[KDP] Muutakin kuin kirjainlyhenne - Osa II

Day 1,327, 06:17 Published in Finland Finland by AFFENA INC
Edellisessä julkaisussa kerroimme puolueessa vallitsevista tavoista ja siitä miten KDP todella toimii. Tänään otamme kuitenkin toisenlaisen lähestymistavan, nimittäin pureudumme Kansallisdemokraattien historiaan ja siihen aatemaailmaan jota KDP oikeasti edustaa. Puolue on nimittäin hiljattain täyttänyt kaksi vuotta taipaleellaan eSuomen kehittämiseksi, joten pieni artikkeli tästä voisikin olla paikallaan.

Tie tähän päivään
Puoluepolitiikka ei ole aina ollut niin tasaista kyytiä kuin mihin nykypäivänä on totuttu. Ehkä yhtenä jännittävimmistä jaksoista voidaankin pitää vuoden 2009 kesää ja syksyä, jotka olivat myös KDP:n alkuaikoja.

Kaiken pahan alku ja juuri
Kansallisdemokraattinen Puolue on virallisesti perustettu kesällä 2009 ja on jatkanut toimintaansa siitä aina tähän päivään asti. Myrskyisä alkutaipale sai tuolloin alkunsa silloin toimineen, enemmänkin eSuomen äärioikeistoa edustaneen Isänmaallisen Kansanpuolueen rippeistä. IKP oli ajautunut poliittiseen umpikujaan, sitä vaivasivat heikko aktiivisuus ja sisäiset ristiriidat jotka kytivät suurelta osin puolueen radikaalin siiven ja uudistusta ajaneen puoliskon välillä. Lukuisien käänteiden jälkeen, IKP:n taru päättyi lopulta kesäkuun lopulla puolueen kuulun johtohahmon Vihtorin ja tämän kannattajien, ns. "vihtorilaisten" lähdettyä ja perustettua Kansallisen Korppipuolueen ajamaan radikaalia politiikkaansa. Aiemmat puheenjohtajavaalit voittaneet uudistusmieliset kärjessään puheenjohtaja Noplamodo sekä Rauhamaki ja Stogis reagoivat vuorostaan tähän puoluehallituksen hätäkokouksella joka päätyi lakkauttamaan Isänmaallisen Kansanpuolueen. Pian myöhemmin tätä uudistusmielistä politiikkaa jatkamaan perustettiin 6.7. Kansallisdemokraattinen Puolue, jonka perustajajäseniksi päätyivät Noplamodo, Stogis, Rauhamaki ja Keijo Kemmanen.


Kaikkihan muistavat Vihtorin?

Stogiksen noustua ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, alkoi pian ankara poliittinen taisto, jossa KDP:n maltillisen kansallismielinen oikeistopolitiikka ja KKP:n populistinen äärioikeistollinen liike ottivat toisistaan mittaa. Seuraavien kuukausien aikana KDP syvensi yhteistyötä LEP:in kanssa, osallistui esimerkiksi elokuussa presidentti Gabriel Lavanchen hallitukseen ja päätyi syyskuussa antamaan tukensa presidentinvaaleissa LEP:in ehdokkaalle Avecille. KKP taas puolestaan lähentyi SP:n kanssa, josta myös siirtyi jatkuvasti jäseniä korppien riveihin.

Tuon vuoden syksyä tulivat leimaamaan jatkuvat poliittiset väittelyt sekä KDP:n ja KKP:n välinen kilpailu eSuomen merkittävimmän oikeistopuolueen ja IKP:n todellisen seuraajan asemasta. Korpit eivät kuitenkaan alussa siipien alle saadusta tuulesta huolimatta onnistuneet koskaan tärkeimmässä tavoitteessaan nostaa puolueen johtohahmoa Vihtoria presidentiksi, ja vauhti alkoi hiipumaan. Sittemmin loppusyksystä KDP:n paikka suomalaisten puolueiden keskuudessa alkoi vakiintumaan ja puolue onnistui myös nostamaan kansanedustajiensa määrää, tietenkin kilpailevien puolueiden kustannuksella.


Puoluepolitiikka oli noina aikoina hieman erilaista.

Nouseva KDP
Viimeinen merkittävä näytös tässä oikeistopuolueiden taistelussa alkoi vuoden 2009 joulukuun eduskuntavaaleissa. KKP oli lähestynyt KDP:tä aikeinaan neuvotella vaaliliitosta puolueiden välillä. Neuvotteluihin suostuttiin, ja ne pidettiin 22. päivänä, vain kolmea päivää ennen vaaleja. Jälleen puheenjohtajaksi valittu Stogis kieltäytyi korppien ehdoista ja ilmoitti tästä seuraavana iltana, vain vähän ennen ehdolle asettautumisen aikarajaa. Tästä seurauksena KKP joutui epäedulliseen asemaan ja loi viime hetkillä vaaliliiton SP:n kanssa, mikä johti suurin vaikeuksiin jo muutenkin hankalassa ehdokasasettelussa. Vaalit päättyivät KDP:n voittoon kahdeksalla kansanedustajalla KKP:n jäädessä täysin ilman paikkoja.

"Oikeiston sisällissodan" voidaan sanoa vaimenneen vuodenvaihteen jälkeen tammikuun presidentinvaaleissa 5.1.2010. Kaikki tiivistyi kahden pääehdokkaan, KDP:n ja LEP:n tukeman Stogiksen sekä KKP:n ja SP:n Niittimiehen väliseen taistoon. Vaalit päättyivät KDP:n voittoon Stogiksen saadessa 46.48% äänistä. Tuon jälkeen viimeinen naula korppien arkkuun lyötiin puolueen hajotessa saman vuoden tammikuussa ja jäsenien siirtyessä enimmäkseen Sinisen Puolueen riveihin. KDP:n ja LEP:n kansallisliberaali rintama oli selviytynyt voittajana ja saattoi kääntää katseensa eteenpäin.

Kiihkeistä alkuajoista aina tähän päivään saakka, KDP on lannistumatta jatkanut yhtenä eSuomen merkittävimmistä oikeistopuolueista. Noita tapahtumia ovat nyt seuranneet uudet haasteet, niin voitot kuin takaiskutkin. Nykyään tunnetaan kolme presidenttiä jotka ovat tulleet KDP:n riveistä: Stogis, Ollizu ja Erech. Usein presidenttiys on myös jäänyt pienestä kiinni, esimerkiksi eräät vaalit puolueen ehdokas onnex hävisi kahdella äänellä. Samaten KDP:n jäsenet ovat jo tuttu näky hallituksessa ja eduskunnassa, ennätyksen kansanedustajissa ollessa puolueella 13. Voimmekin olla vakuuttuneita siitä että puolue tulee jatkamaan työtään vielä pitkälle tulevaisuuteen.


Tämäkin on yksi KDPläisten lukuisista saavutuksista.

Tämän KDP:n wikisivulta tiivistetyn historiakatsauksen lisäksi voi tutustua puolueen lehden vanhoihin artikkeleihin eri ajoilta:
Alkuaikojen tiedoite puolueen synnystä
Toissajouluinen voitto KKP😒
Yksivuotisjuhla-artikkeli

Kansallisdemokraattinen aate
Huomattava osa eSuomen päätöksenteosta ja vaikuttamisesta tapahtuu jollain tasolla puolueiden kautta. On siis hyvä tietää millaista poliittista linjaa puolueet kannattavat.

Kansallisdemokraatit edustavat maltillista ja kansallismielistä oikeistopolitiikkaa jossa avainsanoja ovat muun muassa kansanvalta, markkinatalous ja luonnollisestikin; itsenäinen eSuomi. Pohjana uskottavalle toiminnalle puolue tavoittelee asiallisuuden ja aatteellisuuden tasapainoa jossa näkyvät myös niin kohtuu kuin joustavuuskin.

Ensisijaisena pyrkimyksenä on ajaa nimenomaan suomalaisten hyvinvointia. Jotta tämä olisi mahdollista, painottaa KDP etenkin toimivan talouspolitiikan ja mahdollisimman uskottavan puolustuskyvyn merkitystä. Näin myös vihollismaihin kohdistuvat sotatoimetkin ovat hyväksyttävissä kun kyse on kansakunnan etujen turvaamisesta.


Puolueen tunnusvärit ovat sininen, punainen ja valkoinen omine merkityksineen. Sininen ja valkoinen konservatismista, antikommunistisesta katsomuksesta ja maamme lipun väreistä, punaisen taas symboloidessa kansallista vallankumousta ja isänmaan puolesta vuodatettua verta.

Alapuolella on avattuna joitakin puolueohjelman kohtia eri politiikan osa-alueilta:

Puolue ja sisäpolitiikka
Koska toimivan kansanvallan säilyminen on puolueelle tärkeää, sen turvaamiseksi on oleellista että eduskunnalle annetaan todellista painoarvoa. Vallan ei tule keskittyä hallituksen ympärille, vaan sen tulisi jakaantua tasaisesti eri elinten välillä, mutta kuitenkin niin ettei käytännöllisyys vaarannu. Saman ajatuksen pohjalta KDP haluaa välttää niin sanotun turhan byrokratian syntymistä, moisen ollessa tarpeetonta varsinkin eSuomen kokoisessa valtiossa.

Kyse on toimivuuden, vahvan johtamisen ja demokratian sekä oikeudenmukaisuuden tasapainosta.


Mitäpä siihen lisäämään...

Puolue ja talous
KDP lähtee siitä että suomalaisen yritystoiminnan on oltava ensisijaisesti kansalaisten, ei valtion tai minkään muun organisaation käsissä. Poikkeuksena ovat eSuomen puolustusvoimain omat yritykset joiden toiminta on elintärkeää armeijan varustamiseksi. Valtion ulkomaansijoituksia ei puolue myöskään vastusta.

Samaten valtion tulee myös antaa painoarvoa parhaansa mukaan kotimaisen tuotannon ja työpaikkojen tukemiselle sekä kannustaa samalla kansalaisia yrittäjyyteen.

Puolueen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Ei pidä ymmärtää väärin, vaikka KDP julistaa ajavansa ensisijaisesti suomalaisten etuja, ei ulkomaansuhteitakaan saa jättää retuperälle. Hyvin pitkälle EDEN/Terra-myönteisenä puolueena KDP uskoo näitä etuja ajettavan parhaiten tiivistämällä toimintaa entisestään ystävällismielisten valtioiden kanssa ja luomalla uusia suhteita joihin voi myöhemmin nojata.

Itsenäisyyden ja vapauden suojaamiseen on tietenkin myös eSuomen annettava panoksensa. Siksi mahdollisimman uskottavan puolustuskyvyn ajamisen lisäksi puolue vastustaa eSkandinavia-hanketta, ellei kyse ole sitten aivan viimeisenä keinona toteutettavasta oljenkorresta eSuomen olemassaolon turvaamiseksi.


KDP osallistumassa taisteluun eSuomesta.

Linkkejä KDP😒
Puolueen eRepublik-sivu
Foorumialue
Puolueen lehti
KDP eRepublik-wikissä
Puolueohjelma
Sääntökirja (Ei täysin päivitetty, työ meneillään parhaillaan.)
KDP:n IRC-kanava Quakenetissä

Jälleen yksi artikkeli lähenee lopetustaan, luultavasti viimeinen jota tällä kaudella tullaan todistamaan. Tavoitteita tällä onkin ollut monia, kuten ensisijaisesti lisätä KDP-tietoutta ja korjata joitakin väärinymmärryksiä joita aina ajoittain nousee esiin. Toivon mukaan puolue on tässä onnistunut.

Kiittäen artikkeliprojektiin osallistuneita ja toivottaen hyvää kesää lukijoille.
- KDP