PJ:n vaalit (Petrin Partio)
Cowberry
Moi!
Kirjoitushetkellä eSuomen mediassa on hiljaisempaa kuin (joku hyvä vertaus tähän). Eli todella hiljaista siis. Sen takia ajattelin ilmoittaa näin artikkelin muodossa taas hakea Petrin Partion puheenjohtajaksi. Jätin viime PJ-kisat väliin, koska halusin antaa muillekin tilaisuuden Petrin Partion edustajana, sekä onhan se mukavaa nähdä vaihtelua puolueessa, vaikka PJ:n vaihtuminen onkin yleensä aika vähäinen asia puolueen toiminnan kannalta.
Ruben Lakus (ei se Lagus) on tähän mennessä suoriutunut tehtävistään aivan moitteettomasti. Hän jopa muistutti puolueen jäseniä juoksemaan kongressiin, mitä ei moni muista tehdä (lue: minä).
Mitään suurta uudistusta en yllättäen ole kaavaillut. Olen sitä mieltä että puolueen kannalta paras toimintamuoto on päättää asioista demokratisesti, eikä PJ:n kuuluisi toimia vain oman mielensä mukaan. Puolueella menee hyvin, mitäs sitä toimivaa asiaa muuttamaan.
Jokainen ääni on tärkeä, kaikki siis äänestämään!
Tehdään siis tulevista PJ:n vaaleista mielenkiintoiset, pidetään "kilpailu" reiluna ja paras mies voittakoon. Olisi kunniakasta edustaa juuri Petrin Partiota, voin valehtelematta sanoa että edellämainittu puolue on juurikin se paras puolue, jossa itse olen ollut.
Hyvää kesää koko eSuomen kansalle!
- Vaihtoehtopresidentti
Comments
1rd
2st
3nd
En voi olla puolueen jäsen jonka puheenjohtaja on Vaihtoehtopresidentti.
itteni uskoo että vaihtoehtopressa on oppinut virheistään ja tällä kertaa onnistuisi hoitamaan johtajan tärkeimmän tehtävän eli käskeä puolueen jäseniä juoksemaan gongressiin
Kuulostaa melkoiselta natsimeiningiltä, jos PJ tollai käskee tehdä asioita. Hyi hitto, ihan niskakarvat nousi pystyyn. Petrin Partio on hakaristipuolue? Kamalaa.
Kyllä politiikka on vaan hirveetä.
Joo, Petrin Partiossa tuo käskyttely on vähän jäänyt tavaksi. Muutama laiskuri ei millään meinaisi juosta ilman käskyä.