Vaalit huomenna! Muista äänestää.
Gabriel Lavanche
Noniin nyt on oikeastaan ensimmäiset oikeat kongressivaalit eSuomessa bugien ja itsenäistymisprosessien estäessä kahdet edelliset vastaavat.
Jokainen ääni on tärkeä ja toivoisinkin, että jokainen suomalainen aktivoituisi näin vaalien alla. Valitettavaa on, että kovin monet ovat kadonneet pelkän työn ja sotaharjoitusten saralle Suomen itsenäistyttyä. Tahtoisinkin muistuttaa, että työ Suomen loistokkuuden saavuttamiseksi on vasta aluillaan.
Meillä on tänä päivänä jo laaja puoluekartta ja toivoisinkin monimuotoisia vaaleja yhden tai kahden miehen äänestämisen sijaan. On toki selvää, että tietyt persoonat vetävät ääniä puoleensa pelkän medianäkyvyytensä takia. Tutkikaa ehdokkaita ja yrittäkää saada selville heidän erojaan. Pelimekaniikan takia ei ehdokkaissa suuria eroja ole, joten yrittäkää lukea rivien välistä mitä heillä on oikeasti sanottavaa ja millaista linjaa he tulevat ajamaan tulevaisuudessa.
Perusoletuksena puolueista voisi vetää näin, jos haluatte äänestää pelkkien puolueiden perusteella henkilökuvia katsomatta:
LEP Liberaali Edistyspuelue:
Lähinnä uudistuksia ajava puolue, joka yrittää edistää Suomen näkyvyyttä lähinnä diplomaattisesti ja toimivan talouden avulla. Atlantis myönteinen.
SP Sininen Puolue:
Hakee vielä todellista muotoaan, joten annan tästä suunvuoron jollekkin kyseisen puolueen johdosta. Atlantis myönteinen puoluekokouksen perusteella.
SSP Suomen Sosialistinen Puolue:
Työväen asialla. Yrittää luoda valtio-omisteiset yritykset suomeen. Ajaa liittoutumattomuus politiikkaa.
IKP Isänmaallinen Kansanpuolue:
Kansallismielinen puolue. Ajaa laajentumispolitiikkaa ainakin Karjalaan asti. Atlantis myönteinen kanta
Red Jiha😛
Vapaamielinen puolue. Ajaa omien sanojensa mukaan järkipolitiikkaa. Jokaisella ehdokkaalla on vapaus omiin mielipiteisiinsä ja täten varsinaista puoluekantaa ei kai ole?
Puoluejohtajat voivat toki korjata, jos virheitä tulkinnoissani tein. Muokkaan sitten haluamaanne muotoon.
Enkä voi olla painottamatta uudestaan, että jokainen ääni on tärkeä eSuomen tulevaisuuden kannalta. Me teemme tästä pelistä sen mitä se on, joten lisätään nyt kahteen nappiin ja trivioihin edes se kolmas nappi.
Comments
Eikös IKP ole Isänmaallinen Kansallispuolue? Vai sekoilenko vain?
Joo, hyvä huomio.
Ja vaalithan ovat 25. päivä eli ylihuomenna
Meidän puolueellammepa on enemmän superlatiiveja kuin muilla! 😉
Näin taisi käydä 😃
Uh tuli tosiaan oltua etuajassa artikkelia kirjoittaessani. Korjailen muutaman Pete1:n huomioiman mielipiteen huomisen puolella. Kiitoksia palautteesta. Kirjoittelin tuota kovassa kiireessä kun vaimon mukana appivanhemmille matkalla, joten hätäsestihän se tuli kirjoitettua.
Mitä tulee byrokratiaan niin paljonhan LEP on sitä lisännyt ja LEP:in jäsenenä sen tunnustan. Byrokratia on pakollinen osa demokraattista toimeenpanovaltaa. Ilman papereita ja lomakkeita ja lomakkeiden ja papereiden tarkastajia ja papereiden ja lomakkeiden tarkastajien tarkastajia ei demokratia olisi toimivaa ja tätäpä useimmiten suurimmat uudistukset ovat. Byrokraattisia uudistuksia jotka tarkentavat tiettyä osa-aluetta demokraattisessa vaaliprosessissa ja demokratisesti valitun hallituksen oikeuksien käytössä.
Byrokratia ei siis tee puolueesta huonoa ja käytännön uudistukset useimmiten lisäävät byrokratiaa. Byrokratiaa ei siis tulisi käsitellä pelkästään huonona asiana. Toiselle se on hyvä, että lomakkeella saa yritykselleen tukea toiselle se on rasite.
Ja kuten sanottu Red Jihad ajaa omien sanojensa mukaan järkipolitiikkaa, joka heillä tarkoittaa jokaisen yksilön oman mielipiteen oikeuteen ilman suurempia puoluekantoja.
Sininen puolue saattaa muistuttaa monella tapaa LEP:tä mutta sen toimintatapa erottaa sen muista puolueista.
Vähintään kerran kuussa järjestetään kaikille puolueen jäsenille avoin kokous jossa päätetään ja äänestetään puolueen suunnasta,joten mielestäni jos haluaa vaikuttaa parhaiten puolueensa suuntaan,kannattaa liittyä ja äänestää Sinistä Puoluetta
a simple solution to solve the banned users problem:
http://www.erepublik.com/en/article/to-dear-admin-here-is-a-suggestion-about-banned-users-713134/1