Järjestäytymisen tärkeydestä

Day 561, 04:21 Published in Finland South Korea by Master Of Brutality

Romania on saavuttanut monet voitot sillä, että sen armeija pystyi olemaan online ennen kriittisten taisteluiden loppua ja luonnollisesti myös ennen vaalien sulkeutumista. Monet meistä muistavat, kun Norjan unkarilainen gooni-presidentti yritti vallata Moskovaa: aamulla klo 9:30 alkaen Suomen aikaa Romaniasta saapui kymmenittäin armeijan sotilaita iskemään muuria. Meillä valtionjohdossa oli melko huojentunut olo, kun tiesimme tarkkaan kuinka paljon kukin armeijan yksikkö tekee damagea milläkin ajanhetkellä. Kokemus jätti jälkensä - samaa organisoitumisen astetta on syytä tavoitella myös Suomessa.

Miltä tilanne näyttää Suomessa?
Suomella on jo nyt melko hyvä organisointikyky - pystymme liikuttamaan tarvittaessa väkilukuun suhteutettuna hyvin suurta osaa kansasta. Toki väkilukumme ei ole järin mairitteleva, mutta erityisesti ulkomailla arvostetaan ja ihmetellään sitä, kuinka saamme tästä väkimäärästä niin suuria määriä ihmisiä liikkeelle. Siitä on kiittäminen vain teitä. Parannettavaa kuitenkin on - vaikka ihmiset saadaan liikkeelle, emme tiedä tarkkaan milloin he mitäkin voivat tehdä.

IRC on tärkeässä asemassa. Saman viestin saa lähetettyä monelle henkilölle nopeasti ja tilannepäivitykset sekä kysymykset onnistuvat käden käänteessä. Unkarissa suuri osa kansasta käyttää tätä, ja sen tehokkuus onkin nähtävissä poliittisissa vallankaappauksissa (PTO), joita he kykenevät tekemään useita samoissa vaaleissa. Heillä on IRC-kanava, josta organisoija ohjaa kanavalle saapujat kullekin PTO:lle tarkoitetulle kanavalle - #to1, #to2, #to3 jne. Näillä kanavilla ihmisiltä kysytään linkki profiiliin, pyydetään eroamaan työstä, jaetaan liput, kerrotaan kohdemaa ja henkilö jota äänestää. Käytännössä murhaavan tehokasta.

Suomessa voitaisiin hyvin käyttää samaa metodia. Me tuskin voimme paljon hajauttaa äänestäjiämme, mutta liittolaismaissa poliittisten vallankaappausten torjunta onnistuu vain, jos yksittäisille äänestäjille kerrotaan henkilö ja alue, jossa äänestää. Muuten ääniä menee helposti hukkaan, ja paremmin organisoitunut vihollinen voittaa. Ulkomailla äänestäminen toki on pois kotimaan vaikuttamisesta, mutta saavutettavat hyödyt ovat myös suurempia.


Yhteistoiminta on valttia

Yksilön aktiivisuus korostuu. Presidentiltä on totuttu vaatimaan aktiivisuutta, NTJ:ltä myös. Pitää olla paikalla mitä ihmeellisimpinä kellonaikoina. Viime hetkillä annettu ääni kun on arvokkaampi kuin aiemmin annettu juuri "hukkaan" menevien äänien takia. Yleisesti ottaen kannattaa taistella vain niissä taisteluissa, joissa voi voittaa. Jo hävittyjen taisteluiden taisteleminen on resurssien tuhlaamista. Tämän vuoksi on äärettömän tärkeää tietää, kuinka monta ääntä on käytettävissä ja kuinka paljon damagea voimme vielä iskeä kun käsky käy.

Tähän tarkoitukseen ollaan ottamassa käyttöön eSuomen tarpeisiin muokkaamaani Greasemonkey-skriptiä, jolla saadaan tavalliselle kansalaiselle tieto helposti eRepublik-etusivulle valtion tärkeistä tapahtumista, ja kuinka niihin voi osallistua. Tämä kuitenkin toimii vain, jos riittävän moni pelaaja saadaan asentamaan tämä skripti.


Skripti toimittaa tiedon valtion tärkeistä tapahtumista helposti ja varmasti

Tavallinen kansalainen voi parhaiten osallistua organisoituun toimintaan liittymällä HTJ:hin (http://erepublik.fi/viewtopic.php?f=20&t=1355). Näin saat aina tuoretta tietoa siitä, missä oma panoksesi parhaiten tukee valtion ja liittolaistemme toimintaa. Eriuksen suunnitelmista HTJ:n suhteen en tarkkaan ottaen tiedä, mutta ainakin Jorma Ollilan hallituksessa HTJ:lle tullaan hakemaan sensuuntaista budjettia, että varustaminen valtiorahoitteisesti onnistuu. Vaalipaneelin mukaan tosin Jorma on jatkamassa Eriuksen hallituksessa, joten HTJ:n toiminta ei jää polkemaan paikoillaan.

Presidentinvaalit tulevat olemaan meille selkeä koetinkivi. Presidentinvaaleissa multiaccojen käyttö on huomattavasti helpompaa kuin kongressivaaleissa, koska niiden ei tarvitse muuttaa alueelta toiselle. Näin ollen pidän käytännössä varmana, että Unkari tulee Suomeen äänestäjiä lähettämään - määrä onkin sitten eri juttu. Toisaalta liittolaisemme Espanja saattaa tarvita äänestäjiä. Indonesian vaalit ovat myös kriittisessä asemassa. Tämän vuoksi meille on hyödyllistä tietää, ketkä voivat äänestää milloinkin. Tämä taas onnistuu vain, jos organisaatio toimii. Näin meillä on liittolaistenkin kanssa helpompi asioida ja pyytää tarvittaessa riittävä määrä äänestysapua.

=-=-=-=

Suomella on pelissä paljon saavutettavaa, mutta hommat eivät voi levätä samojen aktiivien harteilla. Uusia kasvoja tarvitaan sekä politiikkaan, että sotilastoimintaan. Suomen vahvuus on hyvin informoituneet ja aktiiviset pelaajat. Pienikin maa voi saada suuria aikaan, jos sen pelaajat eivät vain sokeasti taistele ensimmäisessä taistelussa jonka näkevät, tai äänestä vaaleissa ehdokkaita summanmutikassa.

Kun vaalipäivä koittaa, seuraa valtion artikkelien ohjeita. Vain yhtenäisellä ehdokkaalla voimme voittaa.