Toinen vaaliartikkeli

Day 2,268, 08:04 Published in Finland Finland by Kostaja

Ensimmäinen vaaliartikkelini aiheutti jonkin verran keskustelua, mutta hieman vähemmän oikeista aiheista kuin olisin toivonut. Ilmeisesti tässä vaiheessa ihmisillä ei ollut mitään mielen päällä tai kysymyksiä esitettäväksi. Kritiikkiä tuli siitä, että tavoitteitani ei tunneta enkä ole poliitikkona muutenkaan tunnettu. Lienee paikallaan esitellä tässä artikkelissa hieman lisää tulevan kauden painopisteitä sekä hallituslista. Tällä artikkelilla en voi itseäni tunnetummaksi poliitikoksi tehdä, mutta en koe sen olevan tarpeen. Olen kuitenkin politiikassa ollut mukana kansanedustajana miltei vuoden ( ei yhtäjaksoisesti ) sekä toiminut eSuomen suurimman puolueen puheenjohtajana jo syksystä. Lisäksi tunnettavuutta tärkeämpää tulee varmasti olemaan itse kaudella tehtävä työ ja sen onnistuminen.



Jotta asiat onnistuisivat halutulla tavalla olen kasannut kokeneen hallituksen auttamaan minua todennäköisesti erittäin haastavan kauden ajaksi. Onhan käynnissä uusjako ja sitä kautta erittäin suuri murros. Jos jotain olen oppinut WP😒tä ja WPA😒ta niin sen, että pitkäjänteisyys palkitaan. Jatkuvuutta tarvitaan koska nopeasti toimimalla ei saada mitään pysyvää aikaan. Tämän vuoksi hallituksessa istuu jo viime kaudella olleita henkilöitä. Esimerkiksi TheJuliusCaesar oli luonnollista pyytää neuvonantajaksi koska hänellä on istuvana presidenttinä erittäin hyvä kokonaiskuva vallitsevasta tilanteesta. Tässä on lista kokonaisuudessaan:

Uskonnollinen neuvonantaja/varapresidentti: JudasGoat
Ulkoministeri: Erius
Puolustusministerit: Werde ja Kuuro Kana
Valtiovarainministeri: Fettis
Sisäministeri: Cure/Japa
Tiedotusministeri: Erech
Neuvonantaja: TheJuliusCaesar

Painopisteitä kaudella

Kaudella päällimmäisenä tulee todennäköisesti olemaan kaksi tai kolme asiaa. Jos kauteni alkaa wipestä on se kolmas asia joka tulee hoidettavaksi. Toki liettualaiset tulee karkoittaa muutenkin, mutta EK-vaalit jäävät pitämättä eSuomen ollessa kokonaan valloitettu. Muutoin koen, että on kaksi käsillä olevaa tärkeää tehtävää. Ensimmäisenä meidän on kyettävä pelaamaan liittoumapolitiikkamme huolellisesti ja oikein. Nyt on todennäköisesti mahdollista solmia uusia voimakkaita MPP-sopimuksia ja tässä tehtävässä Erius on vahvoilla. Asiassa tulee edetä hitaasti ja tunnustellen, koska muutkaan maat eivät ole vielä tehneet loppullisia päätöksiään. Emme voi kuitenkaan odottaa liian kauaa vaan on toimittava ennen kuin on liian myöhäistä. Hitaasti mutta varmasti on siis oikea tie.



Toinen tärkeä ja mielipiteitä herättävä asia tulee olemaan Asgard MU/Asgardin armeija. Tätä varten on Fettis pyydetty mukaan valtiovarainministeriksi tekemään laskelmia. Jo tehtyä työtä on tarkoitus jatkaa ja tutkia erilaisia mahdollisuuksia unitin toteuttamiseen. MU:n toteutuminen ei ole varmaa, eikä työtä tehdä siitä lähtökohdasta, että se runnotaan sitten väkisin läpi. Kunhan selvitystyö on saatu pätökseen niin me olemme kaikki viisaampia asian suhteen. Vielä on paljon töitä tämän eteen tehtävänä.

Lisäksi aion pohtia mahdollisuutta laajentaa WPA😒sa ja Saunassa käyttöön otettua treenipaikkatukiohjelmaa. Lyhyesti se on ohjelma jossa vapaaehtoiset tekevät joko lahjoituksia tai lainaavat kultaa/rahaa sitä tarvitseville. Ideana on saada kaikkien pelaajien treenipaikat mahdollisimman pian ylös. MrFluffy on ansiokkaasti hoitanut kirjanpitoa artikkelissaan seuraavaa alea odotellessa. Toimintaan voi tutustua lukemalla tämän: http://www.erepublik.com/en/article/lainan-ruinaajat-tg-aleja-varten-helmikuu-2014-2369301/1/20 Tästä voisi tehdä eSuomen laajuisen tukimuodon joka rahoitettaisiin täysin vapaaehtoisten lahjoituksin.



Odotan vaaleista tiukkoja. Onnea kisaan päävastaehdokkaalleni Kendolle! Katsotaan kumpi juhlii 7. päivä!

-Kostaja, WP:n presidenttiehdokas