Presidenttiehdokkaat Imperialisessa puntarissa

Day 926, 03:50 Published in Finland Finland by lahna
Presidentinvaalit ovat pian ja ehdokkaita on kolme. Jokainen näistä ehdokkaista on jollain tapaa ainutlaatuinen ja heidän taitonsa ja pyrkimyksensä eroavat toisistaan. Puntaroin nyt jokaista ehdokasta heidän tänne asettamien tavoitteiden sekä eSuomen sisäisten päätäntäelinten muutoksista ja koostumuksista.

Ollizu

Ollizu on oikeiston arvoja tukeva pelaaja. Hän on ollut jo pitkään KDP:n riveissä. Nyt vihdoin Sininen Puolue ja Kansallisdemokraatit ovat päässeet yhteiseen sopuun ja Ollizun taakse onkin näin ollen asettunut eSuomen suurin puolue, SP. Jopa eSuomen pienin puolue, Nallekarkkipuolue, on päättänyt liittyä KDP:n tukijoukkoihin.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole paljoa kokemusta Ollizusta. Entisenä oikeistolaisena tiedän, että hän on niitä ainoita oikeiston vaikuttajia, joilla on riittävää osaamista ja taitoa ryhtyä presidentiksi ja suoriutua kaudesta hyvin.

Ollizun laittaminen oli jokaisessa tapauksessa viisas teko. Ollizu on niitä ainoita jäljellä olevia oikeistolaisia, jotka eivät ole olleet presidentin paikalla, vaikak taitoa löytyisi. Jos siis olisin edelleen oikeistolainen, olisi ääneni Ollizun(ei antanut ministerinpaikkaa 🙁 )

Täällä hänen laittamanaan tavoitteena oleva on pitää eSuomen rajat sellaisina kuin ne nyt ovat.

Urokhtor

Urokhtor kuuluu kokeneeseen pelaajaryhmään. Hän hakee paikkaa presidentiksi ja pääsy kyseiselle paikalle olisi hänen toinen. Urokhtor edustaa Liberaalia Edistyspuoluetta yhdessä PippelinPoikien tuella.

Tästäkään henkilöstä minulla ei ole kokemusta. Tiedän silti että liberaalina hän pystyy tekemään päätökset hyvin ja oikein.

Eniten tässä kuitenkin kysyy sitten että mitä Urokhtor hakee sillä, että on asettanut tavoitteekseen vallata Latvian ja Viron. En näe siinä järkeä. Jos sitä käyttää verukkeena saadakseen ääniä pelaajilta, jotka haluavat vain sotia ajattelematta jatkoseurauksia, on asiat aikalailla väärin päin. Ymmärrän että suomalaiset kaipaavat kunnon sotaa ja että hyökätään jonnekkin, mutta kun sitä luvataan kuukaudesta toiseen.

Esimerkiksi Jorma Ollilla. Hän asetti tavoitteekseen tälle kaudelle, että vallataan Venäjä ja samalla pari Indonesian aluetta. No, olivatkohan ne sitten perättömiä? Kyllä olivat kuten monta monta kuukautta aiemminkin ovat olleet. Edes eduskunnan salaisella puolella 5.5->25.5 ei ollut mitään keskustelun alkuakaan sodista. Ei se nyt varmaan sinne kuuluisikaan mutta kuitenkin. Ne äänet täytyy ansaita jollain muulla tapaa kuin tarjoamalla sotaa, jota ei sitten tullutkaan.

Muuten Urokhtor on kelvollinen ehdokas. Tässä vain tuntuu, että alkaako jo LEP:in uudet, potentiaaliset ehdokkaat loppua, koska tuntuu kuin alkaisi uusi presidenttikierros. Kukakohan on seuraavaksi?

Erius

Kokenut ja maailmaa nähnyt Erius on vasemmiston ehdokas uudeksi presidentiksi. Erius on ollut jo kahdesti presidenttinä, nyt olisi se kolmas tarjolla.

Eriuksen hallitus ei muutu kovin radikaalisti. Oleellisesti oikeusministerin paikkaa ei enää olisi auki ja eduskunnassa alkaisi uudelleen oikeusministeriön lakkautusjutustelut ja asia voi käydä mielenkiintoiseksikin. Erius on luvannut lisätä ulkopoliittista vallankäyttöön, tietysti eSuomen hyväksi. Toisena muutoksena Erius aikoo mahdollisesti kokeilla kansallisten kommuuneiden toimintaan, kun sen jäseninä on suomalaisia. Se on ollut jo käytössä PY😒sä ja toiminut kiitettävästi.

Henkilökohtaisesti Erius on leppoisa jätkä. Hän kuitenkin on saanut liian väärän imagon muiden pelaajien tuomitsevien katseiden alta, mikä on väärin. Siksi Erius voi korjata tilanteen ja laskeutua haudan lepoon rauhallisin mielin, ehkä jopa jättääkin tämä virtuaalimaailma meille.

Erius ei ole asettanut minkäänlaisia tavotteita pelin puolelle. Se ei haittaa, mikäli on lukenut hänen artikkelinsa.

Oma ääneni menee sinne minne itse koen sen menevän eikä tämän hetkinen poliittinen tilanne sitä muuta, siksi tämän kirjoitin. Puntaroin tässä täysin omien tietojeni ja tunteideni mukaisesti, miltä tilanne vaikuttaa.