Sisäministerin mietteitä kaudesta

Day 1,596, 06:13 Published in Finland Finland by TheJuliusCaesar

Sain ministerinpaikkani hieman yllättäenkin sancain ehdottamana vain pari päivää ennen vaaleja. Olin valmistautunut hakemaan AVS:ksi, kuten olin tehnyt jo parin kuukauden ajan toivoen tällä kertaa saavani paikan jostain ministeriöstä. Kuitenkin sancai otti minuun yhteyttä asian tiimoilta ja kertoi ilmoittaneensa alustavasti minut sisäministeriksi Kozen hallitukseen. Siinä jutellessa sancai vielä varmisti asian minulta, ja hetken mietinnän jälkeen hyväksyin tarjouksen mielelläni.


Alkuni sisäministerinä oli kivinen; olin hieman pihalla kaikesta ja paikoin jopa pahasti eksyksissä tehtävieni kanssa. Onneksi kuitenkin presidenttimme Koze isällisen ystävällisesti neuvoi alkuun, ja siitähän se sitten lähti käyntiin pikkuhiljaa. Kauden alussa olimme sodassa etelänaapurimme eViron kanssa, kuten kaikki varmasti muistavat. Kyseisessä konfliktissa ei minulla ollut juuri minkäänlaista osaa, mutta sain seurata päätöksiä ja keskusteluja aitiopaikalta.

Alkuun tein viestilistoja hallituksesta ja eduskunnasta, sekä höpisin argentiinalaisen lähetin kanssa rekryämisestä, en siis mitään isoa tahi vakavaa työtä. Seuraavaksi sain kuitenkin muuta hommaa, tukia kuulemma piti uudistaa ja tartuinkin tähän. Yhdessä valtiovarainministeri Overboarderin kanssa ideoimme ja hioimme niitä jonkun aikaa, jonka jälkeen annoimme ne keskusteltavaksi eduskunnalle. Ensimmäisen äänestyksen tyrmäyksen jälkeen päätin jatkaa keskustelua tukien päivittämisen aikaansaamiseksi. Seuraava äänestys menikin sitten selvin numeroin läpi, tuoden mm. treenipaikan- sekä ensimmäisen pullatehtaan kehitystuen.

PTO-uhan kuitenkin jatkaessa kasvuaan ja eduskuntavaalein lähestyessä sain kädet täyteen töitä. Tilannetta lisäksi mutkisti se, että eSuomen suurimman puolueen, Anonyymien Herrasmiesten puheenjohtajana majaili serbimielinen sittemmin eKuollekksi tituleerattu Jorma Kaaleppi. Ensin piti täyttää kaikkien muiden top-5 puolueiden ehdokaslistat serbien poissa pitämiseksi. Tämä ei todellakaan ollut mikään simppeli homma mm. Kauppaliiton heikon ehdokasannin vuoksi. Lisäksi armeijalta ei saatu läheskään niin montaa täyte-ehdokasta kuin olin arvioinut. Eduskuntavaalien aatto kuitenkin koitti kaikkien ehdokaslistojen ollessa täynnä, kiitos siitä kaikille osallistuneille.

Eikä homma suinkaan tähän loppunut. Listat olivat täynnä luonnollisesti AH:ta lukuun ottamatta, koska siitä ei olisi mitään hyötyä Jorma Kaalepin mahdollisen serbien valitsemisen takia. Anonyymien Herrasmiesten listoilla oli kaksi serbiä (Zeljko82 ja Srk33), sekä kaksi serbimielistä suomalaista (Spudrobera ja Huemac). Kyseiset herrat olisi pitänyt tiputtaa armeijan koordinoiduilla äänillä, mutta tehtävä oli vaikea. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että yhtä serbeille tulevaa ääntä kohden tarvitsimme vähintään neljä ääntä suomalaisille kilpakumppaneille. Kun katsomme serbien lopullista äänimäärää (18+15+12+5=50), olisi meillä torjujilla pitänyt olla yhteensä nykyisten äänten lisäksi selvästi yli 30, ehkä jopa 50 ääntä lisää. Ääniä saimme armeijalta koordinoitua kahden päivän aktiivisella huutelulla noin 20.

Lopputuloksena kolme neljästä serbistä tahi serbimielisestä (Zeljko82, Srk33 ja Spudrobera) pääsi läpi.


Kuvassa sisäministeri rankan työrupeaman jälkeen.

Loppukaudesta eTurkin ja eBulgarian suhteet kylmenivät ratkaisevasti johtaen jälkimmäisen osapuolen myrskyisään eroamiseen EDENistä. Tämä heilautti voimasuhteita sen verran rajusti, että viron sodasta päätettiin luopua ennen kuin myös etelänaapureillemme valkenisi nykytilanne. Vain hetkeä ennen eBulgarian eroa eViro oli onneksi ehdottanut rauhaa meille, joten sovittelu oli helpompaa. Sota oli junnannut paikoillaan jo ainakin viikon ja kansan kanta asiassa alkoi rakoilla. Kumpikin osapuoli tyytyi pitämään omat alueensa, eikä lähtenyt havittelemaan toisen bonuksia.


Rauha maassa jälleen.

Kausi kaiken kaikkiaan oli minulle ensikertalaisena hyvin opettavainen sekä toimelias. Opin paljon, ja haluankin kiittää kaikkia hallituksen sekä eduskunnan jäseniä kuluneesta kaudesta. Kanssanne on ollut ilo työskennellä. Erityisesti mieleen jäivät unohtumattomat Viron matkat, joiden yksityiskohtia en usko pystyväni täsmentänään.

Pian ex-sisäministerinne TheJuliusCaesar,
Kansan Uutiset