[Valtio Tiedottaa] Maailmankatsaus

Day 1,788, 13:27 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

Ulkoministeriö kirjoitti eilen hienon, piiiitkän katsauksen maailmantilanteeseen kuvien yms. kera. Sitten kirjoittajan kone päätti kaatua ja koko illan työ meni hukkaan. Tänään saatte kyseisen katsauksen, hieman lyhennettynä ja päivän tuoreempana.

Aasia



Aloitetaan kaukaa idästä. Mitään kovin mullistavaa ei ole tapahtunut, Indonesia on tosin saanut Romanialta toisen alueen takaisin, ja kohta varmaan vapautuu kolmaskin. Mielenkiintoista sen sijaan on se että Taiwan on lähdössä Amerikan mantereelle riehumaan, ilmeisesti Tyynen Valtameren herruus ei tälle riitä.


Kuva eilisen tilanteesta

Jatketaan hieman lähempää. Kiina sai eilen ajettua Serbian pois Aasiasta yllättävän nopeasti. Yllättävää se on siksi että ei ole montaakaan kuukautta kulunut siitä kun Serbia pyyhki Kiinalla lattiaa Italiassa. Kiina on juuri tälläkin hetkellä neuvottelemassa CTRL:in kanssa siitä saisivatko pitää Pakistanin alueitta hallinnassa toistaiseksi.

Ehkäpä huomattavampi muutos alueella on Turkin hyökkäys Iraniin. Turkki ja Iran olivat käytännössä liittolaisia, ja Turkki myöskin menetti kaikki MPP:nsä hyökkäyksessä. Tällä hetkellä Turkki on kolme aluetta vallannut. Mm. Venäjä on ilmoittanut tukevansa Irania sodassa Turkkia vastaan. EDEN HQ ei ole vielä ilmoittanut kantaansa, aikooko se tukea jäsenmaataan Turkkia vai Irania. Saa nähdä mitä tulee tapahtumaan, Turkki on EDEN:ille merkittävä maa, haluttiin sitä tai ei, ja ennenkin Turkin oikkuja on katsottu sormien välistä.

Eurooppa



Aloitetaan Euroopan käsittely kaikkien rakastamasta Balkanista. Kuuluisat "ikuisuussodat" ovat tauolla, olkoonkin että Bulgaria on miehittänyt Indonesiassa lomailevan Romanian. Makedonia ja Albania ovat sotineet jo muutamia viikkoja, ja oman lisämausteensa mukaan on tuonut USA:n ja Makedonian välinen sota. Tällä hetkellä USA tukee Albaniaa erittäin vahvasti ja on keskittänyt lähes koko voimansa sinne. Moldova ja Unkari ovat jakaneet Ukrainan keskenään.



Ovelaa aasinsiltaa käyttäen pääsemme Pohjois-Eurooppaan. Unkari on pistänyt Liettuan kanssa Valko-Venäjän kahtia. Germarkin yhteys Liettuaan on nyt katkaistu, ja se yhteys on nyt Ruotsin hallussa. Nähtäväksi jää aukeaako näiden kahden maan välille taas sota. Suomi-Viro sota jatkuu kuten aina ennenkin, tosin nyt Viro on tilapäisesti niskan päällä. Norjalla ja Alankomailla oli harjoitussota joka päättyi Norjan wipeen, ja nyt lähes koko Norja on taas vapaana.

Amerikat



Euroopan suurvalta Puola on nyt kiusaamassa liittolaisensa USA:n rajanaapuria Kanadaa. Kanadalla (ja EDEN:illä) ei ole asiaan paljoa vastaansanottavaa. Puola tulee, näkee ja voittaa. USA ei ole vastustanut sotaa, muttei myöskään kovin näkyvästi kannattanut sitä, johtuen maiden välisestä entisestä liittolaisuudesta. P-Amerikassa muuten hiljaista.



Kuten aikaisemmin mainittiin, on Taiwan päättänyt laajentua Amerikkaan. Tarkemmin sanottuna se on hyökännyt Meksikoon, joka puolestaan oli vallannut Taiwanin liittolaisen Kolumbian alueita. Tällä hetkellä Taiwanilla on siis yksi Kolumbian alue hallussaan ja toinen tulee aivan pian tänä yönä. Argentinan ja Chilen välinen sota jatkuu vieläkin, Argentiina tosin on E-Amerikan mantereen herrana. Eilen käytiin taistelua Uuden-Seelannin maaperällä, ja Chile tämän taistelun voitti. Nyt se on pistänyt hyökkäystä Argentiinan Zona Centraliin, ja tällä hetkellä se on tasainen. Saa siis nähdä miten tuossa sodassa tulee käymään.

tl;dr

Mitään suurta ja erittäin mullistavaa ei ole sotarintamilla tapahtunut. Turkin ja Iranin välinen sota enteilee ehkä jotain, ehkä joskus, ja sen seurauksia on hyvin vaikea sanoa näin etukäteen. Mutta varmaa on se, että CTRL sekoittaa soppaa hyvin, ja jotain tulee varmasti liittojen voimatasapainossa tapahtumaan. Mikä puolestaan saattaa johtaa uusien liittojen ja liittolaisuuksien syntymiseen.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä.

-Ulkoasiainministeriö