Kiitos!

Day 4,215, 10:50 Published in Finland Finland by Slava Z

I used to be an adveturer like you, then I took arrow in the knee

Vaikka vaalipäivä onkin vasta alkuiltaan kääntymässä, on aika tunnustaa vaalitappio. Kampanjani oli näkyvä ja se sai kansainvälistä huomiota yksityisviestien muodossa niin Latvian kuin Kanadan istuvilta presidenteiltä. Suuri kiitos koko kentän tekemisestä vaalitoreilla vaaliväsymyksestä huolimatta.

Minun aikani astua valtaan ei muutenkaan ollut kovin otollinen. Eihän Latvia edes hallitse Zemgalea.

Äänimäärä on kuitenkin merkittävän suuri. Sain yli kaksinkertaisen määrän ääniä verrattuna siihen paljonko vaaleissa edustamieni puolueiden yhteislukumäärä on jäsenistössä (sain Kesäkuussa 2016 yhteensä 57 ääntä ja veikkaan, että mikäli edes 20% näistä pelaajista pelaisivat vielä, olisi lähtötilanne vaaleihin ollut täysin eri). Zombie-politiikalle, Zemgalelle ja jalkapalloyhteiskunnalle on siis selvästi kysyntää.

Työni paremman eSuomen puolesta jatkuu 15. kesäkuuta Suomen jalkapallopuolueen puheenjohtajavaaleilla. SJP:llä on vielä paljon lunastamatonta potentiaalia ja uskon, että järkevillä ratkaisuilla nousemme puoluehierarkiassa todella korkealle.



Iso kiitos kaikille

-Iron Putin