[SK] Kuluneen kuun toimintaa
AFFENA INC
Joulukuu on ollut Suojeluskunnalle selkeän nousukauden aikaa. Esikunnan vaivannäön ja sotilaiden työn hedelmänä taisteluyksikkö on päivä päivältä iskenyt enemmän, siihen on liittynyt uusia aktiivijäseniä samaan aikaan kun kaikki ovat päässeet hyötymään jopa ylimääräisistä varustejaoistakin.
Kaiken kaikkiaan, voi tyytyväisenä todeta että SK:n toimintamallit ovat vakiintuneet oikeille kohdilleen ja MU toimii niin kuin sen pitääkin.
Q6-Aseet ja muita varustehuollon innovaatioita
Varusteiden jakelu on yksi tärkeimpiä Suojeluskunnan toiminnan osa-alueita, sillä mitä ideaa on sotilaissa joita ei voida varustaa asianmukaisesti?
Noin joka kolmas suojeluskuntalainen työskentelee SK:n tuotantolinjalla, josta vastineena sotilaille jaetaan vähintään viikottaisesti aseita ja muonaa. Tämän viikkojaon koko on yleensä ollut n. 25-30 Q5-asetta ja vähintään niiden käyttämiseen vaaditut määrät pullaa, eli ainakin 1250-1500 welness-pistettä aina sunnuntaisin.
Tuotantolinjalla pitää kiirettä
Nyt voimme kuitenkin tyytyväisinä ilmoittaa varustetuotantomme uusista muutoksista, nimittäin SK:n käyttöönsä saamista kahdesta Q6-asetehtaasta, joista toisen sotilasyksikön onnistui lunastaa käyttöönsä 30g suuruisella maksulla. Summa kasattiin osittain valtion myöntämistä tuista ja osittain jäseniltä kerätystä kolehdista. Tästedes aseistus tulee siis olemaan pääasiassa Q6-tasoa.
Likipitäen viimeiset Q5-aseet jaettiin SK:n varastosta 25. päivän viikkojaossa (n. 810 asetta).
Kaikki SK:n jäsenet ovat oikeutettuja viikkojakoon. Jos haluat itsekin osallistua, voit ilmoittautua MU:n komentajalle tai rykmentin kapteenille tätä varten. Tämän jälkeen tulee 24h kuluessa lisäinfoa, kuten ohjeet SK:n työpaikkaan ja tarvittaessa muuttamista varten. Suojeluskunta kustantaa muuttorahat.
Ylimääräiset varustejaot
Kuluneen joulukuun aikana Suojeluskunta järjesti kaikille jäsenillensä (ei siis ainoastaan tuotantolinjalla työskenteleville) kaksi ylimääräistä varustejakoa. Niistä ensimmäisessä, itsenäisyyspäivän jaossa, jaettiin kaikille ilmoittautuneille jäsenille 10 Q5-asetta ja 50 Q5-pullaa. Toisella kertaa taas, joulukuun 24. ja 25. päivänä, lahjoitettiin 10 Q6-asetta ja samat 500 welness-pistettä kaikille hakijoille.
Sotilasyksikön visuaalisen ilmeen kohennusta
Suojeluskunnan hiljaittain käyttöönsä ottaman logon lisäksi MU
😒sa valmistellaan myös kunnollisia univormuja, joita jäsenet voivat halutessaan ottaa käyttöönsä. Mitään ei ole toistaiseksi lyöty lukkoon, mutta tähän mennessä on muun muassa irkissä tullut ideoitua seuraavannäköistä valikoimaa.
Vasemmalta oikealle: komentajan, kapteenien ja rivijäsenten univormut:
(Klikkaa kuvia suuremmiksi)
Lisäksi on ajateltu vielä eRepublikin default-avatareita käyttäviä seuraavanlaisella:
Lisää keskustelua univormuista mm. suojeluskuntalaisten omassa feedissä.
Tiedotteita suojeluskuntalaisille
Vielä lopuksi hieman tiedotusluonteista asiaa SK:hon kuuluville:
- Rykmenttien tiivistämistä jatkettaneen tulevaisuudessa, joten muistakaa hyväksyä kutsut toisiin rykmentteihin. Tämän yhteydessä myös 30 päivää taistelematta olleet potkitaan pois.
- Kannattaa käydä myös IRC
😒sä kanavalla #eSuojeluskunta @QuakeNet. Muun muassa Suojeluskunnan johto toimii pitkälti kyseisen kanavan kautta.
- Myös omia logo- ja univormuehdotuksia saa tehdä. Mitään kilpailua SK ei kuitenkaan järjestä.
- Suojeluskuntalaiset
http://www.erepublik.com/en/main/group-show/1175
Comments
KDP! o/
SK! \o
KDP! \o
KDP! o/
KDP! o/
KDP! o/
SK! o/
Kaikki ovat tervetulleita jäseniksi!
Liittyisin jos en olisi SA hommissa!
homoseksuaalisuus on rikos! kauan eläköön kristillisdemokraatit!
KDP! o/
o/
Disclaimer: Tämä kommentti ei ole SK vastainen. Ainoastaan vitutuksen purkaus eSuomen poliittiselle hiekkalaatikolle.
Tässä taasen malliesimerkki, miksi eSuomen sisäsiittoinen ja itsekeskeinen politisointi ei toimi. Kun kaikkien rakas Seppo perusti Sinisen Puolueen MUn, ei valtio saanut sitä tukea missään nimessä, koska kyseessä olisi ollut _tietyn_ puolueen tukeminen. Nyt hiljalleen näitä MUita on saadun hyvän opin pohjalta syntynyt muillekkin, mutta nyt valtio voi kaikessa rauhassa tukea tietyn puolueen ajamaa toimintaa.
SK:n esittelystä: "Suojeluskunta on Kansallisdemokraattisen puolueen organisoima sotilasyksikkö"
Artikkelista: "Summa kasattiin osittain valtion myöntämistä tuista"
En voi kysyä kuin MITÄ VIT...?
Eiköhän olisi aika todella pyrkiä siihen tasapuoliseen ja läpinäkyvään kohteluun edes leikisti. Täällä eSuomessa kun jaksetaan ajasta ikuisuuteen huudella elitismistä jne skeidasta, niin tämähän sitä on parhaimmillaan.
runk-runk
Ainiin HAIL NORSUNLUUTORNI o//
Valtion tukiohjelma on kaikille sotilasyksiköille avoin, joten tarttukoon siihen aivan vapaasti ne jotka yhteistyötä kykenevät tekemään.
SK! o/
KDP! o/