Join the new world

LotR-jatkikseni kolmas osa.

Aamun aikaiset valonsäteet lävistivät Vanhan Metsän ja loistivat läpi jokaisen raon. Semmenti ja Tossavainen nousivat ulos teltastaan. He söivät hieman aamiaista ja alkoivat pakata tavaroitaan. Kun teltta oli purettu ja hobitit alkoivat lähteä, viileä pohjoistuuli alkoi ujeltaa. Tuuli vei puita edestakaisella liikkeellä ja puiden lehdet lensivät etelään päin. Tossavainen katsoi taivaalle ja huomasi kuinka taivas alkoi tummua. Semmenti katsoi kauhuissaan ja hädissään taivaalle ja kirkaisi.
- Me emme ehdi millään takaisin kotiin, Tossavainen sanoi. – Joudumme käymään Briissä, se on lähellä.
Semmenti nyökkäsi epävarmasti ja he lähtivät talsimaan nopeasti tietä pitkin itään. Pari tuntia myöhemmin he katsoivat kuinka heidän oikealle puolelleen ilmestyi matalat kukkulat.
- Hautakerot, Tossavainen kertoi. – Se on täynnä haamuja ja olentoja, joita emme halua tavata ainakaan nyt.
Semmenti katsoi Hautakeroille ja hänestä tuntui kuin sen pimeys ja varjoisuus olisi ollut sakeampaa kuin muun alueen. Samaan aikaan tummat pilvet synkistyivät ja ilma muuttui hämäräksi. Hetken he kävelivät, kunnes Semmenti kuuli outoja ääniä heidän takaa. Semmenti vilkaisi taakse, mutta ei nähnyt ketään.

[img]Hetkeä myöhemmin hobitit pääsivät tiellä sellaiseen kohtaan, jossa se kaartui etelään. Tossavainen oli juuri kääntymässä sinne suuntaan, mutta sitten joku ratsasti kovaa vauhtia takaa päin. Kaksikko kääntyi katsomaan kuinka musta hahmo lähestyi heitä uhkaavasti. He lähtivät äkkiä oikaisemaan tietä ja juoksivat suoraan eteenpäin, nähden vähän matkan päässä metsän.
Koska välimatka hobittien ja ratsastajan välillä oli ollut suuri, ehtivät hobitit hyvin piiloon metsän reunalle ja sen puiden oksille. Kummatkin nappasivat käteensä pitkät ja paksut kepit. Kun ratsastaja ratsasti heidän lähelleen, hieman hiljentäen vauhtia, valmistautuivat hobitit yllätyshyökkäykseen. Musta olento oli pian heidän kohdallaan. Semmenti pudottautui pari oksarivistöä alemmas. Sitten ratsastaja tuli heidän kohdalleen laukaten. Semmenti ojensi keppinsä ja iski sillä suoraan ratsastajaa rintaan, jolloin tämä lensi maahan. Tossavainen yritti iskeä ratsastajaa päähän, mutta koska tämä lensi taaksepäin, raapaisi Tossavaisen keppi ratsastajaa otsaan. Ratsastaja yritti nousta yskien ylös maasta, mutta putosi heti jaloilleen. Hobitit hyppäsivät nopeasti alas puusta ja juoksivat karkuun. - Tämä on Aarnimetsä, Tossavainen selosti. – Tämän eteläpuolella on Brii. Siellä olemme turvassa. He juoksivat hetken metsän kaakkoiskulmaa kohti. - Pidetään pieni tauko, Semmenti sanoi hengästyen. Hän haukkoi henkeään kovaa tahtia ja hän selvästikin pelkäsi. He istahtivat korkean puunjuuren päälle ja lepäilivät hetken aikaa. - Olette nerokkaita ja taitavia hobiteiksi, miehen ääni sanoi heidän takaa. Semmenti ja Tossavainen kääntyivät katsomaan kuka heidän takanaan oli. Kookas etelän mies seisoi siinä pyyhkien verta otsastaan ja hieman kosteana kaaduttuaan maahan. Miehellä oli miekka, mutta sitä hän ei ottanut esille. - Tulkaa mukaani, ette näe kylläkään Hobittilaanne vähään aikaan, mies sanoi. - Olen Potaatti. Johdan pohjoisen samoojia ja meitä on alle tusina. Muuta teidän ei tarvitse tietää. Mies kumarsi hobiteille. Semmenti katsoi miestä hyväksyvästi ja sanoi pian: - Lähden mukaasi, Potaatti. Olen aina halunnut seikkailuja, joten kyllä kiitos. Potaatti ja Semmenti katsoivat Tossavaista odottaen tämän reaktiota. - No, koska minulla ei ole matkaseuraa takaisin kotiin, Tossavainen aloitti, - lähden mukaanne. - Hienoa! Potaatti huudahti. - Minne menemme? Semmenti kysyi innoissaan. – Milloin saan miekan? Milloin saan taistella? - Et saa taisteluvälineitä vielä vähään aikaan, Potaatti sanoi, - sinua on opetettava ja paljon. Keppiä osaat käyttää kelvollisesti mutta miekkaa vastaan se ei riitä. Hobitit äimistyivät Potaatin suoranaisuudesta ja loivat tähän tuiman katseen. Potaatti hymyili ja avasi suunsa: - Mennään Briihin, siellä on loistava majatalo ja loistava baarimikko. Hobitit eivät voineet vastustaa ja lähtivät talsimaan kosteaa metsää pitkin etelään. Hieman myöhemmin he saapuivat Briin porteille. Portti oli aika lailla heikkoa puuta ja se vaikutti epävakaalta. Tie lännestä itään oli leveä ja se pysähtyi portin pienelle ovelle, jossa oli kaksi luukkua, yksi ylhäällä ja toinen alempana. Potaatti kulki ennen hobitteja ja koputti oveen. Ylempi oven luukuista aukesi ja sieltä paistoivat kirkkaan siniset miehen silmät. - Aah, sinä saavuit, mies sanoi ja avasi oven. Hän oli pukeutunut outoon hupulliseen viittaan. Häneltä pystyi huomaamaan miekan kahvan viitan alta. Mies taputti Potaattia olalle. - Urokhtor, Potaatti kysyi. – Onko kaikki hyvin? - Kyllä on, johtaja, Urokhtor sanoi ja sulki oven. Potaatti ja hobitit astuivat pois pienestä vartiokopista märälle ja kuraiselle mutatielle. Tien varrella oli pieniä taloja ja paikka erosi tosiaan paljon Hobittilasta. Seuraava osa ilmestyy kunhan saan sen valmiiksi. 3. Briistä Itään[/img]