[Unioni] Kulttuuriteko16 - Coming soon!

Day 3,243, 06:57 Published in Finland Poland by Hautausmaa


Unioni täällä, riemua keräämässä!
Oma kulttuuritekosi säkin nyt tee,
pääset mukaan meidän posseen eeppiseen!




Rakas eSuomi,

on taas se aika vuodesta, kun keräännymme yhteen juhlimaan eri kisojen merkeissä sitä valitettavaa faktaa, että olemme vieläkin koukussa tähän peliin. Viime vuoden Kulttuuriteon, kuten sitä edeltävänkin, piti olla jo viimeinen laatuaan, mutta täällähän me edelleen roikutaan. Tulkaa siis sankoin joukoin foorumin rauniolle uhraamaan multeja ja rukoilemaan Z-jumalaa, jotta pääsimme pois ja löytäisimme valon.

Kisailut aloitetaan viikolla 42, ja tapahtuma kestää noin kuukauden. Palkinnot ovat totutusti huikeita, ja rahaa on muutenkin tapahtumassa liikkeellä varsin runsaasti. Täsmällistä budjettia ei tällä kertaa ole, mutta tähtäämme jälleen 50-75k markan lukemiin.




Kulttuuritekoon on perinteisesti kuulunut tarinakilpailu, kuvakilpailu ja runokilpailu. Kuitenkin viime vuoden palautekyselyssä tuli kehitysidea, jossa ehdotettiin kuvanmuokkausten ja itse paintilla piirrettyjen teosten erottamista omiksi kilpailuikseen. Asiaa käsiteltiin Unionimafian kulttuuriosaston kulttuuritekotoimikunnan toimenpideohjelmakokonaisuutta koskevassa alustavassa neuvotteluriihessä, mutta emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, joten päätimme antaa tämän asian suhteen vallan kansalle.

Kertokaa siis kommenteissa, haluatteko vain yhden yleisluontoisen kuvakilpailun, vai erotella piirustukset omaksi osiokseen. Vaivanpalkaksi vastaamisesta on tarjolla 25 q7-tankkia.





Lienee parasta muistuttaa myös tänä vuonna, että punatulkkujen vahingoittaminen tapahtuman aikana on ehdottomasti kielletty. Säännön rikkominen johtaa hylkäykseen.

- Unionimafian kulttuuriosasto