[Puheenjohtajan pöydältä] Puoluekaappauksia, orgeja ja pullaa
Hautausmaa
Osa teistä varmasti muistaa, kuinka viime keväällä Unioni kaapattiin ja puolue muutettiin Ruskeaksi Tulevaisuudeksi. Uutta puheenjohtajaa, Kahvi Kuppia, tuettiin yli 15 ulkopuolisella äänestäjällä, eivätkä Unionin voimat riittäneet saamaan puoluetta takaisin seuraavissakaan vaaleissa. Lopulta päätimme perustaa kokonaan uuden puolueen ja jättää Ruskean Tulevaisuuden kummittelemaan puoluekentille.
Viime puheenjohtajavaaleissa nähtiin jälleen puoluekaappaus, jossa vuorostaan Keisarillinen Korppipuolue vallattiin ulkopuolisilla jäsenillä. Myös tässä tapauksessa puolueen nimi vaihdettiin. En tiedä, kuka on kenenkin multi tai kenen äänillä Keisarillinen Korppipuolue kaapattiin, mutta tiedän puoluekaappausten olevan siitä ruumiinosasta, josta Kendo pitää eniten.
Olen kuullut argumentteja, kuinka puoluekaappaukset ovat osa pelimekaniikkaa ja kuinka tällä tempauksella heräteltiin yhteisöä horroksestaan, mutta olen eri mieltä. Aivan kuten valtioihin kohdistuvat PTO:t, myös puoluekaappaukset ovat lähtökohtaisesti tyhmiä. Sen sijaan että kehitettäisiin omaa toimintaa ja kilvoiteltaisiin sillä, kaappauksilla pyritään tuhoamaan toisten pelimotivaatio. Suomi on jo valmiiksi pieni maa eMaailmassa, ja jokainen motivaationsa menettänyt aktiivi on menetys meille kaikille.
Olen myös eri mieltä presidentin päätöksestä antaa Keisarilliselle Korppipuolueelle juuri annettu organisaatio väkisin kaappareille. Voin vain kuvitella, kuinka turhautunut olisin itse ollut, jos Kahvi Kuppi olisi päässyt käsiksi Unionin organisaatioon ja puolueemme lehteen. Puolueen varoja ei ainakaan tämän päätöksen jälkeen uskalla orgeilla pitää.
Noh, onneksi ainakin toistaiseksi Unionin puoluekassa on tallessa ja turvassa. Sillä kustannettakoon tähänkin artikkeliin pieni pullajako keskustelijoiden nautittavaksi.
Rikkain terveisin
Otus Leucotis
Unionin puheenjohtaja
Comments
Puoluekaappaukset ovat pimpistä? 😮 😮
Mut joo, pullaa voisin ottaa
Olen pitkälti samaa mieltä asiassa. Puoluekaappaukset ovat väärin.
Luovutin tosiaan orgin tänään Potaatille. Viivyttelin asiaa niin kauan kuin mahdollista, jotta tilanne selkiintyi mahdollisimman paljon. Kuitenkin lopulta piti todeta, että kaikesta huolimatta Potaatti on nyt Top5 puolueen PJ ja puolueelle orgi sinänsä kuuluu. Tiril (vanha PJ) ei ollut millään perusteella oikeutettu orgiin, joten se oli syytä ottaa pois. Jos olisin toiminut toisin, olisi sekin ollut vaikeasti ja hyvin subjektiivisesti perusteltavissa, ja EK😒sa tällainen vaihtoehto saikin jo ennalta paljon vastustusta.
Tarkemmin ajateltuna olisi ehkä ollut parempi, jos Potaatin puolueelle olisi annettu jokin toinen orgi kuin vanhalle puolueelle kuulunut ribs rahat. Kyseesä on nyt täysin erilainen puolue, joten orgikin voisi olla eri.
Ois ollut varmaan paremmin hyväksyttävissä tämä. Ite en kyllä yksityishenkilönä olisi millään orgilla tehnyt mitään...
bul's
Kraak! Säälipullaa wanhalle ja raihnaalle.
"Olen myös eri mieltä presidentin päätöksestä antaa Keisarilliselle Korppipuolueelle juuri annettu organisaatio väkisin kaappareille. Voin vain kuvitella, kuinka turhautunut olisin itse ollut, jos Kahvi Kuppi olisi päässyt käsiksi Unionin organisaatioon ja puolueemme lehteen."
Itteni oon sitä mieltä, että orgia pitäisi myös osata käyttää..
https://gyazo.com/4b453564c617d88126a3ecd974be83ef
Ja toi rahajuttu on naurettavaa pelottelua. Nytkin pj-vaaleista orgin luovuttamiseen kesti useampi päivä ja siinä ajassa omaisuus varmasti saadaan turvaan, jos epäillään kaappausta.
Ei sitä orgia voi osata köyttää jollei sellaista ole ikinä kunnolla käsiinsä saanu. Ei vauvat osaa käydä potallakaan ennen kuin opetetaan. Mutta eihän eliitti mistään tavallisten kansalaisten ongelmista ja aatteista välitä.
Ite taisin käyttää orgia ensimmäisen kerran pari viikkoa vanhana pelaajana kun olin puolustusministerön alivaltiosihteeri. Siinä tuli opeteltua perusasiat ja ilmeisesti myös liityttyä eliittiin?
Eli aika väsynyttä ja valheellistakin luoda tuolllaista jakolinjaa eliitin ja tavallisen kansan välille
Liityit eliittiin kun rupeat arvostelemaan muiden kokemattomuutta.
Kyllähän se jotain kertoo aktiivisuudesta jos ei 2009 aloittaneena ole vielä herran vuonna 2019 orgiin törmännyt.
Unioni on ainakin hyötynyt tästä poliittisesta liikehdinnästä jäsenmäärällä laskettuna.
Ei sitä voi hyödyksi laskea.
Toki on totta, että koolla ei ole niin väliä vaan sillä miten sitä käyttää. Katsokaa esimerkiksi Wanhoja Partoja.
Asiallista tekstiiliä ja ottaisin leivät.
ai pullaa?
1. En ehtinyt muuten yhtään kertaa ees kirjautua koko orgille siitä syystä että halusin odotella ensin PJ-vaalien tulosten selviämistä. En ollut kovinkaan väärässä kun sanoin jo ennakkoon etten ainakaan omia rahoja laita orgille. Kankkulan kaivoon olisi mennyt.
2. Ennustukseni e😜uolueen jäsenmäärän laskusta ei ollut kovinkaan väärä: Vaalien aikaan jäseniä oli 19, nyt enää 11. Lopuistakin varmaan puolet on joko ekuolleita tai ei-kovinkaan-aktiivisia ainakaan tähän asti.
TL😉R pulzz
Leipä?
6/5 artiglos
Teit sitten comebackin jo?
Asiallinen ja hyvin kirjoitettu artikkeli rötösherroista ja puoluekaappaajista.