[RJR]Anarkiaa ja sirkushuveja
Potaatti
Menneen viikon tapahtumia
Menneellä viikolla RJR sai taas herätettyä henkiin vanhan liiton pelaajakuntaan kuuluvia jäseniä. Salaliittoteoriat ovatkin alkaneet pyöriä aiheesta: harrastaako puolue kenties jonkinlaista nekrofi... kuolleiden henkiin herättämistä ja luoden heistä aivottomia jäseniä? Tiedä sitä en, mutta eSuomen eliitin kannattaa olla varuillaan. RJR myös herätti uudella ilmestymisellään keskustelua näin kesäisin kuolleessa mediassa, joten yhtä tavoitettamme siltä viikolta voimme pitää touteutuneena. Toinen ajatuksemme foorumeiden uudelleen henkiinherättämisestä on myös edennyt ja jonkinlaista koomasta heräämistä sielläkin on ilmennyt. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ja siksi veljet meidän täytyy pysyä vahvoina, molemmissa asioissa!
Tulevien EK vaalien kannalta on surullista että RJR ei virallisesti pääse edustamaan tulevissa EK vaaleissa, jolloin emme pääse vielä tarjoamaan näissä vaaleissa vaihtoehtopuoluetta. Suosittelemme silti kuitenkin että päädytte äänestämään vaaleissa ja varsinkin pienempiä puolueita kuten Unionia, jonka jotkut jäsenet edustavat osia meidän ajamista perusperiaatteista.
Kaikki halukkaat ovat tervetulleita liittymään ennemmin tai myöhemmin kasvaviin riveihimme, riveihin joka tarjoaa juuri sinulle hamassa tulevaisuudessa mahdollisuuden oikeasti vaikuttaa eSuomen asioihin. Riveihin, jotka tarjoavat yhteisöllisyyttä, sirkushuveja ja lämpöä kylmässä Suomen kesässä.
Hit&Heal5 sekä muita tulevia tapahtumia
RJR:n paluun kunniaksi olen päättänyt aloittaa&jatkaa vanhaa foorumipeliä uudella kierroksella. Hit&Heal on helppo foorumipeli, johon jokainen on tervetullut. Palkintokin voittajalle ja toiseksi tulevalle kuulemani mukaan löytyy, vaikka palkinto ei olekkaan pelin suurin houkutus, vaan sen suuri hauskuus. Peliin kannattaa käydä tutustumassa täällä ja myös ilmoittautua, mikäli peli vähänkin kiinnostaa: http://erepublik.fi/forum/viewtopic.php?t=9963 Peliin osallistuminenhan ei vaadi mitään muutakuin foorumiprofiilin ja tuohon topikkiin ilmoittautumisen(tälläkin varmistetaan se, ettei kukaan käytä multiaccountteja tässä hyväksi) (HUOM! Mikäli linkki ei jostain syystä toimi, niin suuntaa erepublik.fi, valitse sieltä Hupiministeriö subforum josta löydät topikin [P]Hit&Heal5.)
Tulevaisuudessa tulen pitämään muitakin hupitapahtumia, mikäli porukkaa ja kiinnostusta vain riittänee.
Muihin tuleviin tapahtumiin kuuluu myös puolueenjäsenille avattava foorumiosio, jota emme vielä ole saaneet avattua. Toivomme, että tämä kuitenkin tapahtunee mahdollisimman pian.
Siinä oli tämänkertainen infopläjäyksemme, seuraavalla kerralla enemmän asiaa ja ehkä myöskin pohdintaa tekstimuurin muodossa. Toivotamme myös edelleen jokaisen tervetulleeksi IRC kanavallemme #red_jihad quakenetissä. Näkyillään!
~Potaatti, RJR PJ
Comments
Joo, eli vaihtoehtoina on
> Eliitin vastustaminen
> Foorumin elvyttäminen
Valitse toinen.
Vanha kunnon Red Jihad käytti erittäin hyvin siihen aikaan foorumia ja irc:iä hyödyksi suunnitelmissaan eliittiä vastaan. Joten en näe kommentillesi mitään perustetta.
Muistellaas nyt vähän et mites ne suunnitelmat sitte lopulta toimikaan? Löittekö eliitiltä hampaat kurkkuun big time? Vai pelailitteko Hit&Healia sen foorumieliitin kanssa?
Se on ihan fakta et kun foorumipakotuksesta luovuttiin se vanha eliittikin kuihtu pois
Silloinen puolue sai hyvin järjestettyään toimintaa foorumeiden ja ircin kautta. Mediassa, sekä foorumeilla tuotiin ilmi tulevia suunnitelmia ja ajatuksia, jotka saivat kannatusta eliitin vastustajissa. Foorumit ja irc edesauttoivat RJ:n suosion kasvussa, jolloin saimme välillä suurenkin jalansijan EK😒sa että hallituksessa (samalla käyttäen foorumia hyödyksi johtamisessa ja kommunikoinnissa). Joten mikäli EK:n, hallituksen ja suurimman puolueen tittelin saaminen ei ole eliitiltä hampaat kurkkuun lyömistä niin sitten en tiedä mikä. Tottakai eliitti jatkoi omaa toimintaansa myös foorumeilla ja toisaalta se olikin hyvä, sillä silloin vastakkainasettelu jatkui edelleen josta seurasi peliin paljon mielenkiintoa. Eihän RJ olisi ollut mitään ilman LEPiä ja LEP ilman RJ:tä, ilman toista pelaajayhteisö olisi ollutkin hyvinkin erilainen ja paljon tylsempi.
Samalla taas Hit&Healin, supremacyn ja muiden samanlaisten kaltaisen tapahtumien/pelien pelailu antoi yhteisölle paljon siinä missä itse ere ei antanut. Se myös tasapainotti niin sanottua vakavempaa puolta pelissä. Niin, loppujen lopuksi tämäkin on vain peliä, niin miksei pelin ulkopuolella toiselle voisi olla kaveri?
Vanha kunnon Red Jihad vastusti ansiokkaasti eliittiä toimimalla LEPin apupuolueena.
voidaanko elvyttää eliittiä ja vastustaa foorumia?
Eliittimies sanoo että ei voida.
Alas WP Attak ja autoritäärisyys! o/
http://www.erepublik.com/en/main/law/Finland/162725
http://erepublik.fi/forum/viewtopic.php?t=9963
Also, ere syrjii &-merkkejä linkeissä, ton pitäs mennä suoraan.
Kraak! Alas Eliitti!
huutopierua