieduskunnan lakkautamisesta?"
Miten hän käytännössä olisi tehnyt sen? Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, ellei istuva eduskunta itse päätä että asioita ei käsitellä foorumeilla vaan jossain muualla. Ja sekään ei vielä takaa etteikö tulevat eduskunnat voisi taas siirtää keskustelua foorumeille. Mahdottomuuden toteaminen ja sellaisen vaatimisesta luopuminen on linjan sovittelemmaksi muuttumista ja "kaikkien huomioon ottamista"?
"Ja vaalitulos sen myös osoittaa, entistä suurempi osa kansasta kokee Attakin omaksi presidentikseen."
Miten vaalitulos kertoo mitään siitä onko Attakin linja muuttunut sovittelevammaksi vai ei? Sovittelevampi linja voi kertoa vaalituloksesta ja siitä minäkin tässä nyt penään - saamatta kuitenkaan mitään vastausta.
Toistan siis itseäni; "Cendorr, miten se linja on muuttunut sovittelevammaksi? Luettelehan nyt yksityiskohtaisesti kaikki ne Attakin linjaa "kaikki huomioon ottavat" ja "sovittelevammaksi" tekevät asiat."
"En kuluta sun saivarteluun tämän enempää aikaa"
(bebanthenin lisäksi hanki aspergerin syndroomaasi jotain)
= Cendorr puhuu taas läpi päänsä ja välttelee vastaamasta kun tietää ettei osaa vastata uskottavasti : P
Salli minun odottaa ensin iltaan. Pari promillea veressä helpottaa kummasti, kun vänkää kanssasi.
Eih... Jos höpötät sekavia jo selvinpäin ollessa niin en tohdi edes ajatella millaista tavaraa sieltä tulee parin promillen humalassa...
Turvaraja on varmaan tuo pari. Sen jälkeen alkaa accot ja MU:t vaihtamaan omistajaa.
kai työ vittu tajuatte, että Cendorrin multeilla ei pysty voteemaan vaaleissa kun nykyään tarttee olla adult citizen. Cendorrin päättäväisyys ei piisaa viedä multaamista niin pitkälle vaan hän ennemmin pitää niillä hauskaa kommenttiosioissa...
Kääntäisin ennemmin katseen None|iin + kumppaneihin ketkä olivat esimerkiksi mukana viron PTO projektissa multeilla.
Ei mulla muuta.
Joo ei mulla ole halua alkaa sellasta multifarmia pyörittämään, jolla pystyis äänestämään ja oikeasti vaikuttamaan vaalituloksiin. Tuo Viron PTO-projekti on hyvä esimerkki, lähdin siitä pois. Siitäkös vanha multaaja None suuttui.
Päätarkoitukseni ei ole koskaan ollut saada sinua lopettamaan peliä tai Cendorr-accoa bänneihin. Kuitenkin kaikki multit raportoin, koska mielestäni on hävytöntä naamioitua toiseksi pelaajaksi tai muutoin levittää propagandaa valenimellä. Taisin yhteensä saada viisi multiasi pois pelistä ja plussana temp-bännit pääaccolle.
Vaalien tulos on päivänselvä, ja enemmistö selkeästi kannattaa WP Attakin jatkoa. Itse uskon, että hän oli pystynyt vakuuttamaan äänestäjät menneen kauden näytöillä, ja TJC ei onnistunut haastamaan häntä, vaikka miehekkäästi yrittikin. Zacharia Ravenin vaikutus vaaleihin tuskin oli ratkaiseva.
Zakke vihjali lopettavansa tai muuttavansa pois. Kukapa ei silloin Attakia äänestäisi?
Plus äänestäjien syyllistäminen mahdollisesta lopettamisesta tai pois muutosta oli hävytöntä : )
Tuskin tuo kuitenkaan suuren massan änestyskäyttäytymistä määräsi. Tässä muuten lista sun multeista: http://kirjoitusalusta.fi/ep/pad/view/ro.J54jLIRQ0xD/latest
Ei ole varmaan täydellinen lista. Muistatko itsekän kaikkia multejasi?
Tuollaisesta määrästä tulee yleensä permanent bannia. En kiistä kaikkea, mutta kiistän kaikkien olevan minun.
Zacharian pahimmat mokat oli siinä, kun hän lähti hyökkäämään wanhoja partoja vastaan. En nyt muista missä artikkelissa oli yksi hyvä esimerkki tästä... Mutta joka tapauksessa jopa itse ehdokas joutui yrittämään paikata Zaken tuhoisia juttuja: http://www.erepublik.com/en/article/-presidentinvaalit-loanheitto-alkanut-2240065/1/20
Totta joka sana. Sitä paitsi jos oli TJC:llä omana negatiivisena tukijanaan Zakke, joka aiheutti vain äänten menemistä Attakille, on Attakilla ihan samanlainen negatiivinen tukija tässä Cendorrissa.
Attak ei ole hävinnyt mun takia yksiäkään vaaleja. Ja mieti nyt oikeasti, mitä eroa on Zaken ja mun lausunnoilla. Minulta on totuttu kuulemaan välillä kaikkea puolihullua jne. On Zakeltakin toki, mutta hänet tunnetaan siitä että hän on AINA tosissaan kaikessa. Siksi hän onnistui tekemään paljon vahinkoa.
Minä en osallistunut edes vaaleihin juurikaan, mitä nyt niillä parilla multeilla monta päivää ennen vaaleja. Itse vaalipäivä oli kuitenkin täysin cendorr-vapaa, ja 4. päiväkin lähes. Näin ollen minua on turha vetää mukaan näihin vaaleihin.
En vaan usko sitä, että joku jättäisi Attakia äänestämättä vain koska Cendorr on samassa puolueessa. Ehkä jokunen hienohelma sen voi tehdä.
Kuka ei arvannut multien artikkeleita Cendorrin tekosiksi viimeistään kolmannen lauseen kohdalla? Käsi ylös!!
Jokainen kortti käännettiin, mitä olemassa oli. Wanhat Parrat ovat osa tätä porukkaa, riippumatta siitä mitä niiden ns. virallinen johto tekee. OB:t, pärisevat porsaat ja muut vastavat ovat aivan verrannollisia sprudoihin. En ole vuosiin käynyt yhtä säälimättömästi kaikkien röllien kimppuun kuin nyt, enkä kadu sitä.
Minä olen tehnyt kaikkeni. Jos attak todella laittaa jafarinit ja cendorrit hallitukseen, peli muuttuu. Huutelijoista tulee huutelun kohteita. Joudutte oikeasti tekemään jotain. Tajuatte vihdoin mitä se tarkoittaa kun ei enää riitä hauskat kuvat artikkeleissa ja vittuilu irkissä.
Kun kansa nyt sitten on näin päättänyt, niin minä pysyn lupauksissani. En enää osallistu millään muotoa mihinkään, enkä ole enää mediassa esillä. Minun puolestani lava on nyt teidän. Kukaan ei tämän kauden seurauksia arvioidessaan pysty tulemaan sanomaan minulle, että se olisi minun vastuullani. Jokainen äänestäjä teki oman ratkaisunsa, ja vastuu on jokaisella heistä. Jos he haluavat trolleja, multaajia ja kokemattomia pelaajia hoitamaan omia asioitaan, niin olkoon niin.
Epäilemättä luvassa on mielenkiintoinen kausi. Saattaa olla, että korppi-huuma kuolee - ei muiden vastustukseen - vaan arkielämän todellisuuteen. Diktatuuri siihen jo menehtyi. Korppiaate saattaa olla seuraava.
Minusta kuulette seuraavan kerran vasta kun meillä on oikea presidentti ja oikea hallitus.
Ylläolevan kun copipeistaa kerran kuussa vaaliartikkeliin, niin Attakin valtakunta on tuhatvuotinen.
Tervetuloa takaisin!
Oli jotenkin jo liian rauhallista kun et ollut täällä pariin päivään. Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja!
Summasummaarum näin babyboomin aikaan aloittaneen näkökulmasta: Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan eSuomen asioita hoitaneet "wanhat" tai "eliitti" on syrjäytetty kunnolla, ja maa hakee uusia suuntia poliittisesti. Vastalauseena eliitti peppukipeyksissään varastaa kassan ja huutelee päättömiä mediassa...
Näiden vaalien jälkeen loppukin usko suomen "kokeneisiin pelaajiin" meni, ja voin olla tyytyväinen änestäni: sillä oli kerrankin vaikutusta! Ei enää samaa tornin hyväksymää hallitusta ja ulkomaille muuttaneiden maanpettureiden ahneita ideologioita. Rakkaat mosodistit: pysykääkin ulkomailla. eSuomi ei kaipaa enää yhtään kassaryöstöjä, tai päätöntä huutelua mediassa.
Zakke ja muut mossadilaiset vois pikkuhiljaa hyväksyä sen faktan että tää ei ole niiden peli, vaan kansan! Ja mitä tohon kassaryöstöön tulee: en oo hullunkurisempaa väitettä kuullu kun: "WP on syyllinen se laitto tiketin nyt menee rahat" kun none|i:n takia tällasta pazchkaa joudutaan edes puimaan, ja sillä on ollu jo monta mahdollisuutta näyttää se että mikä kiinnostaa: ei kiinnosta ainakaan eSuomen hyvinvointi, veikkaan että eniten se oma napa.
Nyt kun tulit takaisin saisko niitä tankkeja jo?
Artikkelista puuttui sopiva musiikki...
"Hän teki comebackin, vaikkei koskaan missään ollutkaan...."
http://www.youtube.com/watch?v=qamGGoj-_8M