PerusAnkka pyrkii presidentiksi!

Day 2,431, 12:30 Published in Finland Finland by Perus Ankka

Ajattelin kertoa hieman itsestäni , kun aloitin lokakuussa 2012 ja laitoin peliin vaatimattoman panokseni päätin aloittaa politiikassa saman tien.
Kun poliittinen ura alkoi liityin edesmenneeseen Kansalliseen Korppipuolueeseen
lokakuussa 2012. Nousin pian puolueen puheenjohtajaksi ja lopulta kuuluin uuteen Korppipuolueeseen jossa ehdin toimia yhden kauden kansanedustajanakin. Tammikuussa 2013 perustin oman puolueen joka oli NormiSuomalaiset keväällä puolue hajosi ja olin pitkään poissa pelistä. Nyt kuitenkin olen luonut uuden puolueen nimeltään Perustuslailliset jossa toimin puheenjohtajana ja päätän asettua presidenttiehdokkaaksi jotta eSuomeen saadaan jonkinlainen järjestys ja maa pysyisi itsenäisenä, voimakkaana ja kunniakkaana maana.
Olen siis
- ex puheenjohtaja (Kansallinen korppipuolue ja NormiSuomalaiset)
- muutaman kerran presidenttiehdokkaana (3,7% & 2,0% ääniosuuksilla)
- ex kansanedustaja
- Puheenjohtaja Perustuslailliset

Seuraavissa vaaleissa on saatava hyvä tulos