Salamivoimat - hauska ja kaikin puolin makoisa MU, 5/5
Ruben Lagus
Olen tehnyt juttusarjaa yksityisistä military uniteista. Periaatteena on siis ollut, että vietän yhden viikon kussakin unitissa ja lopuksi julkaisen muutamia ajatuksia lehdessäni. Viime viikolla tutustuin Lapinjärven legioonaan, ja tällä viikolla vuorossa oli Salamivoimat.
Yleistä salamivoimista. Tämä sotilasyksikkö perustettiin viime vuoden loppupuolella ensin nimellä Spurdoiluvoimat. Keskeisiä henkilöitä ja unitin johtohahmoja ovat olleet nykyinen johtaja Vohvelimies sekä ajoittain johtoasemassa ollut Spudrobera. Salamivoimat on puoluevapaa, joskin ns. salamipropaganda on keskeisessä roolissa unitin toiminnassa. Unitilla ei ole virallista irc-kanavaa, mutta unitin jäsenet hengaavat yleisesti #Spurdoiluvoimat ja #AH kanavilla.
Organisaatio ja varustejako. Salamivoimat pyörii tällä hetkellä vahvasti Vohvelimiehen ympärillä, ja hän organisoi unitin toimintaa. Vakiintunutta muuta johtoryhmää ei ole. Varustejako järjestetään pääosin pullajakona, jota on saatavilla aika-ajoin feedissä. Myös pyynnöstä pullaa yleensä on saatavilla. Tukien noustessa on käsittääkseni unitissa odotettavissa uudistuksia, ja tiettävästi Vohvelimies suunnittelee näitä jo kuumeisesti. Kaiken kaikkiaan organisaatio on epäselvä ja vakiintumaton verrattuna esimerkiksi viime viikon esittelyssä olleeseen Lapinjärven Legioonaan.
Daily Order oli aina voimassa, ja säädetty Valtion määrittelemän prioriteetin mukaan ainakin omassa rykmentissäni. Ei siis moitteen sijaa tässä asiassa.
Yleinen meininki. Vastaanotto oli hyvä ja innostunut. Heti aluksi liittymiseni oli noteerattu muutamalla herjalla feedissä. Sain lisäksi Vohvelimieheltä aloitusinfo viestin. Salamivoimissa harrastetaan rankaakin huumoria ja feed oli useimmiten täynnä kevyttä vitsin tynkä. Lisäksi meininki piristämässä olivat Vohvelimiehen järjestämät ”päiväkäskyt”, joissa porukkaa pyrittiin saamaan tekemään mm. youtube-videoita tai lähettämään itse ottamiaan kuvia. Ircissä keskustelu oli vilkasta erityisesti, kun suhteuttaa sen irkkaavien jäsenten melko vähäiseen määrään. Kaiken kaikkiaan meininki oli hyvinkin huumoripitoista maustettuna ”eliittiä” mollaavilla kannanotoilla.
Kenellä unittia voi sitten suositella? Varmasti tosikkojen kannattaa pysytellä Salmivoimista kaukana. Tähän unittiin vaikuttaa konsentroituneen kaikkein eniten ns. lautakulttuuria harrastavat pelaajat. Mikäli nautit hyvän maun rajoja etsivästä huumorista, on Salamivoimat sinua varten. Toisaalta uudistuvan varustejaon jälkeen saattaa Salamivoimat olla hyvä vaihtoehto ainakin aloitteleville pelaajille. Pullaa ainakin vaikuttaa nuorille pelaajille löytyvän mukavasti.
Salamivoimissa on hyvä ja tiivis yhteisö, jolla on omanlaisensa tapa pelata eRepublikia. He eivät ota asiaa liian vakavasti, muutta heillä on omia aatteitaan ja ideoita, joita he ajavat ahkerasti eteenpäin.
Lopuksi nähtävillä viikon tapota salamivoimissa. Kärkisijoilta löytyy tuttuja nimiä, ja unitin aktiivipelaajia.
Seuraavalla viikolla tutustutaan Finnish Rangersin toimintaan.
Kiitokset mielenkiinnosta,
Ruben Lagus
Comments
mainiota, mainiota.
Salamivoimien logo on ylivoimaisesti paras. Terv. tein sen paintilla noin minuutissa.
SYRJINDÄÄ!
all hail bert-asshole!
Maukas artikkeli 5/5 ps. kyll menneen viikon aikana jaettiin eri aktiiviteeteissa satoja tankkeja siel feedis 😁
Aiotko tutustua myös Elite Salami Forcesiin? Tulee olemaan top5 MU kohtuu pian.
ei kyllä laguksen aktiivisuudella sinne päästä :--D
Kyllä mä parhaina aikoina pystyn tuohon 50 tappoa/päivä tahtiin. Viime viikolla oli paljon menoja ja juhannuskin vielä, ja siltikin keskimäärin 42 tappoa/päivä. Kova on kyllä eliittiporukassa tappotavoite.
[removed]
MULLI tekee hyvää!
MULLI tekee hyvää!!
Salamit tekee hyvintä!!!
Lava tekee teidänkin hyvät!!
Meidän isä tekee teidän äitien lapset.
5/5
MULLI tekee hyvää!
MULLI tekee hyvää!
mulli on pHaOrMaOs😃 ja huono 😃D
Ruben syrji vammaista.
MULLI tekee hyvää!