[Hallitus tiedottaa] Talous muuttuu

Day 3,141, 05:25 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI


Hyvää juhannuksestatoipumispäivää itse kullekin!

Kolme viikkoa sitten loppuneen resurssisodan uudelleenjako tulee voimaan ePäivänä 3145 eli ensi torstaina 30.6.

Samalla muuttuu muutama muukin asia eMaailman taloudessa, joista pyrimme antamaan mahdollisimman hyvän kuvan.

Alkuperäistä tietoa, jota tiedotusjäbä ei ole valmiiksi väärinymmärtänyt voi hakea täältä.

Huomattavin muutos tässä vaiheessa ovat ns. Holding Companyt (HC), sillä lentokoneet eivät tule vielä tässä päivityksessä.

Holding Companyt ovat matkustamista harjoittamattomille vain pikku byrokratia, sillä HC:t luodaan kullekin alueelle (Lappi, Oulu, Uusimaa jne.), jonne haluaa sijoittaa tehtaansa, jonka jälkeen kukin tehdas kliksutellaan oikean HC:n alaisuuteen, eli haluamalleen alueelle.

Holding Companyjen tuoma suurin muutos tehtaanomistajalle tulee olemaan se, että kussakin tehtaassa voi työskennellä managerina vain jos on itse eFyysisesti paikan päällä. Työntekijät antavat työpanoksensa samoin kuin ennenkin, joten heitä ei tarvitse mennä pitelemään kädestä.


Kuten myös kuvasta huomaa, niin tehtaassa ei voi työskennellä, jollei se ole HC:n alaisuudessa.

Ensimmäisen Holding Companyn luominen on ilmaista, jonka jälkeen jokainen maksaa 25 kultaa enemmän kuin edellinen, eli jos haluat pitää kaikki eSuomen 6 aluetta työllistettynä, se maksaisi sinulle 0+25+50+75+100+125 = 375 kultaa

Sen jälkeen, kun tehdas on ensimmäisen kerran annettu tietyn Holding Companyn alaisuuteen, sen voi uudelleen sijoittaa toiselle aluelle (HC:lle) maksua vastaan. Hinta on 4% tehtaan arvosta + 1% jokaista alkavaa 1000km muuttoa vastaan, jolloin lyhytkin muutto Rovaniemeltä Ouluun maksaa 5% tehtaan arvosta, eli esim. Q7 tehtaalle (arvo 1230g) muutto maksaisi 61,5g. Muutto ei maksa millään etäisyydellä yli 20% tehtaan arvosta.

Tehtaiden muutto ja Holding Companyjen luominen maksetaan käteisellä, eikä kullalla, mutta hinta on sidottu kullan markkina-arvoon kullakin hetkellä, joten siksi kaavoissa esiintyy kulta. Emme ole varmoja, onko kullan "markkina-arvo" tässä tapauksessa kaikista halvin kullan myyntitarjous, vaiko esimerkiksi halvimman 5% tarjouksien keskiarvo. Jos markkina-arvo määräytyy kaikista edullisimman tarjouksen mukaan, niin kulta-markkinoilla voi hyvinkin esiintyä tarjouksia myydä 1g hintaan 0.001 FIM, jolloin tehtaiden muutto ja uusien HC:iden luominen olisi hetkellisesti erittäin halpaa. Tämä siis sillä edellytyksellä, että eRe ei estä noin törkeällä alihinnalla myymistä.

EDIT 15:36 Tulipahan testattua: kullan törkeällä alihinnalla myyminen onnistuu, joten jos markkina-arvo lasketaan sen absoluuttisesti halvimman tarjouksen mukaan, niin tehtaiden muutosta saa hetkellisesti erittäin halpaa laittamalla alihinnoiteltua kultaa myyntiin.

Tuotantobonukset monimutkaistuvat, sillä ennen bonus määräytyi puhtaasti sen mukaan, kuinka paljon bonusta löytyy koko valtion alueelta, niin nyt sen päälle tulee aluekohtaisia bonuksia sekä saaste-miinuksia.

Aluekohtaiset bonukset tulevat valtion bonuksien päälle ja alueen bonuksien teho on viidennes siitä, minkä bonuksen ne antavat valtiolle. Mikä tarkoittaa sitä, että koska meille tulee Lappiin 70% bonusta aseista, niin tämä koskee jokaista tehdasta eSuomen maalla, kunhan Lappi pysyy meidän hallussa ja Julle ei myy Oulua (koska kulkuyhteyden menettäminen pääkaupunkiin puolittaa bonuksen tehon). Tämän bonuksen lisäksi Lappiin pystytetyt tehtaat saavat 70%/5 = 14% lisäbonuksen aseisiin, eli yhteensä 84% asebonuksen.

Päivityksen kanssa tulevat myös saasteet, jotka antavat miinusta tehtaan tuotantoon. Saasteiden vaikutus on väliltä 0%...25%

Saasteet ovat tuote- ja laatukohtaisia, joten jollekin alueelle voi tulla esim 11% Q7-ase -saastetta, 4% Q6-ase -saastetta, 22% ase-raaka-aine -saastetta sekä 0% Q7-pulla -saastetta.

Huomionarvoista on, että saasteet voivat olla voimakkaampia, kuin alueen bonukset, joten jos saasteiden vaikutus Lapissa ylittää 14% rajan jollekin ase-tyypille, niin niitä aseita onkin tehokkaampaa tehtailla jollakin muulla eSuomen alueella, joka on täysin saasteeton.

Saasteiden teho ei riipu alueen tuotannon absoluuttisesta määrästä, vaan suhteesta koko eMaailman tuotantoon, joten älkää vaihtako Q2-pullatehtaitanne Q6-pullatehtaisiin luullen, että koska niitä ei kukaan muu tee, niin ei tule saastemiinuksiakaan.

Muita erittäin huomionarvoisia seikkoja on mm. se, että että managerina työskentely ei onnistu niissä tehtaissa, jotka ovat jonkin suorassa sodassa meitä vastaan olevan valtion mailla, joten emme suosittele laittamaan tehtaitanne Viroon tai Norjaan käynnissä olevien harjoitussotien vuoksi.

Viimeinen seikka, johon kiinnittäisin huomiota, on se, että päivityksen jälkeen työpaikkailmoitukset näkyvät kaikissa niissä maissa, joissa työn tarjoajalla on Holding Company, mikä tarkoittaa sitä, että me eSuomalaiset saatamme olla vajaan viikon päästä varastamassa muiden maiden työpaikkoja, sillä meidän palkkatasomme on tällä hetkellä alhainen verrattuna suurempiin maihin. Esim. verrattuna Serbiaan meidän keskipalkkamme on 15FIM pienempi: 69 vs 84.

Hallitus 6/2016
Presidentti: Erius
Varapresidentti: Otus Leucotis
Sota-asiainministeri: Lord Morgoth Bauglir
Ulkoasiainministeri: TheJuliusCaesar
Tiedotusministerit: Obelix96 ja Melmis
Juutalaisministeri: 9axel5
Kissailu- ja jokapaikanhöyläilyministeriö: Kitsutypy





Luotu: 26.6. klo 15:25
Päivitetty: 26.6. klo 15:36


- Hallitus