Join the new world

Ensimmäinen osa tulee tässä. Tässä ei ole lähellekkään kaikkia henkilöitä, eivätkä nämä ole loppullisia päähenkilöitä.

OSA 1

Semmenti istui yksinään pienen hobittikolonsa juurella kuunnellen nostalgisesti radiostaan Kammo and the Leafingsiä. Aurinko paistoi mäen takaa pienen kukkulan alla sijaitsevan kolon juurelle. Kun ’’Poika nimeltään Erius’’ -viisu loppui, hän sulki radion ja lähti kohti Hobittilan keskustaa. Hän käveli ylpeänä ja iloisena odottaen ystäväänsä Tossavaisen tapaamista.




Hobittilan keskusaukio oli odotetusti täynnä hobitteja. Siellä sun täällä pikkuhobitit suorittivat päivittäiset ostoksensa ja tarjouksensa. Semmenti haravoi katseellaan aukiota ja törmäsi pian pikkujärven rannalta tutun hahmon. Hän kipitti kaverinsa luo.
- Hei, ystäväni, Semmenti huusi. – Lähdemmekö illalla telttailemaan läheiseen metsään?
Tossavainen kääntyi katsomaan Semmentiä ja näytti iloiset kasvonsa.
- Kyllä, mennään vain, hän vastasi lempeästi. – Mutta älä hiisku tästä kellekään, varsinkaan pienille lapsille. Muuten iltamme menisi mönkään.
Semmenti loi onnellisen katseen Tossavaiseen ja lähti takaisin kololleen.

Iltapäivän hämärtyessä kirkkaaseen syysyöhön Semmenti oli pullean reppunsa kanssa valmis ja odotti Tossavaista pihansa portilla. Pian mäkeä ylös nousi samainen hahmo, jonka hän oli tavannut monta kertaa aikaisemmin. He lähtivät sanaakaan sanomatta ja suuntasivat itään. He ylittivät jokusen tunnin kuluttua Rankkivuon sillan ja kun tähdet olivat kirkkaimmillaan, pääsivät he Vanhan Metsän reunalle. Semmenti pystytti teltan ja he menivät sisään. Kun he olivat menossa nukkumaan kuulivat he ääniä ulkoa.
- Mitä ne ovat? Tossavainen kysyi Semmentiltä. Semmenti tärisi hieman ja sanoi:
- Uhmaan elämääni ja menen katsomaan.
Semmenti nousi ylös ja otti puukepin mukaansa. Hän nousi hämärän metsän varjoihin ja huomasi pieniä, valkeita olioita pyörivän hänen ympärillään. Semmenti kysyi:
- Keitä olette?
Oliot huhusivat oudosti ja sitten Semmentin pelko lannistui ja hän astui lähemmäs yhtä hahmoa ja nappasi tätä päästä.
- Ahaa, te saatanan Rankkibukin lapset, Semmenti sanoi kun oli vetänyt valkoisen lakanan yhden pojan päältä. – Juikkeli ja Huligaani, ettekö keksi parempaa tekemistä? Menkää nukkumaan tai saatte maistaa keppiäni!
Juikkeli ja Huligaani, pienet hobittilapset sekä joukko heidän ystäviään juoksi nopeasti pois.
- Nyt saamme rauhan Herra Tossavainen, Semmenti sanoi ja meni makuulleen.
Hän oli juuri nukahtamassa kun kuuli outoa juttelua ja rapinaa.
- Minun aarteeni, joku sanoi. – Suomisopulin oma pikku aarre.
- Ei saatana! Semmenti kuiskasi. – Vieläkö ne siellä ovat!?
Semmenti nappasi keppinsä ja astui nopeasti ulos teltasta. Ulkona ei ollutkaan pieniä hobitteja vaan yksi ainoa olio. Kun he huomasivat toisensa, olio huudahti:
- Äääääärrrggghhhhh! Suomisopuli ei tyykkkkkääääää!



Juostessaan hän pudotti jotain maahan. Säikähdyksestä säpsähtänyt ja kaatunut Semmenti nousi ylös ruohikolta ja poimi esineen. Se oli tavallinen timantti. Hän katsoi sitä ja tunsi kuinka ne olisivat lukittaneet hänen silmänsä. Hän katsoi sitä hetken kunnes Tossavainen sanoi:
- Semmenti, tule nukkumaan.
Semmenti katsoi jälleen timanttia, laittoi sen taskuunsa ja meni nukkumaan.

Seuraava osa: OSA 2: Maailma kutsuu