[KDP-SK] Kutsu puoluekokoukseen ja SK-asiaa

Day 1,433, 01:13 Published in Finland Finland by AFFENA INC

Sattuneesta syystä kulunut viikko on ollut yksi aktiivisimmista mitä eSuomi on nähnyt aikoihin. KDP ei ole ollut poikkeus, sillä puolueen eri projektit ovat pitäneet ainakin puoluehallituksen kiireisenä. Tämä työ on kuitenkin kannattanut ja paljon on saatu aikaan.
____________________________________________________________________________

Puoluekokousta valmistellessa
Jälleen on se aika vuodesta kun eduskuntavaalit lähestyvät, ja samalla myös kerran kuussa pidettävä KDP:n puoluekokous, jossa jäsenet kerääntyvät pohtimaan puolueelle tärkeitä asioita.

Kokouksen tarkkaa ajankohtaa ei ole toistaiseksi lyöty lukkoon puolueen sovitellessa vielä jäsentensä aikatauluja kohdilleen, mutta mitä todennäköisimmin se tullaan järjestämään muutamaa päivää vaalien jälkeen. Toivotamme kaikki KDP:n foorumialueelle ilmoittautuneet jäsenet tervetulleiksi seuraamaan kokousta ja ennen kaikkea käyttämään ääntänsä.

Kokouksen asialista:
1. Puoluehallituksen virallistaminen
2. Presidenttiehdokas
3. Eduskuntavaalien analysointia
4. Tiedotus ja medianäkyvyys
5. Aloittelevan kansallisdemokraatin opas
6. Hupitoiminta
7. Puolueen kantoja ajankohtaisiin kysymyksiin
8. Muut asiat

Koko asialistan pääsee näkemään KDP:n eSuomen foorumeilla olevalta keskustelualueelta.


Tavalliselle jäsenelle puoluekokous onkin erinomainen tapa saada äänensä kuuluviin keskusteltaessa puolueen tulevaisuudelle tärkeistä asioista. Puoluekokous on myös ylin päätöksentekijä puolueessa, siitäkin huolimatta että ehkä näkyvin rooli asioiden hoidossa menee usein puheenjohtajalle ja puoluehallitukselle.


KDP:n herrasmiehet tapaavat jälleen puoluekokouksen merkeissä

Muista siis pistäytyä ilmoitettuna ajankohtana puolueen salaiselle IRC-kanavalle seuraamaan kokousta!
____________________________________________________________________________

Suojeluskunta valmiina taistoon
Sattuneista viivästyksistä huolimatta KDP:n organisoima sotilasyksikkö Suojeluskunta on viimein toimintakunnossa. Tästä eteenpäin SK voi nyt keskittyä Viron rintamalla käytäviin taisteluihin aktiivisen varusteidenjakelun ja operaatioiden merkeissä.

"Suojeluskunnassa ollaan nyt päästy pisteeseen, jossa varusteiden jako alkaa. Olen itse tyytyväinen, sillä muutama vaikea kysymys on nyt selätetty ja voimme nyt rauhassa keskittyä tulevaan. Jäsenmäärä lopulta määrittää minkälaiseksi Suojeluskunnan toiminta tulevaisuudessa muotoutuu."
- Melmis, Suojeluskunnan päällikkö

Jotta suomalaisten voima taistelukentillä voitaisiin maksimoida, Suojeluskunta iskee valtion taistelukäskyjen mukaan kuitenkin panostaen nimenomaan kotirintaman koitoksiin. Yksikkö on haluttu myös pitää avoimena; taistelijoiden ei tarvitse kuulua KDP:hen, eikä heiltä vaadita muuta kuin valmiutta taistella isänmaan puolesta.

Suojeluskunnassa on nähty parhaimmaksi ottaa ns. "orjatyömalli" käyttöön. Niin negatiiviselta kuin se kuulostaakin, kyse on itse asiassa erittäin toimivasta järjestelmästä. Perusideana on että SK jakaa tehtaissaan työskenteleville viikottaisen varustepaketin ruokaa ja aseita. Myös ajoittain järjestettäviin operaatioihin jaetaan varusteita ensisijaisesti tehdastyöläisille. Tällä tavalla saavuteen huomattavasti suurempi etu kuin sillä että jokainen työskentelisi muissa yrityksissä viidenkymmenen markan palkallansa. Jos sinua siis kiinnostaa tällainen, voit ottaa rohkeasti yhteyttä SK:n johtoryhmään, kuten Melmikseen.

Lisätietoja saat kysymällä tai myös eksymällä vaikka suojeluskuntalaisten omalle IRC-kanavalle
#eSuojeluskunta @QuakeNet



Suojeluskunnan toiminnan hiomista jatketaan vielä seuraavien viikkojen aikana, tavoitteena entistä tehokkaampi ja vakavasti otettavampi taisteluyksikkö.
____________________________________________________________________________

KDP:n tukiohjelma
Noin viikko sitten syttyneen "vauvaboomin" myötä KDP näki tarpeelliseksi oman tukiohjelman käynnistämisen aloittelevien pelaajien tukemiseksi. Kahden Q5-aseen ja 200 welness-pisteen suuruista tukipakettia pystyi hakemaan kommentoimalla tukiartikkeliin, minkä moni esuomalainen tekikin.

Tukiohjelma on tähän asti ollut menestyksekäs, jopa siitäkin huolimatta että suuren hakemustulvan johdosta jaettavan pullan määrää jouduttiin laskemaan 150 welnessiin tarvikkeiden riittävyyden varmistamiseksi. Tähän mennessä KDP on vajaan viikon aikana jakanut avustuksia n. 22 000 markan edestä. Tahdommekin kiittää tästä jäseniämme jotka yhteistoiminnallaan ja avokätisyydellään ovat tämän tehneet mahdolliseksi.

Kyseinen tukiohjelma löytyy täältä.


KDP:n järjestämiä varusteita uusien pelaajien käyttöön
____________________________________________________________________________

Onnistuniden projektien jälkeen KDP jatkaa toimintaansa myös valmistautumalla 25. päivän eduskuntavaaleihin. Puolue tulee julkaisemaan vielä erillisen vaaliartikkelinsa, joten muista käydä ennen äänestämistä tutustumassa kansallisdemokraattien virallisiin ehdokkaisiin! Siihen asti kuitenkin, hyvää syksyä kaikille lukijoille ja jäsenille.

Terveisin,
KDP:n puoluehallitus