Operaatio - Unkarilaiset kuriin

Day 1,878, 12:18 Published in Finland Finland by Gabriel Lavanche
Äänestä Gabriel Lavanche Liberaalin Edistyspuolueen puheenjohtajaksi 15.1. Perustelut jäljessä!

Koska Liberaali Edistyspuolue päätti epätoivossaan foorumilla, ettei toimintaa jatketa, niin puolue jäi valitettavasti painolaisteineen ajelehtimaan eSuomen puoluekenttään. Kyseenalaisella toiminnallaan huomiota herättänyt ryhmä, joka puoluetta johtaa on onnistunut päästämään maahan puolisensataa ulkomaalaista pelaajaa, joiden aikeet eivät ainakaan sieltä puhtaimmasta päästä taida olla.

Kaapatun puolueen kaapparijohto ei kiusallakaan ole asialle mitään tehnyt ja osa heistä suorastaan kannustaa tapahtumiin ja henkilökohtaisesti en voi ymmärtää miksi tämän kaiken on annettu edes tapahtua, kun eSuomessa kuitenkin varmasti löytyy muutama päänahka enemmän niitä, jotka pitäisivät eSuomen suomenkielisenä ja sen vallan suomalaisilla, kuin päinvastoin.


Kuvaavaa kaappareiden toiminnalle

Tästä samaisesta syystä aion itse asettua ehdolle Liberaalin Edistyspuolueen puheenjohtajavaaleihin. Toivon, että jokainen eSuomesta välittävä harkitsisi äänestävänsä minua vaaleissa mahdollisista henkilökemioista ja poliittisista erimielisyyksistä huolimatta. Teen tämän siitäkin syystä, että minä olen yksi LESPO organisaation haltijoista virallisen puoluejohdon siitä luovuttua ja koen olevani vastuussa, että puolueen oma päätösvalta toteutuu.

Niille, joihin omaan huonommat suhteet lupaan jo tässä ja nyt, etten tämän myötä tee paluuta eSuomen politiikkaan hakemalla kongressiin tai pyrkimällä muihinkaan vastuutehtäviin lähitulevaisuudessa, vaikka onnistuisinkin puolueen kaappareilta pois saamaan.

Lisäksi lupaan toimia ehdokasasettelussa eduskunnan määräämällä tavalla ja jos vanha LEP ei puoluettaan takaisin halaja, saa suurin suomalaisista oppositiopuolueista (eli ei se unkarilainen oppositiopuolue) hakea LEP😒tä kongressiin omalla nimellään, ja logollaan. Minä en henkilökohtaisesti tule LEP:iä palauttamaan henkiin tai muuta sitä uudeksi puolueeksi, varmistan vain, että rikkureita ei eduskuntaan enää tästä puolueesta pääsisi.


Olen eläkkeellä, enkä aktiiviksi palaa ainakaan tämän enempää.

Ne jotka eivät minua tunne, niin olen yksi eSuomen vanhimmista hengissä olevista pelaajista, kolminkertainen presidentti ja hoitanut lukuisia vastuutehtäviä niin hallituksessa, kuin liittoutumatasolla. Olen aina tehnyt kaiken eSuomen parasta silmällä pitäen, enkä ikinä tarkoituksella eSuomea tai sen etuja pyrkinyt vahingoittamaan. Lisäksi enemmän aiheeseen liittyen olin moninkertainen LEP:n puheenjohtaja, sen foorumiryhmän moderaattori ja koko eIkäni LEP:n ulko tai sisäjäsenenä toiminut.

Henkilökohtainen aktiivipeluuni oikeastaan loppui eSuomen mädäntyvään yhteishenkeen ja pelimekaniikan takapajuistumiseen, joka vähensi pelaajan valtaa siitä, millaisessa eMaailmassa hän haluaa pelata.

Haluaisinkin nähdä taas pienen palan sitä vanhaa eSuomea, jossa puolueiden suvereniteettiä kunnioitettiin ja puolustettiin puoluerajoista riippumatta ja eSuomea pyrittiin rakentamaan valtiona sekä yhteisönä, jokaisen puolueen toimesta (kukin omaan suuntaansa), eikä vain pelleillä pelin sallimissa rajoissa. eSuomi on eNorjasta irtautumisesta asti ollut oma maansa, jossa on oma kulttuurinsa ja tapansa hoitaa asioita. Pidetään siitä kiinni.

Lisäksi toivoisin myös kaikkien puhtaasti saman agendan, eli PTO:n estämisen kannalla olevien ehdokkaiden vetäytyvän kilpailusta ja ohjaavan mahdolliset äänensä minulle. Kyseiset henkilöt saavat myös oman sanansa siihen, että mikä on puolueen kohtalo minun mahdollisen kauteni jälkeen.

Loppuun totean tietäväni, että yritykseni voi olla tuhoon tuomittu, mutta jokainen ääni voi olla ratkaiseva ja ratkaista, että tuleeko ensi kuussa lisää unkarilaisia eSuomeen, vai pistetäänkö tälle jo vihdoin stoppi.

Eli toisin sanoen, vaikka olisin mielestäsi eSuomen suurin peniksenjatke, wanha/uushomo, elitisti tai muu vastaava, niin heitä 15.1 äänesi minulle Liberaalissa Edistyspuolueessa. Enpähän ole seuraavassa kuussa julkaisemassa uutta artikkelia samojen teemojen merkeissä, jos nyt voitan!

Vanhemmille pelaajille ja varsinkin niille, jotka ulkomailla asustelevat esitän myös pyynnön, että vaihtaisitte päiväksi nykyisen kansalaisuutenne ja kantaisitte oman kortenne, jottei eSuomesta tehtäisi unkarilaista. Suuri osa teistä kun siellä jenkkilässä ymv. asustelee. Nykäiskää myös kaveri hihasta osallistumaan.

Minä en välttämättä aio jakaa rahaa, ruokaa tai aseita minua äänestäneille, mutta pyydän käyttämään järkeä. Hetkellisen edun sijaan tästä on varmasti hyötyä koko eSuomelle.


Täytetään kadut ja pistetään unkarilaiset ystävineen kuriin

Loppuun vielä muistutukseksi:

LEP on puolueen sisällä päättänyt jo vuosia sitten, että virallinen puheenjohtaja valitaan foorumilla jäsenosiolla ja pelin tapahtumista riippumatta virallinen puheenjohtaja on foorumin valitsema. Lisäksi vanha kunnon puoluekaappauslaki, joka lienee jo vanhaa käytäntöä sivusi, että jokaisella puolueella on oikeus päättää haluamallaan tavalla puolueen puheenjohtajuus ja puolueen sisäinen rakenne ja valtio kohtelee puoluetta sen rakenteen mukaan.

Näihin perusteisiin vedoten, kukaan ei voi kiistää puoluekaappauksen tapahtumista ja jos se sallitaan nyt, se voi tulevaisuudessa tapahtua mille tahansa puolueelle. Olet siis uusi tai vanha, oikealta tai vasemmalta, niin tue jokaisen oikeudenmukaisuutta ja oikeutta rakentaa omaansa, ilman pelkoa sabotoinnista tai työn tuloksen vääristämisestä.


Kiitän ajastanne ja toivottavasti usea teistä vastaa pyyntööni,
-Gabriel Lavanche