Tunnustan

Day 967, 05:06 Published in Finland Finland by JokkeT

Hupiministeriön ryöstö elokuu 2009

En enää jaksa tätä paskaa oikeuspelleilyä ja koska tästä ei mitään haittaa enää voi olla enempää niin olen päättänyt tehdä sen mitä minulta on kinuttu jo kauan. Minä JokkeT tunnustan ryöstäneeni Hupiministeriön kassan ja koko organisaation 14.08.2009.

Hupiministeriön ryöstö - Kuinka kaikki oikeasti kävi?

No kaikkihan alkoi siitä kun Minut ja Tonos valittiin Hupiministereiksi. Alkuun homma Tonoksen kanssa sujui aika nihkeästi mutta lopulta löysimme yhteisen sävelen hommaan. Kun sävel löytyi, kertoi Tonos minulle kuinka voisimme rikastua. Ryöstämällä Hupiministeriön! Karsastin ajatusta koska ensinnäkään Hupiministeriötä ryöstämällä ei tule kovin porhoksi ja toisekseen ajatus tuntui keljulta kun meihin luotettiin. Tonoskin sitten sanoi nauraen että vitsillähän hän sitä ehdottikin. Kausi eteni ja lopulta Tonos alkoi sählätä Puoluemätön kanssa, hän ei meinannut antaa Hupiministeriön varoja takaisin millään ja vaihtoi organisaation salasanankin mutta lopulta hänet saatiin palauttamaan rahat ja myöhemmin sain häneltä myös MoPSin salasanan, paikkansa ministerinä hän kuitenki menetti ja niin minä jäin yksin hoitamaan hommaa. Ensi töikseni kiirehdin vaihtamaan salasanaa, uudeksi tuli muistaakseni Liukumäki. Vaihdettuani salasanan laskin rahat ja kun kaikki oli tallella päätin jatkaa varsinaista toimenkuvaani. Lopulta kausi läheni loppua ja uusi presidentti ja hallitus valittiin. Lavanche joka oli uusi presidentti kysyi minulta MoPSin salasanan ja minä annoin sen hänelle.

Päivän kun olin ollut ulkona hallituksesta sain päähäni käydä katsomassa että joko uusi Hupiministeri eli Kammo22 olisi vaihtanut salasanan. Olin huvittunut, salasanaa ei oltu vaihdettu, katsoin himoiten Hupiministeriön rahavaroja ja mietin kuinka niiden vieminen olisi kuin varastaisi lapselta tikkukaramellin. Mietin kuitenkin taas kuinka ahnetta varat olisi viedä ja poistuin organisaatiolta. Seuraavalla viikolla ahne mieleni teki kuitenkin tepposet, en voinut vastustaa kiusausta ja kokeilin josko onni olisi suonut Kammon unohtaneen koko salasanan vaihtamisen. Näppäilin itseni sisään ja olin ölmistynyt, olo oli likipitäin kuin arpavoittajalla. Se oli hetki jolloin aloin suunnittelemaan tosissani rahojen varastamista. Tässä vaiheessa pitänee tunnustaa myös se tosiasia että Pelimekaanikka ei ole ollut hallussani sataprosenttisesti jos on sitä nytkään ja en esimerkiksi tiennyt että rahat voisi viedä Monetary marketinkin avulla ilman mitään epäilyksen varjoa. Suoralla donatella tiesin jääväni kiinni heti kun rahojen huomataan kadonneen joten en uskaltanut toimia vielä silloin. Kävin joka päivä kokeilemassa vieläkö pääsisin sisään ja heti kun pääsin sisään kirjauduin ulos ettei kukaan huomaisi ulkopuolisten hyppivän organisaatiolla. Tätä hyppäilyä jatkui perjantaihin asti jolloin saavuin kotiin n. klo 12 paikkeilla. Pakkasin reppuni koska olin lähdössä linja-autolla reissuun ja tämän jälkeen tulin tekemään päivän rutiinit eRepublikiin. Olin pitkän aikaa katsellut myös rautafirmojen hintoja company marketista ja näinpä myös perjantaina katsoin. Huomasin Perussa houkuttelevan tarjouksen johon minulla ei kuitenkaan ollut varaa hinnan ollessa n.25 kultaa. Tässä välissä säpsähdin ja katsoin kelloa, jumalauta olin myöhästymässä linja-autosta. Juoksin pysäkille juuri parahaksi näkemään linja-auton kaukana edessä päin joten palasin kotiin odottelemaan kahden tunnin päästä lähtevää autoa. Tulin taas koneelle ja kirjauduin eRepublikiin, noh tylsistyksissäni ja toista linja-autoa odotellassa päähän ehti juolahtaa kaiken laista kuten muun muassa keino viedä Hupiministeriön rahat.

Nyt olisi kiire ajattelin. Menin MoPSille sisään ja laskin organisaatiolla olevien rahojen arvon kullassa. Arvoa oli yli 25g eli varoilla saisin Perusta sen rautakaivoksen. Pompin monetary marketiin vaihtamaan kaikki markat kullaksi mutta jättäen juuri ja juuri varaa yhteen lentolippuun. Lipulla lennätin MoPSin Peruun ja ostin kaivoksen. Nyt pitäisi enää saada kaivos pikapikaa omalle organisaatiolle myytyä ettei kukaan huomaa kuinka MoPSin yllättäen omistama kaivos menee minun omistamalleni organisaatiolle. Siirsin vielä äkkiä jäljelle jääneet kullat kaivoksen tilille ja laitoin sen sitten myyntiin muistaakseni 0.5g hintaan. Kirjauduin sisään omalle organisaatiolleni ja menin ostamaan kaivosta Company marketista mutta kuinka ollakaan olin unohtanut että minunkin organisaationi pitäisi olla Perussa. Tässä kohtaa hätä oli korkeimmillaan koska jouduin vaihtamaan organisaatiollani olevista 0.5 kullasta osan markoiksi että sain lipun. Lipun ostettuani jouduin muuttamaan Peruun ja vieläpä menemään sisään Jokelle että pystyin lähettämään puuttuvat kullat organisaatiolle että pystyisin tällä ostamaan viimein kaivoksen laittamallani 0.5g hinnalla. Ja näin viimeinkin sekä kaivos että jäljelle jääneet kullat vaihtoivat omistajaa.

Hetken kuluttua hätä meinasi kuitenkin nousta uudelleen koska en saanut pelin bugien takia vaihdettua kaivoksen nimeä ja muistin että MoPSille oli jäänyt perinteinen ilmoitus siitä kun ostaa yrityksen jolla on ollut ilmoitus toiminnassa ja kaivoksen nimen avulla porukka pystyisi yhdistämään minut ryöstöön. Tämän takia jouduin toimimaan jälleen, ensinnäkin muutin oman organisaationi takaisin Suomeen ettei kukaan hoksaisi minun käyneen vast ikään Perussa vaan kaivoksenikin voisi olla vanhaa perua minun. Seuraavaksi jouduin jälleen menemään MoPSille jotta saisin lennätettyä senkin Suomeen takaisin epäilyksien hälventämiseksi. Vaihdoin organisaatiolle jääneet/tulleet 0.5 kultaa Perun rahayksiköksi ostaakseni sieltä lipun Suomeen. Suomessa vaihdoin muistaakseni vielä kullaksi tai markoiksi jäljelle jääneet jämät Perun rahasta ja todisteista että organisaatio olisi Perussa käynyt. Loppuun keksin vielä vaihtaa organisaation salasanan jottei Kammo näe yrityksen ostoilmoitusta. Kaiken kaikkiaan seikkailussa meni n. 1 tunti aikaa eRepublikin ollessa tuolloin erittäin buginen ja sen tökkiessä välillä erittäin rankasti. Lähdin reissuun ja palatessani sunnuntaina, sain vihdoin vaihdettua kaivoksen nimen.

Ahneella on paskanen loppu

Aikaa kului ja väliin niin Tonos, Kammo kuin kuka tahansa entinen Hupiministeri tai peräti joku venäläinen mafia oli epäilyksen kohteena. Jossain välissä huomasin kun jotakuta syytettyä epäillessä mainittiin rahat viedyksi Monetary marketin kautta. Menin erepublikin kannulle naureskelemaan maininnalle koska ajattelin että miten se muka olisi mahdollista. Kannulla joku avulias aatu sitten nauroi minulle takaisin että voinko olla niin tyhmä ja selitti että laittaisin vain rahaa vaihtoon halvalla ja sitten pikaisesti toisella tunnuksella hakemaan ne. Se kyllä suoraan sanoen kirpaisi koska olin seikkaillut tunnin ja ottanut isot riskit omalla varsin typerällä tavallani ryöstää kassa. Kaiken lisäksi olin käyttänyt ryöstön aikana valuutan vaihtoa enkä silti älynnyt joten kyllä hävetti. Noh, aika rupesi taas talven mittaan matelemaan joten sain päähäni käydä pelleilemässä hieman porukan kustannuksella kun MoPS vielä hallussani oli. Kirjoitin surullisen kuuluisan artikkelin josta lopulta sitten narahdinkin kun pallopäät kyselivät adminilta IP:tä. Organisaatiolla en tehnyt enää mitään ja kun kaverille koetettiin saada syytökset niskaan niin annoin hänelle salasanan. Ja tosiaan, se ken omistaa sähköpostin MoPS123@suomi24.fi tai jotain vastaavaa niin oli kuka hyvänsä niin hän olisi pystynyt organisaation hakemaan takaisin milloin vain. Vasta talven/kevään aikana kaveri on vaihtanut sähköpostin jottei kukaan hae sitä häneltä pois. Jälkeenpäin olen myös hoksannut että organisaation varantoihin on jäänyt näkyviin Perun rahayksiköstä muisto joka kertoo organisaation joko käyneen Perussa tai omistaneen Perulaista rahaa ja tässä tapauksessa molempia.

Rikollinen ja huijari - JokkeT