[KDP] Presidentinvaalit

Day 1,412, 07:51 Published in Finland Finland by AFFENA INC


Elämme vaikeita aikoja eSuomessa. Maa on jatkuvassa sodassa naapurimaan Viron kanssa ja artikkelin kirjoitushetkelläkin olemme vain puoliksi kartalla. Maalla on kuitenkin vahvat suhteet EDEN:iin, ja sieltä saadaan aina silloin tällöin apua. Mutta maan tilanne ei yleisesti ottaen ole hyvä. Yhteisössä kuitenkin vielä henki pihisee, eli meillä on ehkä vielä jotain toivoa.

No mitä nyt sitten tarvittaisiin? Toimivaa armeijaa, ulkomaansuhteita, uusia pelaajia? Miten olisikin siis vaikka vahva ja osaava presidentti, joka toisi maahan näitä asioita, ja joka rautaisessa otteessaan ohjastaisi Suomen voitosta voittoon? Kuulostaa hyvältä, eikö vain?

Noh, jälkimmäistä asiaa on vaikea luvata, mutta siihen voi aina pyrkiä. Melmiksen presidenttikausi alkaa olla lopuillaan, ja uusiin vaaleihin on aikaa enää kolme päivää, ja ehdokkaita maan uudeksi johtajaksi on ilmoittautunut muutama kappale. Yksi heistä on Kansallisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Erius, joka tunnetaan paljosta kokemuksestaan laajalla alalla, niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Erius jos kuka jaksaa ja osaa presidentin taakan kantaa ja kokemuksen ja osaamisen lisäksi herralta löytyy myös sitä tärkeintä, eli intoa tähän pestiin.

KDP päätti puoluekokouksessaan viime torstaina yksimielisesti antaa tukensa kokeneelle Eriukselle. Hän onkin tästä ohimennen omassa kampanjassaan jo maininnut, mutta puolueen virallinen ilmoitus asiasta on tähän mennessä puuttunut, joka nyt kerrotaan tämän artikkelin myötä.



Kuten herran omista vaaliartikkeleista voi huomata, on Erius pitkän eUransa aikana ehtinyt toimia monenmonessa, jos minkälaisessa virassa. Lista on niin pitkä, ettei hän itsekään kehdannut aivan kaikkea mainita, eihän sitä olisi kukaan jaksanut lukeakaan! Kokemusta häneltä löytyy paljon niin puolue- ja eduskuntatasolta, kuin myös valtionjohtotasolta ja peräti liittoumatasolta. eSuomen ja eSingaporen entisenä presidenttinä ja moninkertaisena ulkoministerinä hän tuntee ulkopolitiikan salat kuin omat taskunsa, ja hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat toimineet jonkun sotilasliiton johdossa, Eriuksen tapauksessa Sol-liittoumassa.

Ulkopolitiikka on todellakin Eriuksen todellinen vahvuus. Tätä osa-aluetta voisi väittää jopa presidenttiyden tärkeimmäksi alueeksi, ja tällä saralla Eriukselta löytyy huomattavasti enemmän kokemusta kuin vasta-ehdokkailtaan. Oman kampanjansa mukaan hän aikoo toimia aktiivisesti ulkopolitiikassa ja herättää keskustelua eSuomen liittoumapolitiikasta, ajaen itse EDEN-myönteistä linjaa. Lisäksi armeijan toiminnan parantaminen on kauden tehtävälistalla, ja rekrytointitoiminnan herättäminen on hänellä myös ajatuksena.

KDP uskoo siihen, että Erius kykenee pestin hoitamaan kunnolla, ja miksi ei hoitaisi. Koska osaamista, kokemusta ja intoa löytyy, voi hänen ehdokkuuteensa suhtautua hyvin luottavaisin mielin. Lisää ajatuksia voitte lukea herran omasta kampanjastaan hänen omasta lehdestään (linkit alla).

Ilmoitus ehdokkuudesta
Henkilöhistoria
Päämäärät ja tavoitteet

Muistakaa siis äänestää vaalipäivänä Eriusta!





2.10.11
-onnex
-KDP