Muutoksen tuulet puhaltavat

Day 2,708, 06:40 Published in Finland Finland by Severih


eSuomen poliittinen ilmapiiri on jo jonkun aikaa ollut jämähtänyt, koska kaikenlaisia ilveilyitä harrastavat marginaalipuolueet yrittävät tempuillaan suosta eSuomen suohon.



Näin ollen me valtaapitävät joudumme taistelemaan ulkoisten uhkien lisäksi myös sisäistä terroria ja ulkovaltojen desantteja vastaan.



Tästä hyvänä esimerkkinä on joku nyt luonut itselleen pelitilin melkein samalla nimimerkillä kuin allekirjoittaneella. Ilmeisesti tässä on ollut tarkoituksena identiteettivarkaus ja sitä kautta mukaan EK:n toimintaan pääseminen. Kyseinen pelaaja käytti hetki sitten jopa käyttämääni kuvaa omassa profiilissaan.



Olen havainnut tämän saman linjauksen myös EK:n äänestyksissä. Eräät marginaalipuolueiden edustajat äänestävät systemaattisesti kaikkia MPP-sopimuksia vastaan. Näin he yrittävät tuhota eSuomen liittolaissuhteet ja jättää meidät yksin taistelemaan koko muuta maailmaa vastaan. Nykyisin meillä on hyvin vahvat liittolaiset ja tämä on pitkäjänteisen ulkopolitiikan ansiota.



Jotta pystymme jatkamaan tätä Suur-Suomen rakennuspolitiikkaa ja äänestämään meille vahvat liittolaiset EK😒sa, on ensiarvoisen tärkeää, että seuraavissa vaaleissa kaikki äänestävät meitä Wanhoja Partoja. Näin saamme muutoksen tuulet puhaltamaaan ja tiettyjen tahojen poliittisesta vastustuksesta huolimatta pystymme jatkamaan menestyksekästä politiikkaamme.



Jos et ideologisista syistä tahdo äänestää WP:tä, silloin AMC ja Korpit ovat meidän politiikkaa tukevina puolueina hyviä vaihtoehtoja. Olemme tehneet heidän kanssaan yhteistyötä jo pitkään ja itse toivon, että Kendo Yanar lähtisi pian uudelle kaudelle presidentiksi. .



Ennen kaikkea on tärkeää näyttää marginaalipuolueille, että heidän vastustuksestaan huolimatta, Suur-Suomi laajenee entisestään. Seuraavana Viron determination resettien jälkeen on ohjelmassa ilmaisku tuottavaan kohdemaahan. Sitä kautta tavoitteena on vallata meille pysyvä resursseja tuottava siirtomaa.



Tätä päämäärää kohti me tahdomme rakentaa yhdessä.



Tähän loppuun vielä kehut oivalle moderaattorillemme: Zacharia Raven, hain itse paikkaasi, mutta olet onnistunut tehtävässäsi niin hyvin, että mieluummin näen sinut hoitamassa tuota vastuunalaista virkaa. Pilailijoiden ja marginaalipelaajien vastustuksesta huolimatta saat minulta täyden kannatukseni. Jatka hyvää ja osaavaa linjaasi.