eTähtien Sota (ere tyyliin) osa 4

Day 692, 09:17 Published in Finland Finland by lahna

Nyt on taas vuoro uuden eTähtien Sota jakson. Tämä jakso poikkeaa hieman muista, koska siinä ei ole paljoa ''actioniä'', joten tämä saattaa pitkästyttää. Silti, kannustan teitä lukemaan ja olla lopettamatta sarjani lukemista, koska juonenkäänteet ja sarjan huippukohdat ovat vasta edessä. Tämä jo johdattelee jollain lailla sankareidemme matkaa läpi galaksien.

4. Vaikea päätös

Kapinallisryhmämme lähti nopeasti Kaminolta. Yksi jäljelle jäänyt tähtialus oli päässyt karkuun, mutta ei siitä nähtävästi haittaakaan ollut. Oli kuitenkin turhan vaikeaa kommunikoida radion välityksellä, joten sankareillamme oli mielessä seuraava tehtävä. Kapinallisryhmämme päätäntäelimet, neljä jediä(Engram, Erius, Jokke ja Avec) ja kolme kapinallisjohtajaa, olivat samassa aluksessa.


Engram miettimässä seuraavaa tehtävää

– Meidän kannattaa rakennuttaa tai varastaa yksi tai useampi iso tähtialus, Jolius ehdotti. – Näin voimme telakoida pienemmät aluksemme tähtialusten hangareihin ja voimme yhdessä kokonaisena ryhmänä keskustella meitä koskevista asioista.
– Senaattori Jolius, Erius puuttui. – Mistä uskot meidän löytävän aluksen tai edes sille rakennusosia ja rakentajia? Sen rakennukseen menee sitä paitsi kuukausia, ellei jopa vuosia.
– Pieni on maailma, Engram totesi. – Raxus Prime on planeetta, jolta etsimme alusta. Täynnä rikkoutuneita varaosia ja koneita sekä droideja on.
– Anna koordinaatit jokaiselle lentueen koneelle Raxus Primeen, Lavanche käski.
Jokainen lentokone teki pikkuisen käännöksen ja matka kohti Raxus Primea oli käynnissä. Pian jokainen kone kiihdytti hyperavaruuteen.


Raxus Prime

Kesti jokusen aikaa kunnes 14 konetta saapui tumman planeetan lähellä. Planeetalta kuului outoa ulvontaa, joka tuli droideista, jotka olivat kuolemassa. Mitä lähemmäs he saapuivat planeettaa sitä paremmin huomasi, että se oli kuin suuri kaatopaikka. Planeetta oli täynnä metallia ja joitakin pienempiä aluksia ja sekaan mahtui myös pari isompaa, rikkoutunutta tähtialusta. Mutta mistään ei tuntunut löytyneen laskeutumispaikkaa.
– Mihin voimme laskeutua? lentäjä Pete kysyi. Lahna saapui Peten luokse ja katsoi alas.
– Vaikea sanoa, hän pohti. – Ei ole tosiaankaan tilaa missään.
Hetken kuluttua jokin antoi heille koordinaatit läheiselle kukkulalle, jonka päällä oli ruma, pikku mökki. Siinä oli jopa oma laskeutumisalue, jonne koordinaatit osoittivat. Laskeutumisalue oli sen verran iso, että kaikki 14 miehistönkuljetuskonetta mahtuivat siihen. Hetken aikaa he katselivat ympärilleen nähden vain romua. Sitten Jokke keskeytti kaikki.
– Vilkaistaan Avecin kanssa tuo mökki, Jokke sanoi.
Avec ja Jokke tallustelivat kohti mökkiä. Se oli tehty puusta ja metallinpaloista.
– Jokin tässä paikassa varoittaa minua, Jokke epäröi. – Ja se tuntuu olevan lähellä.
– En minä mitään tunne, Avec sanoi. – Sith-lordi? Ei kai niitä monta voi olla?
– Imperiumista ja sitheistä ei koskaan tiedä, Jokke valaisi. – Mutta tuo mökki… Valmistaudu!
Jedit kävelivät kohti mökkiä. Kummatkin asettivat valomiekkansa valmiiksi, mutta paljastamatta niiden laseria. Jokke nosti vapaan kätensä ilmaan ja työnsi ilmaa ja samalla pystyi näkemään kuinka pieni ilmamassa työntyi kohti ovea ja sitten avasi sen. Oven takana ei ollut ketään. Avec ja Jokke kävelivät hitaasti kohti ovea. Kun he olivat parin metrin päässä ovesta, ilmestyi oven vierestä seinän takaa sotkuinen mies ja kädessään kaksi itse tekemää laserpistoolia. Miehellä oli sotkuiset, ruskeat hiukset, hän oli keskikokoinen ja lihaksikas. Sitten hän avasi suunsa:

– Keitä te olette? mies kysyi. – Mitä te teette… Sitten hän huomasi Avecin ja Joken lasermiekat.
– Vai että jedejä? mies aprikoi. – Mitä te täällä teette?
– Aivan, Jokke aloitti, - olemme jedejä. Minä olen Jokke ja tämä tässä on Avec, entinen eSuomen presidentti. Loput ovat hieman kauempana. Tulemme kapinallisina ja taistelemme pahaa Imperiumia vastaan. Olimme pari päivää sitten Kamino nimisellä planeetalla kunnes Imperiumi ilmestyi sinne ja pakotti meidät muualle. Etsimme nyt jotain suurta kantoalusta tai tähtialusta, jonne voimme sijoittaa 14 miehistönkuljetus- ja asealusta. Voisitteko te auttaa meitä?
– Kiitos rehellisyydestäsi, nuori mies, mies sanoi. – Kun te kerran esittelitte itsenne, niin antakaa kun minäkin esittelen itseni. Minun nimeni on Gatling ja olen toiminut tällä planeetalla mekaanikkona jo kymmeniä vuosia. Taidan olla ainoa ihminen lukuun ottamatta outoa kansaa maan uumenissa. Ja haluatte tähtialuksen. Minulla on sellainen varastossa ja se on lentokykyinen.

Gatling vei kapinalliset pienen matkan päähän hänen mökistään. Kapinallisia ihmetytti kun he kulkivat läpi metsän, vaikka se ei tuntunut viihtyvän Raxus Primella. Metsän läpi päästyään avautui suuri aukea, jonka huomion kuitenkin vei suuri tähtialus. Se näytti juuri siltä kuin kapinallisjohtajat ja jedineuvoston jäsenet olivat kuvitelleet, suuri, tilava, oma hangari pienaluksille ja suuri sali kokouksille.
– Onko se lähtövalmis? Lahna kysyi.
– On, Gatling vastasi. – Ei muuta kuin kyytiin vaan!
Lentäjät lähtivät hakemaan aluksiaan, jotta tähtialus saataisiin lähtövalmiiksi. Eikä aikaakaan, kun tähtialus olisi valmis lähtemään.

Koska tämä jakso saattoi olla tylsä eikä aivonystyränne aivan tainneet herätä niin järjestänkin kilpailun. En ole julkaissut aikaisemman kilpailun tuloksia ja siihen saa osallistua vielä niin kauan kunnes ilmoitan jossain osassa että mukaan ei enään pääse. Elikkäs kilpailun oikeaa vastausta ei voi tietää, elikkäs silkaa arvausta kehiin ja käyttäkää mielikuvitustanne, mutta loogisesti.

Kilpailu kysymys: Jokke tunsi Voiman läsnäolon hänen astellessa Gatlingin mökkiä kohti, mutta Avec ei. Jokke ei saanut tietää pitkään aikaan, mistä tuo häiriö oikein johtui. Kerro, mistä tuo johtui.
HUOM! Vastauksellasi voi olla positiivinen vaikutus tarinan kulkuun.

seuraava osa ilmestynee huomenna tai keskiviikkona
antoisia lukuhetkiä
Lahna
Kalatarinat