Yksilöitä, sananvapautta, hallituksen läpinäkyvyyttä - Avec presidentiksi!

Day 652, 07:15 Published in Finland Finland by Suklaatehdas

Hyvää päivää kaikille! Minä olen Avec, Liberaalin Edistyspuolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas syyskuun presidentinvaaleissa. Nimeni on pyörinyt mediassa jo muutaman kuukauden, mutta en usko kaikkien tuntevan minua, tai tietävän millainen ihminen olen. Koska olen ehdolla presidentiksi, joka on ehkä eRepublikin vaativin virka, uskon, että itseni esittely ja suunnitelman esittäminen sille, mitä aion tehdä ensi kaudella on paikallaan. Aloitan vaalipuheeni kertaamalla muutamalla kappaleella tähänastisen historiani, tavoitteeni ensi kaudelle on historia-osuuden perässä.


Kuka Avec?

Ensinnäkin, nimi 'avec' tulee nimikirjaimistani AVE, missä c on se casual. Historiani on selitetty kattavasti wiki-sivullani, mutta koska englanninkielisen tekstimuurin lukeminen on kohtuullisen tuskallista, laitan alle lyhyen tiivistelmän suomeksi. Wikistä puuttuu melko paljon pikkuseikkoja, jotka ovat kansallisella tasolla tärkeitä, mutta en usko sen vaikuttavan tässä yhteydessä.

Synnyin Isoon-Britanniaan syyskuussa 2008. Käytin ensimmäiset pari kuukautta yksinomaan lukemiseen ja pelin opettelemiseen. Tämän jälkeen liityin armeijaan, jossa kohosin nopeasti joukkueenjohtajaksi. Aloitin toiminnan puolueaktiivina joulu-tammikuussa, jolloin osallistuin melkein samantien CP-manifeston kirjoittamiseen (britit kun eivät osaa kirjoittaa englantia).

Suomessa tulin tutuksi Ison-Britannian suurlähettiläänä, joka julkaisi populaariartikkeleita Suomesta kansainväliseen mediaan ja nosti Suomi-kuvaa maailmalla. Viimeisimpänä Suomeen liittyvänä tekona Isossa-Britanniassa puhuin kongressia ja hallitusta ympäri sen suhteen, että Suomea vastaan ei kannata taistella Latvian kriisissä, vaan UK:n kannattaa pysyä kriisistä ulkona. Tämä auttoi osaltaan Suomen Zemgalen valtaamista.


Politiikan saralla olen toiminut Ison-Britannian kongressissa, ulkoministeriössä suurlähettiläänä ja aliministerinä (joka työmäärältään ja vastuultaan vastaa lähes Suomen ulkoministerin virkaa) ja lisäksi toimin puolueen PR-vastaavana n. kolme kuukautta. Tähän virkaan kuului mentorointi-ohjelman ylläpitäminen, puolueen suurlähettiläs -ohjelman kehittäminen, artikkelien kirjoittaminen ja hyvän imagon ylläpitäminen.

Suomessa taas olen tähän mennessä ollut eduskunnan jäsen kesäkuun 26.6. lähtien, ja toimin Suomen ulkoasiainministerinä Eriuksen hallituksessa 6.7.-6.8. Kauteni ulkoasiainministerinä oli palautteen mukaan poikkeuksellinen, ja ilmeisesti sen takia sain jatkopaikan Gabriel Lavanchen hallituksessa puolustusministerinä. Puolustusministerinä sain tehtäväkseni uudistaa puolustusvoimien rakenteen, ja koko kauteni onkin kulunut uudistuksen hienosäätöön. En saanut työtä valmiiksi aivan kokonaan, mutta uskon ensi kauden riittävän siihen, että puolustusvoimat saadaan täysin toimintakykyiseksi. 15.8. minut valittiin Liberaalin Edistyspuolueen puheenjohtajaksi, ja tätä virkaa olen hoitanut tähän päivään asti niin hyvin kuin pystyn.

Lyhyenä listana tittelini tähän mennessä ovat:
* Laskuvarjojoukkojen joukkueenjohtaja (5 kk)
* Suomen ja Ruotsin suurlähettiläs (5 kk ja 4 kk)
* UKRP:n PR-vastaava (3 kk)
* Ison-Britannian kongressin jäsen (1 kausi)
* uMoFA for Nordic Countries (en tiedä miten tuon suomentaisi)
* Kansanedustaja, (3 kautta)
* Ulkoasiainministeri, (1 kausi)
* Puolustusministeri (1 kausi)
* LEP:n puheenjohtaja (1 kausi)


Tavoitteeni presidenttinä

Sitten seuraa se tärkeä osio: mitkä ovat tavoitteeni kauteni aikana. Aion saavuttaa kaudellani mahdollisimman monta esittämääni tavoitetta, ja vaadin hallitukseltani niiden ajamista. Aloitan tavoitteeni esittämällä johdatteluna suunnitelmani hallituksen rakenteelle kaudellani, loput tavoitteeni on jäsennelty hallituksen rakenteen mukaan.

Hallituksen rakenne


Hallituksen kokoonpano on joka kaudella vaihtuva asia, ja se on aivan luonnollista. Hallitus toimii presidentin välikäsinä, joten on luonnollista, että presidentti muokkaa hallituksesta itselleen sopivan. Pohdin hallitusta pitkään, sillä sen toimivuus ja rakenne ovat oleellisia hallinnon toimivuudessa ja tavoitteiden saavuttamisessa. Kun näin Lavanchen jättiläismäisen hallituksen, ensireaktioni oli, että kyseessä on aivan liian iso hallitus, ja ajattelin, että jos itse olen joskus presidentti, hankin itselleni pienemmän ja kompaktimman hallituksen.

Viime aikoina olen kuitenkin muuttanut mieltäni, sillä olen havainnut suuren hallituksen hyödyt. Aion painottaa hallituksessani ministerien sijaan käsitettä ministeriöt, ja ministeriöihin aion hankkia päteviä ja innokkaita jäseniä. Esimerkiksi puolustusministeriö koostuu puolustusministeristä, NTJ:n ja HTJ:n komentajista sekä alivaltiosihteeristä. Ulkoasiainministeriö koostuu ulkoasiainministeristä, lähettiläsvastaavasta ja varapresidentistä, jne. Kun ennen ministerit saivat tehtäväkseen hoitaa presidentin antamat tehtävät, nyt ministeriöt saavat tehtäviä, ja tehtävän suorittaminen on kaikkien ministeriöön kuuluvien vastuulla. Ministeriöiden jäseniltä odotan yhteistyökykyä, ja yhden ministeriön jäsenen väliaikainen poissaolo ei toivon mukaan vaikuta ratkaisevasti annetun tehtävän hoitamiseen.

Hallituksen rakenne tulee siis olemaan seuraava:

Tasavallan presidentti

Varapresidentti

Puolustusministeriö
* Puolustusministeri
* NTJ:n komentaja
* HTJ:n komentaja
* AVS

Ulkoasiainministeriö
* Ulkoasiainministeri
* EDEN-yhteyshenkilö
* Lähettiläsvastaava
* AVS

Valtionvarainministeriö
* Valtionvarainministeri
* AVS

Sisäasiainministeriö
* Sisäasiainministeri
* Rekrytointiministeri
* AVS

Viestintäministeriö
* Viestintäministeri
* Opetusministeri

Lisäksi tietenkin hallituksen toimintaa valvoo Oikeuskansleri. Oikeuskanslerin valitsee eduskunta, hänen valintaansa en voi vaikuttaa mutta toivon, että siihen valitaan henkilö joka pitää hallituksen läpinäkyvyyttä tärkeänä, ja kiinnittää siihen paljon huomiota. Varapresidentin tehtävänä on johtaa toimintaa minun poissaollessani, ja hän tulee hyväksi havaitun mallin mukaan saamaan puhelinnumeroni ym tiedot, jos kriisitilanteessa minä en ole paikalla.

Sitten, kuten esitetystä kulkukaaviosta näkee, ministeriöt on ryhmitelty ministeriöiden alle. Esitän tavoitteeni kullakin yhteiskunnan osa-alueella ministeriöittäin - uskon tämän auttavan organisoinnissa ja siinä, että kaikilla on selkeät vastuualueet. Suuressa hallituksessa on tärkeää, että kaikilla on selkeästi rajatut toimialueet, ja että toiminta on johdettua. Muutoksena edellisiin hallituksiin muodostan hallitukseeni nimellisesti Viestintäministeriön, koska viestinnällä tulee olemaan omalla kaudellani painotettu merkitys.


Tiivistelmänä:
- Suosin hallitukseen hakemista, ja valitsen ministerit hakijoiden joukosta yhteistyökyvyn ja pätevyyden mukaan
- Hallituksen rakenne painottaa ministeriöitä ministerien sijaan
- Johdan hallituksen toimintaa jakamalla tehtäviä ministeriöille, ja ohjaan ministereiden toimintaa taustalla


Puolustusvoimat


Puolustusvoimissa aion jatkaa Lavanchen aloittamaa uudistustyötä, ja vakiinnuttaa uudet mallit. HTJ ei toimi vielä lähellekään täydellä teholla, sen varustuskyvyssä on puutteita ja jäsenillä epätietoisuutta toimintatavoissa. NTJ:n toiminta ei muuttunut paljoa edelliskaudesta rauta- ja asetehtaiden perustamisen lisäksi, mutta FM-ryhmä on vielä lapsenkengissään, ja tarvitsee muutoksia. Aion korjata nämä epäkohdat kohta kohdalta, ja järjestää koko armeijan kattavia harjoituksia kaudellani.

HTJ:n varustaminen

Ensinnäkin, nykyisellään HTJ:n odotetaan varustavan itsensä omatoimisesti ilman valtion tukea. Tämä ei käy - armeijan ylläpito on valtion velvollisuus, ja vähintä, mitä voimme tehdä sotilaille siitä edestä, että he tottelevat valtion antamia käskyjä ja puolustavat kotimaata on, että annamme heille varusteita edes silloin tällöin yöpymispaikan lisäksi. Aloitin jo kaudellani puolustusministerinä asetehtaiden hankkimisen HTJ:n eri osastoille.

Yksinkertaisella laskulla näkee, että yksi asetehdas kykenee tuottamaan viikossa aseet yhdelle HTJ:n osastolle koko loppukuukauden ajaksi, jos osasto varustaa itsensä asetehtaan asein kerran tai kahdesti viikossa (riippuen aseiden jakomäärästä). Kaudellani valtio tukee asetehtaan pyöritystä tämän yhden viikon ajan, ja loppukuusta tehtaat saavat jatkaa toimintaansa yksityisesti jos osastot näkevät aseiden tuotannon tällöin vielä tarpeelliseksi. Yksi tai kaksi operaatiota osaston itse tuottamilla aseilla ei vaikuta markettiin paljoa, mutta se lisää HTJ:n iskukykyä entisestään ja antaa lisää motivaatiota sekä syyn kuulua HTJ:hin.

Koulutusosasto ja lipputehtaat

Viime kaudella perustettiin HTJ:n rinnalle koulutusosasto, johon valittiin 12 sotilasta kaikista HTJ:n osastoista tavoitteena ylentää heidät eversteiksi. Ohjelma oli menestys, ja aion jatkaa sitä omalla kaudellani. Lisäksi aion tutkia mahdollisuutta HTJ:n pyörittämiin matkalipputehtaisiin, jotta armeijamme kykenisi tuottamaan omat lippunsa edullisesti – toivoisin tämän lisäävän operaatioiden määrää, sillä itse tuotetut liput voidaan käyttää NTJ:n ja HTJ:n tarpeisiin edullisemmin kuin yksityiseltä puolelta hankitut.

FM-ryhmän yksityistäminen


Tämäkin on asia, joka on jo otettu käsittelyyn menneellä kaudella, mutta joka otetaan varmasti käyttöön kaudellani. FM-ryhmä on NTJ😒tä irrotettu osasto, joka koostuu vain Field Marshal -sotilasarvon saavuttaneista sotilaista. Se operoi muusta armeijasta eri tavalla siten, että sen operaatiot sijoittuvat poikkeuksetta taisteluiden viimeisille minuuteille, ja se taistelee vain silloin, kun taistelu voidaan ratkaista sitä käyttämällä. FM-ryhmä varustetaan käyttötarkoituksensa takia vain parhailla aseilla, koska sen perimmäinen tarkoitus on suuren vahingon aiheuttaminen lyhyessä ajassa. Tämän takia FM-ryhmä on kallis, ja ilman massiivista puolustusbudjetin kasvatusta valtiolla ei ole varaa operoida FM-ryhmällä tavalliseen tapaan.

Operaatioiden vähyys ja määrärahojen puute tappavat motivaatiota aivan liikaa, ja siksi haluankin antaa FM:ille toisenlaisen vaihtoehdon: Yksityistämisen. FM:t saavat alkaa operoimaan omakustanteisesti valtiosta riippumatta, perustaa oman korkealaatuisen asetehtaan ja tarjota palveluksiaan liittolaismaille sovittuun hintaan. Näin Suomi kykenee tarjoamaan parhaansa liittolaisilleen, vaikka valtiolla ei olisi siihen varaa. Vaatimuksena tälle on kuitenkin se, että FM:t pysyvät uskollisina Suomelle, ja puolustavat Suomea kaikella, jos tänne joskus hyökätään. Vanhaan malliin verrattuna FM-ryhmän yksityistäminen ei vaikuta sen toimintaan valtion operaatioissa, sillä he tottelevat edelleen käskyjä, ja toimivat operaatioissa valtion kustanteella.

Taistelumenetelmät, toimintamallit ja SIETO-harjoitus


Puolustusministerinä ollessani havaitsin, että rakenneuudistus jätti monet uudet ja vanhat sotilaat epätietoisuuden valtaan toimintamalleissa. Kaikki eivät tiedä, miten toimia kriisin aikana, mikä on optimaalisin tapa taistella, miksi missäkin taistellaan ja miten armeijassa pitää menetellä. Haluan puuttua tähän, ja järjestää kattavan koulutuksen oppaiden ja opastuksen muodossa armeijalle. Opastus huipentuu kaudellani SIETO-harjoitukseen, jossa testataan opittuja taitoja.

SIETO, eli Strategisen Iskun Ennaltaehkäisy ja Torjunta. Testatakseni uutta armeijan rakennetta, sen toimintaa ja iskukykyä aion järjestää kaudellani Suomen ensimmäisen SIETO-harjoituksen. Siinä simuloidaan vihollisen hyökkäystä Suomen maaperälle 48 tuntia kestävässä taisteluharjoituksessa: tiedotus, hallituksen toiminta, kansalaisten ohjeistus ja armeijan toimintamallit pistetään kokeiluun tässä. Harjoituksen tavoitteena näen epäkohtien paikantamisen armeijan toiminnassa, todellisen iskukyvyn havaitsemisen ja sotilaiden kouluttamisen sekä moraalinkohotuksen koko kansalle.


Tiivistelmänä:
- HTJ:lle asetehtaat pyörimään, joista jaetaan aseita koko HTJ:lle valtion määräämissä operaatioissa
- Koulutusosasto toimii edelleen, eduskunnan luvalla Valtion Kivääritehtaan tuottamien aseiden voimin
- Mahdollisuuden mukaan HTJ:n pyöritettäväksi lipputehdas tai kaksi
- FM-ryhmä yksityistetään
- Kokonaisvaltaisia taisteluharjoituksia koko armeijalle ja kansalle (ei IRL-kattavia kuitenkaan)


Ulkopolitiikka

Suomi on nähdäkseni tähän mennessä loistanut ulkopolitiikan jatkuvuudella läpi koko historiansa. Olemme aina ollut varma ja vakaa maa, johon voi luottaa, ja joka ei petä liittolaisiaan. Tämä on suuri etu ulkopolitiikassa, ja aion jatkaa tätä perinnettä. Haluan muodostaa kaudellani selkeät ja yhtenäiset linjaukset eri ulkopoliittisiin asioihin ja kertoa selkeän kannan kuhunkin maahan, jotta liittolaisemme, ystävämme ja vihollisemme pysyvät selkeinä.


Kannatan vahvasti Suomen osallistumista EDEN-liittouman toimintaan sen kaikilla osa-alueilla, sillä meillä on pitkä ja menestyksekäs historia sen jäsenmaiden kanssa työskentelemisestä. Viimeksi Venäjän hyökätessä Suomeen muutama viikko sitten näimme, miten korvaamatonta liittolaistemme apu voi olla, ja jotta voimme luottaa heihin myös tulevaisuudessa, meidän täytyy myös auttaa heitä, kun he tarvitsevat apua.


Tiivistelmänä:
- Selkeät linjaukset eri maihin ja liittoumiin joiden mukaan toimitaan ulkopolitiikassa
- Kannatan EDEN-yhteistyötä sen kaikissa muodoissa, aina kuitenkin ajaen Suomen etua


Taloudenhoito

Kaupankäynti

Olen huomannut, että kaupankäynti on jäänyt Suomessa täysin yksityisten yrittäjien harteille. Raaka-aineiden tuleminen markkinoille voi olla yhdestä yrityksestä kiinni, ja yrittäjiltä odotetaan raaka-aineiden hankkimista itse omia reittejään, mikä voi olla joskus hankalaa. Kaudellani annan tehtäväksi sisäasiainministeriölle päivittää listan ulkomailla ja Suomessa toimivista yrityksistä, ja katsoa jos on mahdollista parantaa raaka-aineiden tuontia ulkomailta Suomeen markkinatilanteen parantamiseksi. Sisäasiainministeriön tehtävänä on vahtia valtion yritysten pyörittämisen lisäksi myös markkinoita, ja auttaa kotimaisia yrityksiä raaka-aineiden saannissa sopivalla tavalla. Haluan myös tutkia uudelleen kohdennettujen lisenssien mahdollisuutta - vaikka tämä onkin enemmän eduskunnan kuin hallituksen tehtävä.

Sairaalakauppa

Viime kaudella sairaaloiden valmistus aloitettiin uudestaan, ja nyt meillä on tuore sairaala odottamassa ostajaa. Ulkoasiainministeriön tehtäväksi tulee etsiä tälle sairaalalle ostaja liittolaismaasta, jotta saamme lisätuloja sairaaloiden tuotannon avulla. Kaudellani odotan tietenkin valtionvarainministeriöltä selkeää rahankäytön valvontaa ja kokonaisvaltaista budjettia, jotta emme kuluta enempää kuin tuotamme.


Tiivistelmänä:
- Päivitetty lista suomalaisista raaka-ainefirmoista kasaan, apua suomalaisille yrityksille sitä kautta tarpeen mukaan
- Sairaalalle/sairaaloille ostaja


Sisämaa

Sisämaassa odotan kotisivuprojektin viimeistelemistä, jotta saamme yhtenäisen viittauslähteen oppaisiin, historiaan sekä muuhun peliin sekä eSuomeen liittyvään materiaaliin. Kun kotisivut ovat valmiit, aion ajaa kansalaisten tervetuloviestin muokkaamista uuteen uskoon siten, että viestistä karsitaan tekstimuurit, ja sinne laitetaan yksinkertaisia linkkejä (kotisivulle, foorumeille, irc-kanaville), joiden kautta löytyy enemmän lisätietoa. Tähän liittyen kotisivujen ja oppaiden rakennetta täytyy miettiä, jotta ne ovat aloittelijaystävällisempiä sekä helpot löytää.


Elokuussa eduskunta päätti koulutuksen siirtämisestä Valtion Soppalinja OY😒tä valtion matkalippufirmaan. Näin alamme tuottamaan ruuan sijasta matkalippuja, joiden käyttöä täytyy alkaa suunnittelemaan. Sisäasiainministeriön tehtäväksi tulee jakaa tuotetut liput esimerkiksi HTJ:n muutto-osastolle tai Lapissa sekä Oulussa asuville kansalaisille ja sillä ehdolla, että he muuttavat lipuilla Q5 sairaala-alueille.

Tiivistelmänä:
- Kotisivuprojektin viimeisteleminen
- Valtion matkalippufirman käyttöönotto ja hyödyntäminen

Viestintä

Nyt seuraa se uusi asia: viestintäministeriön käyttöönotto. Tähän asti viestintäministeri on ollut muiden ministereiden apulainen tiedotukseen liittyen, mutta kaudellani viestintää painotetaan hieman eri tavalla. Aloitan kaudellani kattavan opetussarjan mediassa, joka käsittelee pelimekaniikan perusasioita, taistelussa ja sodassa toimimista, eduskunnan toimintaa, Suomen hallintomuotoa, armeijaa ynnä muuta. Toivon tämän lisäävän ihmisten tietoutta pelistä sekä auttavan ihmisiä ymmärtämään, miksi mitäkin tehdään, ja miten pelissä kannattaa toimia. Tämä tehtävä annetaan viestintäministeriölle, jonka vuoksi viestintäministeriöön nimitetään myös Opetusministeri, joka luo tarvittavat materiaalit ja kirjoittaa ne yhteistyössä Viestintäministerin kanssa.

Viestintään liittyen aion ottaa kaudellani käyttöön myös ministeriöraportit. Ministereiden tulee kirjoittaa tekemisistään selvitys, mielellään tarinamuotoinen esitys siitä, mitä he ovat tehneet kaudellaan ja miksi. Tämän toivon auttavan ymmärtämään ministeriöiden toimintaa ja rohkaisemaan ihmisiä hakeutumaan myös politiikkaan, vaikka eduskunnan työskentely on joidenkin mielestä hiekansyömistä. Lisäksi hallituksen toiminnasta tiedottamista aion painottaa kaudellani, jotta ainakin eduskunnalla on käsitys siitä, mitä hallitus tekee ja miksi. Periaatteena tiedotuksessa pidän sitä, että mikä ei uhkaa kansallista turvallisuutta, ei ole salaista.


Tiivistelmänä:
- Opastussarja mediaan
- Ministeriöraportit käyttöön
- Hallituksen läpinäkyvyyteen panostamista

Loppusanat


Yllä oleva vaalipuhe on pitkä, joten ymmärrän jos kaikki eivät sitä jaksa lukea tai sisäistää. Itse näen pahimpana ongelmana puheessani sen, että yritän saavuttaa asioita kaikilla yhteiskunnan aloilla, joka ei luultavasti tule onnistumaan. Aion kuitenkin yrittää, alullepaneminenkin riittää joissain asioissa.

Olen ollut tähän asti suuri yksilöllisyyden, tasa-arvon, sananvapauden ja hallituksen läpinäkyvyyden tukija. Kannatan sisäpolitiikaan keskittymisen sijaan vahvaa ulkopolitiikassa toimimista, joka on tähän asti ollut yksi eSuomen valttikorteista. En aio riskeerata Suomen tulevaisuutta lupaamalla hyökätä ulkomaille, se ei ole mahdollista, ei viisasta eikä edes hauskaa. Osanottaminen taisteluihin liittolaistemme rinnalla on tähän asti toiminut hyvin, ja aion jatkaa samalla linjalla.

Tärkeimpänä asiana näenkin vaaleissa sen, että äänestätte ehdokkaista kokeneinta ja pätevintä. Olen toiminut Suomen hallituksessa nyt kaksi kautta peräkkäin maailmansodan raivotessa maailmalla, nähnyt itse ulkopolitiikan muutokset ja johtanut armeijaa kansainvälisissä kriiseissä sekä valvonut sen uudistamista nykyiseen muotoonsa.

Olen vielä suhteellisen tuore henkilö Suomen politiikassa, ja ajatukseni ovat uusia, mutta kokemuksen tuomia. Pidän tätä suurena etunani, ja uskon vahvasti uusien ihmisten ottamiseen mukaan politiikkaan. En aio jakaa Suomea kuppikuntiin kaudellani, vaan ajan yhtenäistä ja vahvaa Suomea, jonka puolueet ja ihmiset toimivat yhteistyössä riitelemisen sijaan. Olemme pieni maa, mutta vahva yhtenäisyytemme ja antaumuksemme takia. eSuomessa vallitsee vielä talvisodan henki, älkäämme luopuko siitä!





Allekirjoittanut 2.9.2009 Länsi-Suomessa,
Avec, Liberaalin Edistyspuolueen presidenttiehdokas