[KDP] Kansallisdemokraateille ennätyksellinen vaalivoitto
AFFENA INC
Suomalaiset!
Tänään aamulla päättyneet eduskuntavaalit päättyivät Kansallisdemokraattisen puolueen historialliseen vaalivoittoon. KDP sai nostettua paikkamääränsä seitsemästä yhdeksään ja nyt se hallitsee 22 prosenttia eduskuntamme paikoista. KDP on palauttanut asemansa eduskunnan suurimpana oikeistopuolueena Sinisen Puolueen saadessa vain 7 paikkaa ja ISKTR:n 5 paikkaa. Yhteensä nämä saivat 12 paikkaa koko oikeiston saadessa 21 paikkaa. Lukijat voivatkin laskea, että tammikuun vaaleissa äärioikeiston kannatus kanavoitui SP:lle, kun taas näissä vaaleissa ISKTR aiheutti SP:n vaalitappion.
KDP on nyt jaetulla kakkossijalla Red Jihadin kanssa. Liberaalilla Edistyspuolueella on nyt vain yksi paikka enemmän kuin näillä kahdella puolueella.
Vaalit eivät silti olleet mitään äänestysaktiivisuuden riemujuhlaa. Äänestysprosentti oli vain 26,46 prosenttia, kun tammikuussa se oli 34,39 prosenttia. KDP:n äänisaalis oli nyt 51 ääntä, kun taas tammikuussa se oli 50. Joulukuussa se oli tosin 70 ääntä. KDP:n saama osuus kaikista äänistä 7,88 prosenttia äänistä, joten KDP jälleen osoitti ihmeellisesti iskukykynsä vaaleissa ja sai vielä lisäpaikkoja. Puolue näytti jälleen vaalitehokkuutensa, joka on eSuomen poliittisessa historiassa lähes käsittämättömän tehokasta ja poikkeuksellista. KDP pienistä resursseistaan huolimatta kantaa harteillaan raskasta vastuuta.
Kansallisdemokraattinen puolue tulee toteuttamaan eduskunnassa isänmaallista ja oikeistolaista politiikkaa pyrkien kansallismielisen, vapaan, vauraan ja vakaan kansakunnan rakentamiseen entistä vahvemmaksi. Seuraavat presidentinvaalit lähestyvät ja niissä on KDP:n merkitys on keskeinen. Totuttuun KDP keskustelee ja punnitsee pitkään ehdokasvaihtoehtoja ja ilmoittaa lopulta viimeistään pari päivää ennen presidenttiehdokkaansa.
KDP onnittelee kaikkia kannattajiaan, edustajiaan ja jäseniään mahtavasta vaalituloksesta. Samoin KDP kiittää oikeistolaiselle ja isänmaalliselle politiikalle annetusta tuesta. KDP kiittää kansallisdemokraattisen politiikan saamasta luottamuksesta ja tekee jälleen kerran parhaansa maamme puolesta.
Kansallisen demokratian puolesta!
Comments
eSuomen politiikka on suhteellisen kuraa... Suurin osa vaan trollailee/flamettelee/puhuu paskaa. Sozz for offtopic, mut eSuomi ei vaikuta kovin yhtenäiseltä ja peliä pelaavat vaikuttavat suurin osa olevan 12-18 vuotiaita lapsia 😕
@Ringk, RL kokoomus haluaa 16 vuotiaille äänioikeuden kunnallisvaaleihin. Voi sitä riemua!
Tulihan se artikkeli, kun vain jaksoi odottaa.
Jees, LEP win.
greets from poland 😉 v+s
Vote'n'Sub
😆V+S
Great article! V+S
Thanks God there is google translate... Finnish ain't an easy language 😉
vote🙂
en kyl tajuu ulkomaalaisii :F
Onnea vaan teillekin.
Toivottavasti saatte tehtyä jotakin aseiden hinnalle.
Lupaan äänenni ensivaaleissa jos jokin kartelle tai muu saadaan aikaiseksi.
Aseiden hinta tippunut 2kk 5fim😒tä 3fim:iin
Näin ei voi jatkua.
Lolzg, itse asiassa KDP jakaa toisen sijan Red Jihadin lisäksi SP:n kanssa koska minä ja Ganja olemme SP:läisiä vaikka vaaleissa olimmekin ISKTR:n (menikö oikein 😃) kautta ehdolla. Itse olin siksi sitä kautta ehdolla että tulin vähän puskasta ja en tahtonut änkeä SP:n soppaa sekottamaan vaan uusi, itselleni täysin tuntematon puolue sai olla hyppyrinä.
Kiitti Jokke infosta. En tiennyt sitä.
//Stogis